Artikkelin lähde Kaleva
Matti Partanen. Musiikkiterapeutti Matti Tapio Partanen siirtyi tuonilmaisiin 1. marraskuuta kotonaan Oulussa läheistensä ympäröimänä. Hän oli syntynyt Helsingissä 6.3.1949.
Ystävät tunsivat hänet nimellä Müntti. Nimi syntyi lapsuuden Kakaravaaralla, kun hän potkupallokenturalla peippailtuaan ilmoitti, että hän on tuolloisen jalkapallotähden Myntin mukaisesti "Müntti".
Vaikka Matti Partasella jo kouluiässä riitti älyä, motivaatio puuttui - musiikki oli vienyt mukanaan. Yhteislyseo päättyi keskikouluun.
Hän työskenteli muun muassa Vesaisten keskusliitossa ja Oulun kaupunginteatterin vahtimestarina, kunnes vuosi 1986 muutti koko elämän. Hän siirtyi Tahkokankaalle musiikkiterapia-työhön.
Samalla yhdistyi kaksi hänelle tärkeää asiaa: musiikki ja toisten auttaminen.
Nyt löytyi opiskelumotivaatiokin. Hän suoritti Sibelius-Akatemian toiminnallisen musiikkiterapiakoulutuksen 1991-94 ja 1998 Jyväskylässä FM-tutkinnon musiikkiterapiassa. Tätä työtä hän teki aivan viimeisiin viikkoihinsa saakka.
Matti Partanen oli syntynyt esiintymislavoille. Tuhannet oululaiset saattoivat todeta tämän Hupisaarten lauluilloissa, kuten myös Kaustisten yleisö legendaarisissa nuotioilloissa. Festivaaleilla hän ehti tavallisesti esiintyä myös 30-40 muulla keikalla.
Matin ei tarvinnut esittää mitään. Riitti, että hän oli oma itsensä - ja kaikilla oli hyvä mieli. Vitsi tai lohkaisu väliin, ja taas mentiin uutta laulua.
Yli 50 vuoden aikana Matti ehti soittaa ja laulaa useissa yhtyeissä, kuten Pomfelis, Van Pah, Neulapojat, Tervapelimannit ja Oulun Huuliharppuorkesteri. Häntä tottelivat kitara, basso, mandoliini, piano ja vetopasuuna, samalla kun kaunis tenoriääni valloitti yleisön. Ne kaikki ovat nyt vaienneet.
Hän oli myös tavattoman luova henkilö, jonka kynästä lähti valtava määrä novelleja, sanoituksia ja sävellyksiä, joista Teoston listoillekin päätyi 22.
Ihmisenä Müntti oli vaatimaton. Hän inhosi kaikkea virallisuutta ja kieltäytyi systemaattisesti näkyvistä asemista, arvonimistä ja kunnianosoituksista.
Vaikka keskusta-aate oli häntä lähellä, politiikkaan häntä oli mahdotonta saada lähtemään.
Seurueessa hän oli luontainen keskipiste - ei minä-minä- , vaan me-ihmisenä, että meillä kaikilla olisi ollut hauskaa ja mukavaa. Ja meillähän oli.
Matti Partanen oli elävä esimerkki siitä, kuinka huumori kasvaa tavallisten asioiden asettamisesta epätavalliseen näkökulmaan.
Mattia jäivät kaipaamaan ennen muuta vaimo Eeva, neljä lasta ja kaksi lastenlasta.
Jouni Suistola
Artikkelin lähde Kaleva