Artikkelin lähde Kaleva
Suuruuksien ilta. Oulu Sinfonia. Kapellimestari Juha Kangas. Solisti Anastasia Injushina, piano. Oulussa Madetojan salissa 20.11.
Oulu Sinfonia oli ajoituksen kanssa tarkkana esittäessään Franz Schubertin musiikkia vain päivän sen jälkeen, kun säveltäjän kuolemasta oli tullut kuluneeksi 186 vuotta.
Konsertin aluksi kuultu Erkki Salmenhaaran Canzonetta per archi on erikoinen teos, sillä joinakin päivinä sen uusyksinkertainen mollisointi kuulostaa koskettavan kauniilta. Joskus toiste koko sävellys taas tuntuu vain köyhän miehen versiolta Samuel Barberin Adagiosta.
Jousiorkesterin soinnin trimmaajana kapellimestari Juha Kangas on todellinen velho, ja tämä toteutuksen kauneus onnistui pitämään mielenkiintoa yllä, vaikka Canzonetta sattuikin tällä kertaa vaikuttamaan vain laimennetulta Barberilta.
Johann Sebastian Bachin musiikkia ei kausikonserteissa turhan usein kuule. Puutetta paikattiin Cembalokonsertolla d-molli BWV 1052, jonka taitavana ja herkkänä solistina soitti
Anastasia Injushina.
Kun Bachia soitetaan modernilla pianolla, tulkinnalle hakee väistämättä vertailukohtia pianistien moni-ilmeisestä ja rikkaasta traditiosta. Injushinan näkemys teoksesta oli raikas yhdistelmä venäläisen tradition laveutta ja lähes Glenn Gouldin tyylistä, terässormisen erottelevaa artikulaatiota.
Kiehtovimmillaan tämä kombinaatio oli konserton Adagio-osassa, jossa perinteisen venäläisen koulun suosima hitaahko tempo yhdistyi tyyliltään enemmän puhuvaan kuin laulavaan melodialinjan käsittelyyn.
Kankaan johtama Oulu Sinfonia soi tarkasti ja lähes barokkisesti, mutta lähinnä ensimmäisessä osassa solistin kärppämäisen vilkkauden mukana pysyminen ei aina onnistunut ilman pientä kitkaa.
Parhaissa kuulemissani Schubertin laajamuotoisten teosten esityksissä perustempoon on suhtauduttu lähes romanttisen joustavasti. Kankaan tiukempi ote ankkuroi Sinfonian nro 8 C-duuri D. 944 lähemmäs beethoveniaanista sinfoniaa.
Yksinkertaisten teema-aiheitten ja vahvan rytmiikan luonnehtimaan teokseen lähestymistapa sopii tietysti hyvin, mutta pulssin ankaruus jätti ajoittain jäljelle myös mittavassa teoksessa sisäsyntyisenä piilevää pitkäpiimäisyyttä.
Lämminhenkisen turvallisena edennyt tulkinta teki lähes tunnin kestävästä teoksesta tunnelmaltaan enemmän schubertiadien tyyppistä toverillista yhdessäoloa kuin dramaattista monumentaalisinfoniaa.
Hannu Hirvelä
Artikkelin lähde Kaleva