Ä l ä p i d ä k i i r e t t ä. Siinä resepti kirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaan Antti Hyryn tekstien lukijalle. Lue tekstiä samalla temmolla kuin kirjoitus etenee. Mutta muista: älä pidä kiirettä. Tekstistä paljastuu elämänviisautta, huumoria sekä sisäistä rauhaa ja tasapainoa. Jos luet tekstin toiseen kertaan, sieltä avautuu uusia vivahteita. Teksti on karua, mutta hienovireistä. Kansainvälistä proosaa, kuten kirjailijapiireissä mainostetaan.

Kuivaniemellä syntynyt ja Iissä keskikoulun käynyt pohjoisen poika Antti Hyry tuntee juurensa. Kuivaniemen merenrantamökissään - tai -talossaan - yhä pitkiä aikoja asuva, julkisuutta välttelevä kirjailija suostuu yllättäen yhteistyöhön. Ilmeisesti, koska juttu tulee pohjoisen lehteen. Hän on antanut uusimman romaaninsa, Uunin, vuoksi vasta kaksi haastattelua.

Hyryä ei voi pitää erakkona tai sosiaalisesti rajoittuneena, mutta seurallinen mies valitsee tarkasti ystävänsä. Hänen julkaistessaan ensimmäisen kirjansa vuonna 1958 puhuttiin teksteistä, ei tekijöistä. Vakaa Hyry ei näe vieläkään mitään syytä muuttaa näkökulmaansa.

Uskova - lestadiolainen - Hyry pitää turhana monia julkisuuden metkuja. Hän noudattaa itse vakaumuksensa periaatteita, mutta ei tyrkytä niitä muille. Häntä on turha yrittää yllättää remuamasta kirjailijamatineasta. Hän saattaa olla mukana seurueessa, mutta viinin tai viinan sijasta hänen lasinsa täyttyy vedellä. Mies ei myöskään kiroile tai haistattele. Kahvinkin hän juo ilman sokeria, maitoa ja lusikkaa.



Käsistään kätevän Hyryn suuri intohimo on urkujen suunnittelu ja rakentaminen. Miehen käsiala näkyy muun muassa Oulunsalon kirkon urkujen fasadissa ja urkukaapissa. Hän on ollut mukana monissa urkuhankkeissa, kuten Meilahden kirkon urkujen siirrossa Helsingistä Kärsämäen Rauhanyhdistykselle.

Hyry on piirtänyt ja suunnitellut lukuisia urkuja sekä ollut mukana, kun niitä on rakennettu. Hän pystyy jopa sorvaamaan puisia urkupillejä. Lisäksi hän on tallentanut innokkaasti urkutietoja.

Kerran urkureissulla poliisit pysäyttivät Hyryn ja hänen kaverinsa epäilyttävän näköisen kuorman vuoksi. Sinitakit eivät uskoneet miesten vakuutteluja, että pressun alta löytyy urkupillejä. He tarkastivat kuorman huolellisesti ennen kuin matka saattoi jatkua.

Toisella reissulla Hyry ja hänen kaverinsa yöpyivät Ahvenanmaalla hirsisen seurakuntatalon nurkkahuoneessa. Valojen sammuttua alkoi kuulua kovaa rapinaa, kun lattialla juosseiden hiirien jalat löivät sutia. Väsyneet miehet jaksoivat vain nauraa painuessaan pehkuihinsa.

"Jos on oikein hyvä kaveri, niin on kuin itse tekisi", Hyry tapaa sanoa, kun työt luistavat toverin kanssa.



Insinööri Hyry on rakentanut aaltopellistä Hanomag-autonsa alustalle asuntoauton ja ahertanut monilla, etenkin omilla ja lastensa, mökkien ja talojen rakennustyömailla. Ja mikä parasta: heikkovirtainsinööri osaa myös sähkötyöt.

Hän nauttii rakennustarvikkeiden hankimisesta ja tinkaamisesta. Kerran hän löysi erään liikkeen loppuunmyynnistä kohtuuhintaiset työhousut, mutta huomasi maksaessaan toiset vielä paljon halvemmat. Hyry esitti kauppiaalle, että nämähän tulevat sitten kaupanpäällisiksi. Aikansa asiakasta silmiin tuijoteltuaan kauppias myöntyi. Housut kuluivat puhki muutaman käyttökerran jälkeen, mutta eivätpähän olleet hinnankiroissa.

Vaatimaton, perhekeskeinen Antti Hyry katselee mielellään asioita taustalta. Hänen on vaikea käskeä ja komentaa muita. Usein Hyry hoitaa asian huumorilla; hän saattaa antaa ohjeita talkoissa ja työporukoissa huutamalla.

Älykkään tarkkailijan pohdinnat osuvat. Tosikolta vaikuttava mies ei ole lainkaan sitä, mutta hänen huumorinsa ei räiskähdä silmille, vaan vaatii paneutumista. Aivan kuin hänen kirjansakin.

Tekijä on kirjansa näköinen. Oli hän sitten kotona, hillareissulla, kalassa tai kirjoittamassa.

Pekka Karjalainen