Kuoritaan kermat hääkakusta!

Heidi Hietala

Naisesta on vaikka mihin. Siltä tuntuu heti, kun oululaisyhtye alkaa luetella puolentoista vuoden historiansa ajalta jäsentensä esiintymisasuja: on kotiäitiä, uraohjusta, saunanraikkaita naisia, kodinhengettäriä, lunttua, karjakkoa, sporttipimatsua, rantabeibeä, transvestiitteja, supersankarittaria ja - hehe - ruotsalaisia.
Impivaara onkin oululaisen ja pohjoisen naisen ääni. Tämä nauravainen poikki-, seka- sekä moni- että performatiivis-tunteellis-tieteellistaiteellinen ja taiteeton oululaisilmiö sai alkunsa kun Janne Kuustien 7 sielun veljestä -näytelmän yhyttämät Sirpa Grip, Sini-Sisko Kalajoki, Päivi Soini, Heidi Kesti ja Anu Enqvist antoivat musiikillisille ideoilleen siivet ja yhtyeelleen nimeksi Impivaara.
Ja sitten vain tekemään, esimerkiksi biisejä. Naisviisikko ajattelee voivansa olla esimerkkinä muille naisille siinä, että ei tarvitse osata voidakseen tehdä sitä mitä haluaa tehdä.
"Ei meistä esimerkiksi kukaan osaa soittaa, ja silti meillä on bändi ja soitamme musiikkia", aloittaa Kesti.
Impivaara uskaltaa olla älyvapaa, arka ja rohkea, tyhmä ja viisas, kaunis ja ruma, söpö, fiksu ja höpsö - jopa yhtä aikaa. Eli siis täysin oma itsensä.
Siitä kertoo esimerkiksi se, että elokuun Taiteiden yössä naisviisikko esiintyi pelkissä vartalomaalauksissa.
"Se oli todella vapauttavaa! Oli jotenkin hienoa esimerkiksi näyttää, että oikeasti naiset näyttävältä tältä ja naisten tissit ovat tällaisia", Sirpa Grip kertoo.
"Naiskuva vääristyy naisiltakin, jotka seuraavat vain julkisuuden naiskuvaa, eivätkä esimerkiksi käy uimahallin saunassa näkemässä, miltä naiset näyttävät", Päivi Soini näkee.
"Onhan se varmasti vääristynyt jo itseltäkin", Kesti tokaisee.
Soinin mukaan Impivaara palauttaa myös jäsenensä oikeille raiteille minäkuvistaan.
"Esimerkiksi esiintymisten suhteen on tullut ’riitän tällaisena kuin olen, eikä minun tarvitse yrittää mitään muuta’ -meininki. En voi lunastaa itseni ja muiden odotuksia, joten näillä mennään."
Juuri nyt naisten hihittelyn aiheena on -biisiin tekeillä oleva musiikkivideo. Ohjaaja Maija Mattiina Pihlaja esitti, että impivaaralaiset pukeutuisivat morsiuspukuihin, kuten kaikkien aikojen viidennellä keikallaan.
Silloin morsiusasut olivat enemmän kyhäelmiä, mutta nyt päällä on ehtaa tavaraa.
"Olemme saaneet pukuja lahjoituksina Facebookin roskalava-ryhmän kautta. Se on ollut aivan mahtavaa!" Sirpa Grip iloitsee.
Kenelläkään naisista ei ole kokemusta naimisiinmenosta, eli ei siis morsiuspukuihinkaan pukeutumisestakaan. Nyt onkin ollut kiintoisa paikka seurata sitä, mitä hörsylöinti itsessä herättää. Siis ilman, että tarvitsee mennä naimisiin - saa ikään kuin kuoria kermat hääkakusta.
"Matkustin morsiuspuku päällä bussissa ja ihmisten reaktiot olivat kyllä melkoisia. Vähän toivoin, että minulla olisi ollut ’Oikeasti olen kyllä sinkku’ -kyltti mukana. Lasten reaktiot olivat ihania!" Sirpa Grip hersyttelee.
Päivi Soini oletti kokemuksen olevan vavahduttava.
"Mutta ei se ollut! En voisi kuvitella pukeutuvani tuollaiseen tavallisesti, vaikka ihmiset sanoivatkin, että näytät ihan prinsessalta. Sehän tässä mietityttää, että apua, jos sitä rakastuu, päässä naksahtaa ja sitten yhtäkkiä haluaakin pukeutua tuollaiseen."
"Minä ajattelin, että en herranjumala ole tällainen! Itselleni puvun käyttäminen on todella kaukainen ajatus", Heidi Kesti kertoo.
"Yleensä kun kaupungilla liikkuu erikoisissa asusteissa, ympäriltä kuuluu jossain vaiheessa kaikkitietävä kommentti: polttarit. Nyt sellaista ei kuulunut", Sini-Sisko Kalajoki miettii.
"Minulle kaikki kävi niin äkkiä, että en ehtinyt oikein edes ajatella, miltä se tuntui. Että ei kai oikein miltään", Anu Enqvist ihmettelee.
Hölmö ja hankala -musiikkivideon morsiusjoukkokohtauksen kuvauksiin 8.11. pääsee mukaan ottamalla yhteyttä Impivaaraan Facebookin kautta.
Impivaara esiintyy 8.11. Never Grow Oldissa Oulun Sarjakuvafestivaalien yhteydessä. Tämä juttu on kirjoitettu valkoisessa hääpuvussa oikean
tunnelman saavuttamiseksi.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva