Hannu Wilenius. Kalevan urheilutoimittaja Hannu Wilenius kuoli 10. lokakuuta 2012 vaikean sairauden murtamana Oulussa.
Wilenius oli avojalakasia oululaisia. Hän oli syntynyt Oulussa 11. tammikuuta 1951.
Kansakoulunsa hän kävi Teuvo Pakkalan koulussa Raksilassa. Wileniuksen lapsuuden ja nuoruuden koti sijaitsi Kaupunginojan äärellä Karjasillalla Suvantokadun varressa.
Oppikoulunsakin hän kävi lähellä Raksilassa Oulun Normaalilyseossa, josta hän kirjoitti ylioppilaaksi keväällä 1970.
Rakennusinsinööriksi Wilenius valmistui Oulun teknillisestä oppilaitoksesta 1977.
Elämänsä aikana hän loi kaksi merkittävää työuraa. Aluksi hän työskenteli ammatissa, johon hän kouluttautui eli insinöörinä. Lopuksi hän omistautui toimittajaksi.
Toimittajan ammatti Hannulle oli tullut tutuksi jo varhaisessa lapsuudessa kotona, sillä Hannun isä Niilo Wilenius oli aikoinaan arvostettu Kalevan kunnallistoimittaja.
Niinpä Hannu Wilenius toimi sanomalehti Kalevan urheiluavustajana jo opiskeluvuosistaan 1973 lähtien. Urheilutoimittajana hän aloitti Kalevassa 1992.
Lukijoille hänen insinöörin työuransa on tuntemattomampi puoli. Oulun kaupungin rakennusviraston työnjohtajana hän toimi 1975-1977. Hän oli rakennuttamassa muun muassa Nallikarin kahvilaa. Wileniuksen insinöörityö elää, sillä kahvila on suojelurakennus.
Vuonna 1977 hän lähti Kostamus-projektiin Finn-Stroi Oy:n rakennusinsinööriksi. Kostamus-vuodet kestivät 1983 saakka. Hän toimi Kostamuksessa toimistoinsinöörinä, rakennustöiden valvojana ja vastaavana jaosinsinöörinä.
Kostamuksen jälkeen Wilenius siirtyi Rajaville Oy:n tuotantosuunnittelijaksi ja esimieheksi.
Insinöörin perustarkka ote näkyi myös Hannu Wileniuksen toisessa työurassa toimittajana.
Työkaverit ihastelivat hänen oivallista käsialaansa muistilapuissa ja tarkkaa suunnitelmallisuutta, miten urheilutapahtumien uutisointi hoidetaan. Kirjalliset viestit tulivat millilleen tekstattuina kuin insinöörin piirustuslaudalta.
Urheilutoimittaja-Hannun ykköslaji oli jalkapallo, mutta muutkin lajit kuten kaukalopallo ja jääpallo olivat hänelle tuttuja.
Wilenius kirjoitti aina asiaa. Hän keskittyi itse tapahtumaan eikä sen oheishyörinään. Hän uskalsi sanoa, milloin joukkue pelasi hyvin ja milloin hyvin huonosti.
Urheilukirjoittamisensa tukipilareina hänellä olivat ne tarkat suunnitelmat ja tilastot.
Oululaisuus tuli Wileniuksella esiin monella tapaa, vaikka hän asuikin perheensä kanssa Jäälissä. Hän seurasi kaupungin politiikkaa tarkasti.
Wileniuksella oli tarkat muistikuvat Oulusta ja hän osasi maalata mieleen, millaiselta Oulu näytti aiemmin.
Elämässä Hannulle ykkösasia olivat vaimo Tuula ja perhe. Hän harrasti ahkerasti kuntoliikuntaa vaimonsa kanssa. Myös kesäteatteri ja matkustelu kuuluivat harrastuksiin.
Wilenius oli Oulun Erotuomarikerhon kunniajäsen. Monet jalkapalloilijat saivat ensituntemuksen Hannuun, kun hän oli innolla organisoimassa Pohjois-Suomen nappulamestaruusturnausta.
Kari Sankala
Artikkelin lähde Kaleva