Artikkelin lähde Kaleva
Valoa kohti. Oulu Sinfonia. Kapellimestari Johannes Gustavsson. Solisti Håkan Hardenberger, trumpetti. Madetojan salissa 8.11.
Monet tunnetuista konsertoista ovat saaneet alkunsa kuuluisien muusikoitten tilauksista. Kun sopivasti käy, solisti pitää konserton ohjelmistossaan vielä ensimmäisen esityksen jälkeenkin ja niin on uusi teos aloittanut pitkän matkansa kohti kantarepertuaaria.
Näin voi hyvinkin tapahtua Tobias Broströmin (s.1978) Lucernarikselle (2009). Tämä konsertto trumpetille, live-elektroniikalle ja orkesterille (2009) on nimittäin saanut lähettilääkseen Håkan Hardenbergerin, jonka The Times on julistanut maailman taitavimmaksi trumpetistiksi.
Broströmin konsertto on sävelkieleltään riittävän moderni kuulostaakseen vakavasti otettavalta nykymusiikilta, mutta erilaisia musiikillisia assosiaatioita herättävänä myös heti ensi kuulemalta ymmärrettävä ja omalla tavallaan myös tutun oloinen.
Håkan Hardenbergerin soitto on mykistävän vaivatonta ja varsinkin sordinoituna hänen trumpettinsa sointi lähestyy jopa puupuhallinmaista pehmeyttä.
Taiteilijan soitossa on myös eleganttia sulavuutta ja pehmeää lämpöä, jota ei aivan ensimmäiseksi odottaisi kaikkien tuntemalta fanfaarisoittimelta.
Hardenbergerin taidoista ja suosiosta kertoo jotain myös se, että hän on koko uransa ajan toiminut vain solistina ilman kiinnityksiä orkestereihin tai oppilaitoksiin.
Hyvällä maulla käytettyä ja soittoon täydellisesti sulautuvaa elektroniikkaa ohjasi teoksen säveltäjä.
Valojen musiikkiin tuoma lisäarvo sen sijaan jäi vähäiseksi, sillä ainakin kevyen musiikin konsertteihin verrattuna valaistus toimi pelkistetyllä valot päällä-valot pois -kytkennällä.
Johannes Gustavssonin johtama Oulu Sinfonia soitti konsertossa värikkään eloisasti ja välillä jopa lattarityyliin svengaten.
Anna-Maria Helsingin lyhyeksi jäänyt kausi on herättänyt kaupungilla kummastustakin, mutta uudeksi taiteelliseksi johtajaksi valitun Gustavssonin työnäyte oli kyllä tällä kertaa melkoisen vakuuttava.
Jean Sibeliuksen Sinfonia nro 2 D-duuri lipsahtaa helposti ylipönöttävän romantiikan puolelle, mutta Gustavsson latasi pitkän teoksen täyteen energiaa ja taitavasti ylläpidettyjä jännitteitä.
Sibelius itse valitti sinfonian alkua soitettavan liian hitaasti, mutta heti ensimmäisestä teemasta kuuli, että Gustavsson ei ainakaan aio velttoilla.
Myös finaalin kahden teeman duuri-molli -dualismi oli hienovaraisilla tempovaihdoksilla hyvin karakterisoitu aina hallitusti toteutettuun loppuhuipennukseen saakka.
Ei siis ihme, että esitys palkittiin bravo-huudoin.
Hannu Hirvelä
Artikkelin lähde Kaleva