Kaipausta kylmässä pohjoisessa

Finlandia-ehdokas
Heidi Köngäs: Dora, Dora. Otava 2012.

Ohjaaja ja käsikirjoittaja Heidi Köngäs (s. 1954) aloitti kirjallisen tuotantonsa kuvaamalla ensimmäisissä teoksissaan erityisesti naisen tuntoja ja suhdetta mieheen.
Televisiolle tuotetuista ohjaustöistä tunnetuin lienee Euroopassakin palkittu Liian paksu perhoseksi (1998). 2000-luvulla Köngäs laajensi repertoaariaan, kun häneltä ilmestyi vuonna 2010 Henkselirouva-lastenkirjasarjan ensimmäinen osa.
Uusin teos lähtee liikkeelle saksalaisen varusministerin Albert Speerin kertomana vuonna 1943. Hitlerin oikea käsi ja kolmannen valtakunnan hoviarkkitehti saapuu seurueineen Suomen Lappiin tarkoituksenaan tarkastaa Petsamon kaivosten toimintaa.
Yläluokkaisen Speerin usko kärsimättömään ja virhearvioita tekevään Hitleriin on alkanut horjua, ja miesten suhde on viilentynyt.

Köngäksen tarinan keskipisteessä on kuumeisesti johtajaansa muisteleva Speer. Hänen puheistaan selviää, millaista kemiaa miesten välillä on ollut. Sanoja on käytetty alistamiseen, sanoja, joita ei ole muiden läsnä ollessa lausuttu.
Führerin kotkaksi kutsutun miehet siivet ovat levittäytyneet laajalle, ja merkittäviä henkilöitä on raivattu tieltä. Kateus ja mustasukkaisuus ovat kasvaneet suuruudenhullujen suunnitelmien reunoilla.

Salainen ase, voiton takaava rakettitehdas Mittelbau Dora tulisi saada valmiiksi, ja Speer kiristää Hitlerin vaatimuksesta valloitetulta alueelta tuotettua orjatyövoimaa mahdottomiin. Miehen hillitty kuori alkaa kierrättää sisällään myrkyllistä kylmyyttä. Turhautuminen ei huku Lapin maisemiin, vaan loistaa siellä entistä selkeämmin.
Speerin seurueen suomalainen tulkki Eero Kallankari ihastuu arjalaista kauneutta edustavaan, hiljaiseen sihteeriin Annemarieen, joka alkaa kaivata miestään ja kotiaan Berliinissä.
Tehokkuudessaan hän on onnistunut sulkemaan mielestään kaiken sotaan liittyvän, jopa Auschwitzin suunnitelmien puhtaaksikirjoituksen. Lapissa hänen silmänsä avautuvat, lumisokeus puhdistaa näyttämön. Annemarie haluaa tuntea olevansa elossa. Sihteeri hakeutuu Kallankarin seuraan dramaattisin seurauksin.
Köngäs rakentaa rajalla elävästä tulkista Kallankarista, naiseuttaan pohtivasta Annemariesta sekä hurpattavasta, vaimoaan lempeästi sättivästä taikurista trion, joka elämänhalussaan ja inhimillisyydessään hengittää sairaan maailman ympärillä.
Speer valjastaa seksuaalisen energian osaksi vallankäyttöä, ja Hitlerin valtakunnan romahtaminen vertautuu hänen kohtaloonsa.
Paikoin toistosta kärsivä teos näyttää, miten normaalin ihmiselämän rajat rikkoutuvat. Köngäs käyttää sanojaan taiten, ja erityisesti sihteerin katseen kautta hän tuo esiin sodan maiseman.
Annemarie vyöttää päälleen univormunsa kokovartaloliiveineen, katsoo peiliin, muttei silmiin, maalaa huulet, vaikka henki ei enää kulje, ja poistuu maasta varusteluministeri mukanaan.
"Se mitä tapahtui jää näille leveysasteille, missä aurinko ei kahteen kuukauteen edes nouse horisontin yläpuolelle. -- Minun Lapissani on aina talvi, aina kinostunutta ahtojäätä ja kova viima, joka puhaltaa pohjoisesta ja tukkii kaikki tiehyet ja salpaa hengityksen. Minun Lappini laittaa kämmenen suun päälle, jotta ääntä ei kuulu, jotta huuto ei kuulu."
Jenni Kinnunen



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva