Kansainvälinen läpimurto vaatii isoja investointeja

Anssi Juntto
Oulu Oululaista Satellite Storiesia on tituleerattu suomalaisen populaarimusiikin vientitoivoksi. Terminä vienti kalskahtaa kovasti bisneksen suuntaan, ja siitä maailmanvalloituksessa kyse pitkälti onkin.
Satellite Storiesin ympärille on reilu vuosi sitten perustettu osakeyhtiö, jota indiepopparit itse pyörittävät.
Vuonna 2012 Satellite Stories sai suomalaisen musiikin kansainvälistymistä edistävältä Music Finlandilta 7 000 euroa vientitukea. Taloudellinen tulos 18 keikasta ulkomailla jäi silti yli 9 000 euroa pakkasen puolelle.
Kuluvalle vuodelle samaista vientitukea on herunut 15 000 euroa.
"Tänä vuonna markkinointiin käytetään kymmenkertainen summa viime vuoteen verrattuna. Se tavallaan nostaa tappiot vielä isommiksi. Alussa on pakko investoida, jos haluaa, että liiketoiminta kasvaa tulevaisuudessa", kitaristi Marko Heikkinen toteaa.
"Ilman vientitukea olisi mahdotonta yrittää kiertää Oulusta asti tällä meidän genrellä. Liiketoiminta on vielä niin alussa."
Panostukset ovat kuitenkin alkaneet tuottaa tulosta, ja joissakin maissa toiminta on kääntynyt voitolliseksi. Esimerkiksi Hollannissa ensi helmikuun klubikeikkojen lipuista on puolet myyty ennakkoon jo kuukausia etukäteen.
Tänä vuonna Satellite Stories on esiintynyt erityisen paljon erilaisilla festivaaleilla. Festivaalikeikat ovat tarjonneet erinomaisen mahdollisuuden soittaa suuremmille yleisöille ja tavoittaa potentiaalisia uusia kuuntelijoita.
Yhtyeen keikkamyyjä X-ray Touring on yksi alan suurimpia toimijoita maailmassa.
"Soitimme showcase-festivaali Eurosonicissa Hollannissa tammikuussa. X-rayn edustaja Joe Ogden oli innostunut keikastamme ja halusi tehdä yhteistyötä. Sama kaveri hoitaa myös Coldplayn keikkoja", laulaja-kitaristi Esa Mankinen kertoo.
Tällä hetkellä Satellite Storiesin suurimmat tulovirrat kertyvät kustannustoiminnasta. Yhtyeen kansainvälinen kustantaja BMG myy kappaleita muun muassa tv-sarjoihin, elokuviin ja mainoksiin.
Urheilukanava Sky Sports on esimerkiksi halunnut käyttää Campfire-biisiä Englannin Valioliigaan liittyvissä ohjelmissa.
Levy-yhtiön suhteen Satellite Stories on päätynyt riippumattomaan XYZ Berliniin ihan sen takia, että sen alaisuudessa saa tehdä musiikkia omaehtoisemmin. Yhtye onkin tuottanut toisen albuminsa Pine Trailsin itse.
Kappaleet on äänitetty omassa studiossa Oulussa, ja Stella-yhtyeestä tuttu Heikki Marttila on miksannut ne SF-Studiossa Lehmossa.
"Olemme enemmän itse vastuussa kaikista valinnoista. Esimerkiksi tuotantovaiheeseen olemme panostaneet huomattavasti aiempaa enemmän ja ottaneet sen osana biisin rakentamista", Mankinen selvittää.
Muutenkin kappaleita on tehty määrätietoisemmin albumikokonaisuutta silmällä pitäen. Samalla biisinteossa on kokeiltu uudenlaisia lähestymistapoja ja napsittu vaikutteita myös uudesta elektronisesta musiikista. Kitarat ovat toki edelleen keskiössä.
Satellite Storiesin Phrases to Break The Ice -esikoista on myyty yli 10 000 kappaletta. Toisen levyn myynnille ei ole asetettu sen kummempia odotuksia.
"Vaikea sanoa, miten se lähtee. Se on niin monen tekijän summa, kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mutta ihmisten kuultavaksi laitetuista biiseistä on tullut tosi hyvää palautetta", Mankinen sanoo.
"Ei sitä ajattele myyntiä vaan ihmisten reaktiota. Kaikista tärkein on omien kuuntelijoiden reaktio", Heikkinen lisää.
Satellite Storiesin Stachen kanssa levynjulkaisukeikalla Club
Teatrialla lauantaina 2.11.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva