Rallilla leipää pellolta

Autourheilu

Jussi Pääkkönen

OULU Juurussuolle on valmistumassa yksityisen yrittäjän rakentama harjoituskeskus autourheilun harrastajille. Maanviljelijä Heikki Heiskanen on tehnyt omille mailleen 3,4 kilometrin mittaisen radan, jolla voi ajaa rallisprinttiä ja rallia.

Autourheilijat ovat ottaneet radan kiitellen vastaan, sillä harjoitusolosuhteet ovat Oulun seudulla olemattomat. Ahdinkoa lisää entisestään edessä oleva Iinatin moottoriurheilukeskuksen sulkeminen.

Heiskanen aikoo lähteä varovasti liikkeelle, mutta visioita hänellä on. Suunnitelmissa on ainakin rallisprint-kilpailujen järjestäminen jo tänä talvena.

Uudella radalla ajetaan mahdollisesti myös Pohjola-rallin yleisöerikoiskoe. Sellaiseksi alue sopii mainiosti, koska katsojilla on esteetön näkyvyys joka puolelle rataa.

Alueella on suoritettu ympäristötarkastus ja seuraavaksi tehdään melumittaukset. Rata sijaitsee kartalla muutaman kilometrin päässä nykyisestä moottoriurheilukeskuksesta.

Iinatti suljetaan karting-rataa lukuunottamatta moottoriharrastajilta vuosina 2004-2007, eikä uuden keskuksen paikkaa ole päätetty. Heiskanen ei tohdi lausua ääneen, missä määrin toimintoja voitaisiin siirtää hänen radalleen, sen verran alkutekijöissään koko hanke on.

Lisää tienestiä maatilalle

Heikki Heiskanen ei ole itse moottoriurheilija, eikä ole vielä uskaltautunut kenenkään kyytiin. Harjoitusrata on tehty puhtaasti liiketaloudellisin perustein ja tukemaan tilan pääelinkeinoa. Hankkeen katalysaattorina on toiminut Heiskasen naapurissa asuva pitkän linjan autourheilija Pentti Taskila.

Liikeidea on harvinainen; yksityisiä moottoriurheilukeskuksia ei ole Suomessa kuin muutama ja radat ovat yleensä urheiluseurojen tai kuntien ylläpitämiä.

”Perusmaatalous ei nykyisin kannata ja tilat joutuvat miettimään uusia ideoita. Tarkoituksena on kokeilla, olisiko tässä ratkaisu meille”, Heiskanen sanoo.

Alue ei ole läheskään valmis, mutta itse rata on ajokunnossa. Sitä parannellaan harrastajien toiveiden mukaisesti koko ajan.

”Kilpa-autoilijoista on ollut todella suuri apu. Muun muassa Juha Eklund ja Marko Ipatti ovat käyneet antamassa vinkkejä”, kertoo Heikki Heiskanen.

Heiskasella on itsellään maansiirtokoneet ja taito tehdä hommat.

””Toistaiseksi tämä on maksanut minulle vain omaa työtä ja polttoainetta. Talvi näyttää, onko paikalle tarvetta. Jos käyttäjiä on ja kiinnostusta, niin aluetta kehitetään lisää”, hän lupaa.

Suuri tarve harjoitusradalle

Ammattiralliautoilija Marko Ipatti on tutustunut hyvillä mielin Heiskasen harjoitusrataan.

Rallimiehet ovat harjoitelleet Oulun seudulla milloin missäkin, eikä kunnollisia paikkoja ole. Iinatin autoratakin on suunniteltu jokamiesluokan tarpeisiin, joten ralliautoilla ei pääse siellä kunnon vauhtiin.

Ipatti on treenannut Alatemmeksen moottoriradalla, Iinatissa ja yksityisillä tienpätkillä. Järjestelyt ovat kuitenkin usein monimutkaisia.

”Heiskasen paikalle on varmasti tarvetta. Juurussuolle on helppo mennä, koska alue on suljettu. Sinne ei tarvitse järjestää erillisiä lupia tai sulkumiehistöjä. Tilausta on”, uskoo Ipatti.

Tapio maikkola

Villi idea. Heikki Heiskanen ei ole ainoa autourheilusta leipää havitteleva maanviljelijä. Ilmeisesti hän on kuitenkin ainoa, joka ei istu itse ratin takana.

Ei mitään kylmää kyytiä

OULU Pentti Taskila kaivaa kassistaan hupun ja kypärän.

”Nämä päähän”, hän sanoo ja kokeilee, ettei kypärä pyöri päässä. Sitten hän avaa autonsa vänkärinpuoleisen oven.

Näky on epäilyttävä. Istuimet ja ratti ovat siinä missä kuuluukin, mutta muu ei muistuta auton sisustusta. Sisällä on rautaa, putkia, hanikoita ja rakennelmia. Ja ympärillä vain peltiä. Mahtaako tämä kestää, jos jotain tapahtuu.

”Sillä puolella on vähän ahdasta”, Taskila hoksauttaa, kun voimistelen kuppi-istuimelle. Taskilan kilpa-auto on rakennettu rallisprinttiä varten. Kartanlukijalle ei ole varattu tässä pirssissä turhaa tilaa.

Kuljettaja kiskoo nelipistevyöt tiukalle, uskottelee, että kaikki on hyvin, siirtyy omalle paikalleen ja sitten mentiin.

”Ajellaan ensimmäinen kierros vähän hiljempaa”, Pentti Taskila huutaa. Hän pyörittelee autoa rallipätkän kurveihin yhdellä kädellä ja selvittää samalla autonsa teknisiä yksityiskohtia.

Sattuneesta syystä aivan kaikki ei jää mieleen. Tämänhän piti olla se ensimmäinen kierros.

Vauhti kasvaa vaivihkaa. Enää ei ole aavistustakaan kuinka kovaa tässä mennään. Ojat (hyvin syvät) vilisevät ohi, hiekkavallit (hyvin jäiset) lähestyvät uhkaavasti keulaa ja sitten... hei, me lennetään.

Tunne on kuin nuorena miehenä Forssan raviradalla. Silloinkin mentiin lujaa; täyttä ryöstöä niin kovaa kuin Sella-pollen kavioista lähti. Homma oli yhtä hyvin hallinnassa, mutta oli sentään suitset omissa käsissä. Hevosvoimiakin oli edessä vain yksi, nyt niitä on alla 142.

”Ajetaanko toisin päin?”, Taskila kysyy, tekee temppunsa ja samassa keula osoittaa tulosuuntaan. Mikä ettei.

Istuimessa on oikeastaan aika tukeva olo ja kuskilla homma hanskassa. Antaa palaa vaan.

Maisemat vaihtuvat ja kyydissä alkaa viihtyä. Mieleen hiipii pieni pettymys, kun kuljettaja ilmoittaa bensan alkavan loppua. Pakko myöntää, että tässä hommassa on itua.

Se joka väittää, ettei ralliautoilu ole fyysinen suoritus, ei ole kokeillut. Ensimmäistä kertaa autossa istuva pitää kiinni mistä kykenee ja kädet ovat kuin sadan punnerruksen jäljiltä.

Kuskillekin ajaminen on urheilua. Pentti Taskila pyyhkii hikeä kasvoiltaan ja myhäilee pöllähtäneelle vänkärille.

Mutta kuinka kovaa mentiin? Taskila kaivaa autonsa uumenista pienen mittarin, joka ilmoittaa huippunopeudeksi 144 kilometriä tunnissa.

Meikäläisen autoilla ei ole ajettu niin kovaa edes Saksan baanoilla; ei ole päässyt. (JP)

Artikkelin lähde Kaleva