Ylimaula on Oulun kaupunginkirjaston kirjailijakohtaamisten yhdestoista esiintyjä. Välitön tilaisuus on koonnut väkeä läpi vuoden. Yksi tulee uteliaisuudesta, toinen siksi, että on lukenut kirjailijan teoksia. Monet pysähtyvät sen vuoksi, että keskustelu kiinnostaa. Paikkaan on helppo tulla takki päällä ja lainakirjat kainalossa.
Lukijat haluavat kuulla, kuinka kirjat syntyvät.
Ylimaula kertoo uransa alkaneen vuonna 1974 kilpailusta, jossa palkittiin hänen novellinsa Saarnamiesten kastike. Sen jälkeen kustantaja otti yhteyttä ja ehdotti kirjan kirjoittamista. "Ei tule kuuloonkaan", Ylimaula oli vastannut. Toisin kävi. Sittemmin on ilmestynyt kuusi romaania, näytelmä ja novellikokoelma.
Muutama teos oli jo julkaistu, kun Ylimaula taas lähetti uuden käsikirjoituksen kustantajalleen. Kustannustoimittaja oli vaihtunut eikä uusi tunnistanut oman talon kirjailijaa. Kustantamosta tuli puhelu, jossa toimittaja kertoi "esikoisen" käsikirjoituksen osuneen hänen haaviinsa. "Kirjailijuus ei tee tunnetuksi. Edes omassa kustantamossa ei välttämättä tunneta", Ylimaula hymähtää.
Lestadiolaisaiheinen esikoisromaani Papintyttö (1976) leimasi Ylimaulan pohjoisen kirjailijaksi. "Olen yrittänyt pyristellä siitä eroon", kirjailija sanoo.
Ensi vuonna ilmestyvää kirjaansa varten Ylimaula sai stipendin Ranskaan. Hän työskenteli puoli vuotta ruotsalaisen klassikon August Strindbergin työhuoneessa. Kirjoittaminen viivästyi, koska Ylimaula löysi talon kirjaston ja hurahti kolmeksi kuukaudeksi Strindbergin tuotantoon. Viimeistelylle on kuitenkin annettava aikaa. "Jos käsikirjoituksen postittaa kustantajalle, teos onkin huomaamatta jo painossa."
Pienoisromaani ja lyhytproosa eivät ole myyntivaltteja. Anna-Maija Ylimaula sanoo luottavansa kirjastonkäyttäjiin. "Kirjoittaessani tietysti toivon, että joku tämän lukee. En kirjoittanut edes ylioppilasainetta pöytälaatikkoon."
Artikkelin lähde Kaleva <http://www.kaleva.fi/tilaa>
Creative Commons "by-nc-nd" lisenssillä <http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/legalcode.fi>