Artikkelin lähde Kaleva
Pikisaari on kylä kaupungissa
Nyt pelätään, että uudisrakentaminen turmelee historiallisen miljöön
Merja Aakko
OULU Pikisaari yltää palkkatilastoissa Oulun toiseksi vauraimmaksi asuinalueeksi, mutta osa saarelaisista väittää olevansa rutiköyhiä. Totta on, että alueen tilastollinen vauraus perustuu pitkälti yksittäisten henkilöiden tuloihin.
Joka kolmas Pikisaaren asukas asuu yhä kaupungin vuokratalossa.
Kelpaa näinkin elellä
”Nyt on sentään tuo sisävessakin. On ollut vuodesta 1985 asti”, Poju ja Seija Limnell nauravat.
Poju on entinen varastomies, Seija leipuri. Eläkepäiviään Limnellit viettävät kaupungin omistamassa Pajakatu kolmosessa. Samassa pihapiirissä Poju syntyi vuonna 1928.
Seija-vaimo muutti saareen vuonna 1952. ”Ei ollut siltaa, mutta kauppoja oli kaksi”, pariskunta muistelee yhteiselon alkuaikoja.
Kesällä ei ole Pikisaarta parempaa paikkaa. Siitä Limnellit ovat yksimielisiä, mutta talvisin Seija kaipaisi jo lämpimämpään asuntoon.
”Eteisestä kun kiipeää ylös kylppäriin, sukat heiluvat jalassa. Ja ovet ovat niin hatarat, että raoista näkyy Oulu-yhtiö”, Seija veistelee.
Saaressa on kuitenkin pysytty, sillä Poju viihtyy. ”Värkkää rantahommissa, tekee pikkupuuta ja kalastelee”, Seija paljastaa.
Limnellit edustavat Pikisaaren pitkäikäisintä asujaimistoa, joka on jäämässä vähemmistöön 179 saarelaisen yhteisössä.
Uusi ja aktiivinen joukko on syntynyt muun muassa kulttuuriväestä, jota kaupunki asutti Pikisaareen 1980-luvun alusta alkaen. Noihin aikoihin Pikisaaren työläisyhteisö hiipui hiipumistaan ja talot rapistuivat rapistumistaan
Remontoituihin taloihin muutti kuvataitelijoita ja käsityöläisiä, jokunen näyttelijäkin. Tällä hetkellä saaressa asuu toistakymmentä taiteilijaa, joista osa työskenteleekin siellä.
Ensimmäisten joukossa Pikisaareen muutti kuvataiteilija Martti Mäki näyttelijävaimonsa Liisa Toivosen kanssa.
”Muistan kyllä joka päivä, että tämä on ylellisyyttä”, Toivonen huomauttaa Mäen ateljeessa.
Pikisaaren vanhat pihapiirit suovat sekä yhteisöllisyyttä että yksityisyyttä. Omalle pihalle voi tulla kahville yöpaidassa, Toivonen kertoo.
Paratiisiin tuli käärme
Nyt ateljeen suurien ikkunoiden takana väijyy pimeä talvi-ilta, kun Toivonen ja Mäki puhuvat tekeillä olevasta yleiskaavasta ja sitä varten järjestetystä arkkitehtikilpailusta.
Taiteilijat pelkäävät, että saari täyttyy asukkailla ja liikenteellä. Että puistot rakennetaan ja Pikisaaresta tulee keskustan jatke, kivikylä.
”Pienen historiallisen saaren ei pitäisi olla asuntotuotannon kohde ollenkaan”, Mäki sanoo ja vaatii, että rakennusvimmaa ohjataan muualle.
”Pikisaari on tällä hetkellä erittäin toimiva ulkoilu- ja virkistäytymisalue.”
Samoilla linjoilla on toinen asukasyhdistysaktiivi, arkkitehti Jukka Laurila.
Laurila muutti Pikisaareen vuonna 1993, kahden suuren muuttoaallon välimainingeissa. Hän osti perheensä kodiksi vanhan Konepajan konttorin, joka on torneineen Pikisaarentien varren näyttävin asuinrakennus.
Talo oli osittain palanut, ja sen lähiseutu nukkui lähes Ruususen unta. Pian alkoi kuitenkin tapahtua toden teolla, sillä rakennushankkeet vanhassa emalitehtaassa sekä konepajan kiinteistöissä ja tonteilla pääsivät täyteen vauhtiin 1990-luvun puolessa välissä.
Vaivalla entisöidyn kotinsa lasiverannalta Laurila osoittelee naapurustoon. Historian kerrokset ovat luettavissa, jos osaa. Mutta paljon on hävinnyt. ”Teollisuusalue ei ole mitään, kun savupiiput on kaadettu. Vanhan teollisuusmiljöön katoaminen Pikisaaresta on suuri sääli”, hän sanoo.
Jukka Laurila haluaisi kaivaa saaren hengen esiin sen historiasta - jo pikiruukin, viina- ja villatehtaiden ajoilta.
”Kaikki uudistoiminta pitäisi rakentaa historiallista taustaansa vasten.”
Seurallinen saarelainen
Tuore pikisaarelainen on pääsääntöisesti hyvätuloinen oululainen - johtaja, lääkäri tai it-osaaja. Hän on muuttanut alueelle 1990-luvulla tehtyjen saneeraus- ja rakennushankkeiden jälkeen, joko emalitehtaaseen tai konepajan korttelin saneeraus- tai uudiskohteisin.
Hänelle on myös tärkeää alueen historia. Näin uskoo ainakin Wihuri Oy:n aluejohtaja Antero Ruuskanen, joka muutti vaimonsa kanssa meren rannalle kunnostettuun vanhaan emalitehtaaseen kuusi vuotta sitten.
Ruuskaselle itselleen merkitsee myös saaren yhteisöllisyys. ”Tämä on kuin pieni kylä kaupungissa! Keväällä me kerätään porukalla roskat pois, ja juhannuksena juhlitaan yhdessä.”
Asukkaat ovat Ruuskasen mielestä valtavan kivoja, ja hänen mielestään kaikki täydentävät toisiaan. ”Tämä on normaalien ihmisten saari.”
Pienen tivaamisen päätteeksi Ruuskanen tunnustaa, että pientä kitkaa saaressa on, vanhojen ja uusien asukkaiden välillä. ”Mutta tarvitaan vähän aikaa, että vanhat sopeutuvat uuteen tilanteeseen.”
Tapahtumia, ei asuntoja!
Nokia Networksin johtaja Eero Vallström asui viime vuoteen saakka Pikisaaren kaupungin puoleisella rannalla, asunnoiksi saneeratussa konepajassa. Juuri Vallströmin optiotulot nostivat pikisaarelaiset tuoreimman palkkatilaston kakkossijalle.
Nyt Vallström asuu kivenheiton päässä Pikisaaresta eli Kiikelissä, mutta hän löytää Pikisaaresta edelleen enemmän kehumisen kuin moitteiden aiheita. ”Pikisaaressa on hyvä henki”, Vallström listaa. ”Meren tarjoamat harrastusmahdollisuudet ja hienot merelliset näköalat. Alue on lähellä kaupunkia, mutta maalaismainen.”
Vallström muutti Kiikeliin, koska Pikisaaren asunto kävi ahtaaksi. Toisaalta Pikisaari on jo nyt turhan tiheästi rakennettu, hän kritisoi.
”Jatkossa Pikisaarta voisi kehittää edelleen perinnealueena, maaseutumuseona keskellä kaupunkia. Kesäisin turistiryhmiä kulkee jo nyt saaressa sankoin joukoin.”
Perinnetapahtumia, kuten tervanpolttoa, voisi saaressa olla lisää, Vallström ehdottaa.
Kirpputoreja ja talkootapahtumia järjestäneille taiteilijoille tämä sopisi.
”Vieraat sanovat, että tämä on paratiisi. Sellaisena me yritämme sitä parhaamme mukaan varjella”, Martti Mäki kiteyttää.
Pekka Ala-aho
Pajakadun kantaväkeä. Pikisaaressa asuu tällä hetkellä vain 28 lasta, mutta Poju ja Seija Limnell muistavat millaista oli ennen. ”Yksistään Pajakatu kolmosen korttelissa asui parhaimmillaan 62 lasta!”
Kyläyhteisön voimaa. ”Koti Pikisaaressa on tehnyt meidät terveemmäksi, iloisemmaksi ja positiivisemmaksi”, Antero Ruuskanen sanoo.
Konttorin uusi isäntä. Konepaja Oy:n konttorirakennuksen toisen puolikkaan omistava Jukka Laurila on käyttänyt lukemattomia työtunteja kotinsa entisöimiseksi. ”Pikisaaren koko juttu on sen teollisessa historiassa.”
Tehdasalueesta tuli tavoiteltu idylli
OULU Pikisaaren ensimmäisen asukasyhteisön muodostivat luotsit. He muuttivat saareen 1700-luvulla, kun kaupunki perusti sinne meritullin. Jo tätä ennen saaressa toimi teollisuutta, ainakin pikipolttimo ja laivanveistämöitä.
Mikko Sormusen tekemässä Pikisaaren historia-tutkielmassa kerrotaan, että saaren asutus vakiintui 1800-luvulla. Vuosisadan alussa venäläiset sotilaat ja suomalaiset työläiset rakensivat saaressa kanuunaveneitä, ja kaikkiaan saarelle saatiin mahdutettua lähes 200 henkilöä.
Tehtaiden työläiset ja johtajat perheineen täyttivät pian saaren. Pikisaaressa toimi laivanveistämöitä, pajoja, viinapolttimo, Oulun Villatehdas sekä Oulun Konepaja Oy.
Englantilaisten hävitysretki tuhosi suuren osan saaresta maan tasalle vuonna 1854. Muun muassa pikiruukki ja ja sen oheisrakennukset rakennettiin kuitenkin pian uudelleen. Saarella riehui vuonna 1885 myös suuri tulipalo, mutta osa rakennuksista säästyi.
Ensimmäinen silta rakennettiin saareen vuonna 1944. Alueelle siirrettiin puutaloja keskustasta ja lähisaarilta. Teollinen toiminta alkoi hiipua.
1980-luvulla Oulu päätti peruskorjata vanhat puurakennukset ja tehdä saaresta kulttuurikohteen. Vuokralaisiksi valittiin etupäässä taiteilijoita, ja vanhoja asukkaita siirrettiin pois saarelta sosiaalisin perustein.
Taistelu vanhojen teollisuuskiinteistöjen käyttötarkoituksesta alkoi 1990-luvulla ja päättyi rakennusyhtiöiden voittoon. Vuosikymmenen puolivälissä Konepajan ja Emalitehtaan alueet valmistuivat muuttokuntoon.
Tällä hetkellä Pikisaaressa asuu 179 asukasta. Yleiskaavassa suunnitellaan parhaillaan uuden asuinalueen rakentamista saareen. Pikisaaren asukasyhdistys toivoo, että saari säilyy museomaisena matkailukohteena ja ulkoilualueena. (MA)
Artikkelin lähde Kaleva