Uusi koulu

Pekka Rahko Kaleva
Muhos Uutta ja perinteistä. Näin voisi kuvata Muhokselle rakennettavan uuden yläkoulun yksityiskohtia.
Modernia edustaa pihalle rakennettava parkour-parkki ja paljon vanhemmasta urheilulajista muistuttaa painisali.
"Painisali on muhoslainen erikoisuus, kunnassa on perinteitä painissa", Muhoksen kunnan tekninen johtaja Mikko Kari perustelee.
Ja onhan kunnan nuorille nytkin molski tarjolla.
"Nykyinen painisali nuorisotilojen yhteydessä on kovalla käytöllä", Kari lisää.
Hän kertoo, että uuden salin myötä nuorisotilat saadaan siirrettyä junaradan takaa kylän puolelle.
Kari huomauttaa, että painisalia voi tietysti käyttää moneen muuhunkin liikunnan ja vapaa-ajan tarpeisiin.
Kunnan ja NCC Rakennus Oy:n välinen urakkasopimus allekirjoitettiin perjantaina, ja nykyisen koulurakennuksen purkutyöt on jo aloitettu.
Koululla on myös pidetty infotilaisuuksia turvallisuuden tiimoilta, sillä seuraavan puolentoista vuoden ajan samalla tontilla rakennetaan ja käydään koulua samaan aikaan.
"Koulunkäynti tulee huomioida rakentamisessa ja toisinpäin", Kari tiivistää.
Yläkoulun lisäksi rakennukseen tulevat nuorisotilat ja urheiluhalli.
"Toisen kerroksen parvelle tulee hallin mittainen, 45 metrin juoksurata."
Pihan lähiliikuntapaikalle tulee parkour-parkin lisäksi skeittiparkki.
"Olemme koettaneet tehdä tästä hyvin toiminnallisen paketin", Kari sanoo.
Nykyisen koulurakennuksen purku kestää vuoden loppuun.
"Uuden rakennuksen pohjatöihin pitäisi päästä heti ensi vuoden alusta."
Hankkeen rahoitukseen on saatu valtionavustusta oppilaitosten ja päiväkotien sisäilma- ja kosteusvauriohankkeisiin varatusta rahasta runsaat miljoona euroa.
"Homekouluille varatun avustuksen ehto on, että korvaavat tilat valmistuvat vuoden 2015 loppuun mennessä", Kari kertoo.
Liikuntahalli ja piha-alueet valmistuvat heinäkuussa 2016.
Loppuosan hankkeesta rahoittaa kunta.
"Tähän laaditaan takaisinmaksusuunnitelma", Kari kertoo kunnan tuleviin budjetteihin vaikuttavasta päätöksestä.
Uusi yläkoulu on Muhoksen kunnan kaikkien aikojen suurin kertainvestointi, urakkasopimuksen kokonaisarvo on 13,2 miljoonaa euroa.
Summassa eivät Karin mukaan ole mukana toimintavarusteet, kuten irtokalusteet ja tekstiilit.
"Kaikkinensa summa nousee lähelle 14 miljoonaa."
Urakkasopimuksen mukaan hanke toteutetaan avaimet käteen -periaatteella. Rakennusliike vastaa hankkeen suunnittelusta ja rakentamisesta.
Sopimus sisältää elinkaarioption, joka mahdollistaa myös rakennuksen ylläpidon hankinnan rakennusliikkeeltä.
"Pyysimme optiona hintaa ylläpidon kustannuksista kuukausitasolla. Tarjous on saatu, mutta vielä ei ole päätetty käytämmekö optiota", Kari kertoo.
Asiasta päätetään tulevan talven aikana.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva