Muotojen ja värien harmonisia rytmejä

Taidenäyttely

Ukri Merikanto, Teuvo-Pentti Pakkala, Tapani Raittila. Veistoksia, grafiikkaa ja maalauksia. Näyttely Oulun taidemuseossa 6.1.2002 saakka.

Oulun taidemuseon toisessa kerroksessa tuskin koskaan on ollut esillä näin runsaasti taidetta, veistoksia, grafiikkaa, piirustuksia, akvarelleja ja öljymaalauksia. Mutta tungoksesta ei tietoakaan.

Grafiikka ja maalaukset etenevät seinillä kuin harmonisesti ja hillityn rauhallisesti polveileva nuotisto, johon veistokset lattialla tuovat vankempia säveliä.

Graafikko ja taidemaalari Teuvo-Pentti Pakkalan (s. 1920) ja taidemaalari Tapani Raittilan (s. 1921) sekä sukupolven verran nuoremman, kuvanveistäjä Ukri Merikannon (s. 1950) teokset muodostavat toisiaan täydentäviä rytmejä, teemoja ja variaatioita, joissa harmoniset muodot ja lempeät värit ovat pääosassa.

Hailuodossa asuvalla Teuvo-Pentti Pakkalalla on näyttelyssä useita Hailuoto-aiheisia teoksia. Avarat merenrannat, kivet, kuivumassa olevat rysät, ajopuutukit, linnut ja taloryhmät saavat intiimin hienovaraisen kuvauksensa ja taitavan kokonaissommittelunsa.

Pakkala osoittaa samalla, miten pienin elein hän muuntaa aiheitaan kohti abstraktia ilmaisua ja tärkeimmäksi tulee rytmi.

Lopulta esittävyys on hyvin viitteellistä. Kivet ja tukit ovat geometrisiä sommitelmia, linnut taivaalla kuin kevyitä, taidokkaita paperitaitoksia.

Pakkala istuttaa myös surrealistisia elementtejä hailuotolaiseen maisemaan. Noissa linnuissa suhteessa vaakasuoraan horisonttiin on jo jotain epätodellista. Puolittain hiekkaan hautautuvat vanhat, kuhmuiset peltiastiat luovat vielä enemmän tiheää, surrealistista tunnelmaa.

Pakkalan teoksista voi näyttelyssä muodostaa retrospektiivisen sarjan. Vanhimmat grafiikan lehdet ovat 1950-luvulta ja uusimmat parin vuoden takaa. 1960-luvun työt tuovat esiin myös ajan hengessä kollaaseja rakentaneet Pakkalan.

Öljymaalaukset ovat näyttelyn harvinaisuuksia. Tosin pienet ja herkät, tummahkot maisemat ja asetelmat voisivat olla Tapani Raittilankin varhaisia maalauksia, niin samantapainen taiteilijoiden käsiala tuolloin on ollut.

Hailuodon ranta viimeistään paljastaa tekijäksi Pakkalan.

Raittilan muutamassa teoksessa on yllättävän vahvaa 40-lukulaista ekspressionismia. Mutta sekä Raittila että Pekkala tuntevat viehtymystä ennen kaikkea Septem-taiteilijaryhmän värimaalaukseen, jolla oli jälki-impressionistisia juuria.

Pakkalan ja Raittilan taiteen alkuvaiheiden samankaltaisuus ei ole sattumaa. Molemmat ovat opiskelleet samanaikaisesti heti sodan jälkeen Suomen Taideakatemian koulussa. Opiskelijoiden ryhmästä tuli kiinteä ja ystävyyssuhteista elämänikäisiä.

”Vain me (Pakkala ja Raittila) kahdestaan ollaan jäljellä”, Pakkala sanoo haikeasti. Näyttelyn aikana Tapani Raittila täyttää 80 vuotta.

Pakkalan ja Raittilan taiteessa on yhteistä myös rakkaus varhaisrenessanssiin ja klassiseen taiteeseen. Näyttelyssäkin on molempien teoksia Italian renessanssikaupunkien miljöiden runsaudesta ja rytmistä.

Raittila maalauksissa on ilmavuutta ja luonnosmaisuutta, väritkin viestivät kevään heleydestä.

Pakkala rakentaa työnsä pelkistäen esittävyyttä aste asteelta geometristen pintojen koosteeksi. Tutun kupolin hahmo palauttaa aiheen kuitenkin aikaansa ja paikkaansa. Juuri nuo rakenteet maalauksissa luovat siltaa samoja muotoja sisältäviin Ukri Merikannon selkeälinjaisiin veistoksiin.

Raittila on arvostetuimpia muotokuvataiteilijoitamme. Hänen henkilökuvissaan on varhaisrenessanssin vähäeleisyyttä ja ylöspäin kurottuvaa perspektiiviä.

Vakavailmeisten aikuisten ja lasten persoonallisuus on psykologisen tarkasti tuotu esiin heidän mietteliäässä katseessaan ja levollisessa asennossaan.

Teosten väripinnat saavat varsinkin uudemmissa teoksissa monivivahteista impressionistista, lukuisten värien koostetta. Akvarellit, grafiikka ja piirustukset tuovat esiin Raittilan ja Pakkalan taiteilijaikäpolven vahvan piirustuksellisen perustan.

Ukri Merikanto rakentaa metalliset ja kiviset veistoksensa muuntelemalla geometrisiä perusmuotoja, palloa, lieriötä, kartiota ja palkkia.

Säännöllisten osien tarkkaan harkittu suhde ja tasapaino luovat teokseen terävästi eteneviä rytmejä - myös inhimillisiä jännitteitä ja hahmoja. Valot ja varjot antavat veistosten sointiin oman lisänsä.

Merikannon uusimmissa veistoksissa mittasuhteet venyvät joskus postmodernisti ulos tiukasta geometrisyydestä. Näin ne saavat pyöreyttä ja entistä enemmän luomakunnan muotoja.

Merikanto on tunnettu erityisesti julkisista taideteoksistaan, täällä pohjoisessa Lapin yliopiston graniittiveistoksesta (1994) Rovaniemellä.

Tapani Raittilalla oli yksityisnäyttely viimeksi Oulussa Kalevan taidegalleriassa 1988. Mutta Teuvo-Pentti Pakkalan yksityisnäyttelystä on jo vuosikymmeniä. Molempien teoksia oli kuitenkin Oulussa viimetalvisessa näyttelyssä 1950-luku - vapautumisen aika. Silloin Raittilan työt saivat taustakseen jopa saman näyttelysalin saman tyynen nurkkauksen kuin nyt.

RIITTA MÄKELÄ

Risto Rasila

Kaksi taiteilijaa, kolmas veistoksena. Teuvo-Pentti Pakkala ja Tapani Raittila sekä Ukri Merikannon teräsveistos Hamlet (2000). Taustalla Tapani Raittilan maalauksia, vasemmalla hänen tekemänsä muotokkuva pojastaan, kirjailija Hannu Raittilasta.

Kotimaisemista Hailuodosta. Teuvo-Pentti Pakkalan öljymaalaus Rantaa Hailuodossa vuodelta 1966.

Kuvataiteemme nestoreita. Tapani Raittila (79) ja Teuvo-Pentti Pakkala (81) Oulun taidemuseossa. Taustalla Tapani Raittilan maalauksia.

Artikkelin lähde Kaleva