Artikkelin lähde Kaleva
Kardemumman väki on nyt niin värikästä ja animetyyppistä, ettei ikinä ennen.
Pukusuunnittelija Ulpu Korpuan fantasiapuvut yllättävät hehkuvilla väreillä ja veikeillä yksityiskohdilla.
Kardemumman sosioteetti eli seurapiiri pasteeraa kenkiä myöten fiininä ja filmaattisena.
Korpua on keksinyt, että kankaasta voi muotoilla ja taitella paitsi itse hatun, myös täytetyt Movember-viikset, jättikravatin ja koko hiuspehkon. Ylisuuret, pursuavat hatut ovat päähineitä ja tukkalaitteita samassa paketissa.
Luomukset ovat melkein yhtä makeita kuin Englannissa kuuluisissa Royal Ascotin laukkakilpailuissa, missä kuninkaalliset ja muu yläluokka pyrkivät lyömään kanssasisaret laudalta uusien designhattujensa kekseliäisyydellä ja näyttävyydellä.
Kättä lippaan sille, että pukuihin satsattiin. Tämä on Ulpu Korpuan mestarinäyte.
Pukukokonaisuus on yksi tapa luoda satunäytelmälle uniikki maailma.
Vahva visuaalisuus on harrastajateatterissa hyöty ja haaste. Paitsi että puku istuu tyypille, tulee persoonan täyttää puvun herättämät odotukset. Cappas-teatterilaisista löytyy tahtoa ja intoa heittäytyä leikkiin.
Thorbjörn Egnerin satu-klassikon särmikkäin henkilö on Sohvi-täti. Ilman äkäistä Sohvia ei synny mehukkaita skismoja.
Sohvi-neidille (Jonna Drushinin-Venojärvi) Ulpu Korpua on ommellut Pikku Myy -tyyppisen kireän pystynutturan. Nuttura vinkkaa katsojalle, mitä yhteistä löytyy sanavalmiista ja kiukkuisesta Sohvi-neidistä ja Tove Janssonin pippurisesta tyttötyypistä.
Rosvojen parrat ovat paksua villalankaa. Kolmikko muistuttaa huvittavasti bluesrockbändi ZZ Topin ukkeleita.
Ohjaaja Raija Päkkilä olisi voinut rohkaista rosvoja persoonallisempiin painotuksiin. Porukan aivot, taiteellisin sielu ja herkkusuu saisivat erottua paremmin. Muuten rosvojoukko - Jarkko Korpua (Kasper), Asko Suomenrinne (Jesper) ja Marko Hiltula (Jonatan) - pelaa ja törmäilee hyvin yhteen.
Voi jestas, että Raimo Mykkänen on symppis leijona. Hänen fyysinen ilmaisunsa kyyristelevänä, suutaan maiskuttavana ja edestakaisin tassuttelevana kesynä villikissana valloittaa.
Koska kyseessä on esitys perheen pienimmille, Sohvista, rosvoista ja leijonasta ei voi tehdä liian pelottavia.
Nuoret näyttelijät Milla Väänänen (Kamomilla ja Papukaija) ja Aleksi Seppänen (Tommi) ovat lupauksia, joiden pirteä esiintyminen tarjoaa lapsille mukavat samastusmiskohteet.
Tommin habitus on sarjakuvamaisin. Lippahattuun ommeltiin kiinni animeleluista tuttu keltainen "salamatukka".
Esitys etenee lupsakkaasti, mutta katsottavaa ja hoksattavaa riittää, vaikka Rouva Paavalin mikkihiirenkorvat ja Leipurin kaulinkoru ja lettirinkelit.
Kiiminkijoen opiston teatteripiiri Cappas-teatteri ansaitsee kolme eläköön-huutoa: Eläköön satuklassikot! Eläköön ikäjakaumaltaan laaja teatteriryhmä! Eläköön vilpitön halu tuottaa elävää lastenkulttuuria!
Lastenteatteria, lain nimessä.
Eeva Kauppinen
Artikkelin lähde Kaleva