Artikkelin lähde Kaleva
Petri Hakkarainen Kaleva
Utajärvi Marraskuisella Kurimonkoskella ei näy liikettä kuin virran pyörteissä. 150 vuotta sitten kosken partaalla kukoisti vilkas ruukkiyhteisö kartanoineen ja kouluineen.
Alueen kymmenet rakennukset on kuljetettu pois tai ne ovat lahonneet paikoilleen. Parhainta laatua olleille masuunin tiilillekin on ollut ottajansa.
Utajärvellä aloitetussa elinympäristöohjelmassa Kiiminkijoen Kurimon alue halutaan nostaa unohduksesta ja saattaa vierailukohteeksi.
Kurimotietoja jalostaa opaskirjaseksi ja havainnekuvaksi Anna-Liisa Valtanen. Historiaharrastajaa Kurimo kiehtoo siksikin, että kosken partaalta löytyy suvun juuria.
"Täällä hankalien kulkuyhteyksien takana kehitettiin sen ajan korkeaa teknologiaa ja vietettiin seurapiirielämää ruukin kartanossa."
Ruukkia olivat perustamassa hyvien järvimalmiesiintymien keskelle oululaiset Axel Backman, Adol Laurell ja Edvard Strömberg sekä uusikaarlepyyläinen Matts Sandstöm. Masuuni valmistui vuonna 1859.
Heti alkuun toiminnan jarruksi uhkasi tulla puupula. Koska isojako oli kesken, ympäristön metsät kuuluivat jakokunnille.
Ruukin kehittämistä kuitenkin jatkettiin, ja muutaman vuoden kuluttua valmiina oli laitos, joka valmisti monenlaista kankirautaa ja valutuotteita hautaristeistä hellanlevyihin.
"Vanhoissa lehti-ilmoituksissa ruukki mainosti, että se tekee tilauksesta melkein mitä vain. Terästä ruukki valmisti järvimalmista tiettävästi ensimmäisenä maailmassa", Anna-Liisa Valtanen kertoo.
Ruukin kuljetukset halki korpimaiden vaativat kekseliäisyyttä. Hevosten ohella malmia, rautaa ja kalkkikiveä kuljetettiin poroilla.
"Puolangalta tuotiin raudan teossa tarvittua kalkkikiveä jopa 300 poron raidoissa."
Kurimosta on matkaa Oulujokivarteenkin noin 50 kilometriä. Utajärveltä valmiit tuotteet vietiin Ouluun rahtiveneillä.
Kurimon rautaa ja terästä kiiteltiin laadukkaiksi ulkomaita myöten. Valtaosa tuotteista päätyi Venäjän markkinoille.
Ruukinjohtaja Backmanin perheessä elettiin säädyn mukaisesti. Lapsilla oli oma kotiopettaja, mutta opetusta tarjottiin myös kymmenille työntekijöiden lapsille.
"Ruukilla oli oma puutarha ja tiettävästi viinikellarikin. Seurapiirielämää ja juhlia vietettiin muilta ruukeilta tulleiden vieraiden kanssa", Valtanen sanoo.
Kurimo liitettiin myöhemmin Suomussalmen Ämmän ruukkiin. Vaikeuksia oli, mutta 1860-luvulla erilaisia rautatarvikkeita tuotettiin peräti 1,7 miljoonaa kiloa.
Ruukin kohtaloksi koituivat lopulta katovuodet ja velkoja paisuttanut ruplan arvon nousu. Uusi omistaja, englantilainen yhtiökään ei saanut ruukkia kannattavaksi.
"Järvimalmiaikaa oli lopettamassa myös dynamiitti. Sen keksiminen teki vuorimalmin käytöstä paljon kannattavampaa."
Ruukki-tarinoita muistetaan yhä Särkijärvellä. "Sekosi kuin Bakmanni paitaansa. Se viitannee patruunan käyttämään pitkään yöpaitaan, joka varmasti paikallisia huvitti", Valtanen arvelee.
Artikkelin lähde Kaleva