Limingan kirjasto muuttui pelipaikaksi

Minna Akimo Kaleva
Liminka Liminkalainen Valtteri Salminen, 17 selailee pelikansiota Limingan kirjaston lainauspisteellä. Salminen valitsee Kung-Fu Xbox-pelin ja menee pelilevyn kanssa kirjaston perällä olevaan pelihuoneeseen.
Hetken ajan hän harjoittelee pelin liikkeitä yhdessä nuoriso-ohjaajaksi opiskelevan Ville Lipsasen kanssa. Sen verran lämmintä puuhaa pelaaminen on, että talvitakki on riisuttava ja jätettävä seinänvierustalle.
Kymmenkunta samanikäistä nuorta seurailee tilannetta vierestä, älypuhelimillaan pelaten.
Limingan uudessa kirjastossa järjestetty kansallinen pelipäivä-tapahtuma houkutteli jo alkuillasta paikalle reilut parikymmentä paikallista 13-17-vuotiasta nuorta. Tilaisuus pääsi kunnolla käyntiin, kun kirjasto sulki muilta asiakkailta ovensa kello 19.
Kansallisen pelipäivän tapahtuma Limingassa järjestettiin nuorten yökahvilana. "Pelit ja pelaaminen eivät ole meille päämäärä, mutta hoksasimme, että kansallisesta pelipäivästä saamme yökahvilallemme lisäetua", kirjastonhoitaja Sanna Näätänen kertoo.
Näätäsen mukaan kirjaston pelipäivän yksi tarkoitus oli saada liminkalaisia nuoria yhteen ja keksiä heille jotain uutta tekemistä.
"Nuorisotalolla käy tietty porukka ja täällä kirjastossa on taas oma porukkansa. Ajattelimme, että yökahvilan avulla saamme kirjastoa tutuksi myös niillekin, jotka täällä eivät tavallisesti käy", Näätänen kertoo.
Kirjaston lisäksi tapahtumaa oli järjestämässä myös Limingan nuorisotalon väki.
Limingan nuorisotalolla nuoriso-ohjaajana työskentelevä Tanja Aakon mukaan pelipäivä eli nuorten yökahvila on heille tilaisuus "jalkautua ulos nuokkarilta". Nuokkarilta ohjaajat olivat tuoneet mukanaan perinteisiä lauta- ja korttipelejä.
"Lautapelien pelaaminen on enemmän sosiaalista pelaamista. Nuokkarilla nuoret innostuvat joskus pelaamaan muun muassa Aliasta ja Afrikan tähteä. Myös tavallisilla korteilla nuoret pelaavat usein", Tanja Aakko kertoo.
Aakon mielestä kirjastossa pidetty pelipäivän yökahvila on tärkeä myös siksi, että paikallisilla nuorilla olisi paikka, jossa viettää vapaa-aikaa. Nyt nuoret viettävät Aakon mukaan turhan paljon aikaa keskustassa, vailla kunnon tekemistä.
"Nuoret pitäisi saada pois paikallisen K-marketin edestä, sillä kaikenlainen ilkivalta on Limingassa lisääntynyt. Toivon, että nuoret voisivat sen sijaan löytää oman paikkansa nuokkarilta tai kirjastolta", Aakko kertoo.
Nuorten ilkivaltaan on törmätty myös kirjastossa. Näätänen kertoo, että heille ilkivalta on näkynyt muun muassa siinä, että kirjaston seinille on heitetty kananmunia ja palautusluukku on täytetty lumella.
"Minulla on sellainen ajatus, että nuoret kokisivat kirjaston niin tärkeänä paikkana, että siitä pitää pitää huolta", Näätänen sanoo.
Salmisen perjantai-illan tunnelma oli hyvä. Xbox-pelisession jälkeen hän vietti tovin aikaansa korttipelin parissa ja kirjaston yläkerran tietokoneluokassa.
"Uskon, että illasta tulee mukava. Onhan tämä ihan erilaista", Salminen sanoo.
Myös nuoriso-ohjaajaopiskelija Lipsanen oli tyytyväinen tilaisuuteen. "Täällä tilaakin on enemmän kuin nuokkarilla", hän sanoo.
Limingan kirjastossa pelipäivä jatkuu vielä lauantaina. Silloin pelit ovat kaikkien asiakkaiden käytössä kello 11-15. Näätäsen mukaan yökahvilasta voi tulla perinne.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva