Hyppyrimäki hartiavoimin

Elina Ursin Kaleva
Oulu Limingan lakeuksille Rantakylän virkistysalueelle nousee talven aikana opiskelijatyönä K-17 hyppyrimäki.
Puuhamies Heikki Laurilan haaveena on elvyttää Limingassa ja Oulun seudulla unohdettua hyppykulttuuria eloon.
Limingan kunnan arkkitehti Pentti Kela luonnosteli 1990-luvun alussa Rantakylän virkistysaluetta. Suunnitelmissa oli myös hyppyrimäki.
Muutama vuosi sitten Laurila nosti hyppyrimäki-idean uudestaan päivän valoon. Kunnan insinöörit sekä liikuntasihteeri Antti Udd näyttivät vihreää valoa hyppyrille.
Tänä syksynä Laurila tikutti hyppyrimäen tolpat omien poikiensa, ammattiopisto Luovin ammattiin valmentavan luokan kanssa paikoilleen.
Limingan kunnalta Laurila sai kuusi kyllästettyä tukitolppaa ja työapua työllistettäviltä. Samaan syssyyn muotoiltiin ja rakennettiin hyppyrimäen alastulorinne.
"Hyppyrimäki rakennetaan alhaalta ylöspäin kierrätysmateriaalista lujuudesta ja turvallisuudesta tinkimättä."
Osa mäkeen tarvittavasta puusta on tarkoitus kyllästää vanhan mallin mukaan tervaamalla.
Myöhemmin rakennetaan vielä hyppyrimäen vastarinne ja valaistus, kunhan ensin testataan, kuinka pitkälle mies mäestä lentää.
"Kun työt etenevät, eiköhän me saada myös valaistus kohdilleen kunnan kukkarosta."
Mallia mäkeen Laurila on hakenut Ullavan sekä Pulkkilan, Pudasjärven Jyrkkäkosken ja Taivalkosken vastaavista hyppyreistä.
Limingassa on ponnistettu korkealta ja kauas aikaisemminkin. Kylliälässä, Limingan koulutuskeskuksen alueella Lännentiellä oli aikoinaan hyppyrimäki, jonka silloinen poikakodin johtaja Jalkanen rakennutti.
Laurila harmittelee, ettei vanhasta puretusta mäestä ole löytynyt valokuvia.
"Olisimme mielellämme matkineet vanhan mäen mallia uudessa hyppyrissä, vaikka kaiteissa tai pienissä yksityiskohdissa."
Hyppyhaaveet elävät Limingassa. Oulun seudulla nuorten mäkihyppykulttuuria on kannateltu Virpiniemessä Haukiputaalla, mutta nyt toiminta on lopahtanut.
"Sellaista haavetta on heitetty ilmaan, että Limingan niittymiehiin perustettaisiin seikkailu ja mäkihyppy -jaosto. Innokkaita entisiä hyppymiehiä on ilmoittautunut jo mukaan."
Nopea talventulo, luminen ja kylmä talvi voivat hidastaa hyppyrimäen rakentamista.
"Haaveena on, että mäki valmistuu ensi talvena. Hypättäisiin koehypyt kevättalven aikana ja paranneltaisiin kesällä."



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva