Koskenkodissa verrytetään muistia ja jalkaa

Dementiasta kärsivien ikääntyvien päiväkodin slogan kuuluu: Elämään haitekkia Koskenkodista

Marjaleena Blåfield

MEINAATKO että minulla olisi muistia, kysyy humoristisesti Elsa Tiainen, 86, kallistaa somasti päätään ja hymyilee.

Muistihäiriöistä kärsivä Elsa on onnellinen. Jo reilut kaksi vuotta hän on saanut viettää päivänsä Oulun Lehtorannassa sijaitsevassa Koskenkodissa. Elämänilo on palannut, yksinäisyys ja turvattomuus kaikonneet.

Ikääntyneiden ihmisten päivätoimintakeskuksia Oulussa on kolme ja niissä yhteensä viitisenkymmentä paikkaa. Kaupunki ostaa Koskenkodin palvelut Oulun Seudun Mäntykoti ry:ltä, omaa toimintaa sillä on Hiirosen vanhainkodin yhteydessä sekä Tuiran kartanossa. Yli 65-vuotiaita oululaisista on noin yksitoista tuhatta.

Keskuksista ainoana Koskenkoti on erikoistunut dementiaan. Siitä kiitos kuuluu kodin hengettärille, terveydenhoitaja Riitta Vesalalle ja sosiaaliohjaaja Marjukka Keräselle. He opiskelevat kaiken aikaa alaan liittyviä asioita ja noudattavat työssään ymmärtäväistä lähestymistapaa.

Tunnelma kodissa kello kymmenen maissa on leppoisa: olohuoneen keittiösivulla Riitta Vesala leipoo kampanisuja ja ruokapöydän ääressä puolenkymmentä asiakasta nauttii aamuateriaansa.

Ensimmäiset heistä alkavat tulla kello seitsemän jälkeen. Valtaosan asiakkaista noutaa kodin autonkuljettaja Eero Junno. Huonokuntoisimmat, heitä on tänään kaksi, istuvat pyörätuolissa. Rullaattoriin turvautuviakin on monta.

Tänään Koskenkodissa viettää päiväänsä 16 ikääntynyttä kaupunkilaista, vaikka koti on mitoitettu 13 hengelle.

Kodissa päivittäin käyvä Kauko Leppäluoto, 72, arvelee olleensa asiakkaana vuoden verran. Hän kirjoittaa lehtiöön päivän tapahtumia ja kirjaa ne illalla kotona päiväkirjaansa. Tavoitteena on aktivoida muistia.

”Kaikilla asiakkaillamme on muistihäiriö. Sen taustalla voi olla aivoverenvuoto, Parkinsonin tai Alzheimerin tauti”, kertoo Riitta Vesala.

Osa asiakkaista käy kodissa viitenä päivänä viikossa, jotkut tulevat vain kerran viikossa, toiset kahdesti. Joukossa on niinkin huonokuntoisia, etteivät he pysty itse syömään. Keskimäärin kodissa käy 48 asiakasta viikossa.

Riitta Vesala on työskennellyt Koskenkodissa puolen kymmentä vuotta ja tuntee asiakkaat hyvin. Osa heistä tulee kotiin säilyttääkseen ja parantaakseen fyysistä kuntoaan, osa toivoo kuntonsa seurantaa. Koskenkoti suo omaishoitajalle vapaapäivän mahdollisuuden sekä omaisryhmissä tukea ja tietoja dementoituneiden hoidosta.

Kodin lempeää tunnelmaa kiittää Elsa Tiaisen tytär Vuokko Keränen. Hänen mielessään kodissa ikääntyneitä kohdallaan yksilöinä. Se häntä vain ihmetyttää, että kodin hengettärien tehtäviin kuuluu myös kodin siivoaminen ja aamiaisen valmistus. Apuna heillä toki ovat harjoittelijat.

”Jos tehtävistä huolehtisi alan ammattilainen, Riitta Vesalalla ja Marjukka Keräsellä jäisi enemmän aikaa erikoisosaamiselleen”, hän pohtii.

Hoitojärjestelyjen ansiosta Vuokko Keränen voi käydä töissä hyvillä mielin. Aiemmin väsynyt ja turvaton äiti on saanut takaisin elämänilonsa ja huumorintajunsa. Kun tytär tiedustelee iltaisin päivän kokemuksia, äidin vastaus kuuluu usein: ”Tämä päivä oli erikoisen mukava”.

Dementiasta kärsivää auttaa selviytymään se, että tapahtumat ja asiat ovat tuttuja ja turvallisia. Siksi päiväohjelma on pääpirteissään sama: luetaan lehteä, voimistellaan, keskustellaan ja nautitaan yhteisistä aterioista.

Ohjelmaan kuuluu myös ulkoiluhetki ja tilanteen tullen käynti elokuvissa, teatterissa tai konserteissa. Silloin mukaan saattavat avuksi tulla myös vapaaehtoistyöntekijät.

Koskenkoti sijaitsee vuonna 1980 rakennetussa kaksikerroksessa tasakattoisessa talossa, joka aikanaan valmistui kookkaaksi yksityiskodiksi. Nykyisiä asukkaita varten se on varustettu hissillä ja kohennettu valaistusremontilla.

”Kodin ansiosta monen vanhuksen laitokseen menoa on voitu siirtää vuodella tai kahdella”, sanoo Riitta Vesala työn tuloksista.

Hän tuli aikanaan harjoittelijaksi Mäntykotiin ja huomasi alan mieluisaksi. Toki hän myöntää työn käyvän välillä raskaaksikin, mutta huumorilla ja elämänkokemuksella höystettynä päivät ovat pääosin antoisia ja monipuolisia.

Riitta Vesala muistuttaa, ettei vanhuus ole aina seesteistä ja särötöntä. Esimerkiksi Alzheimerin ja Parkinsonin taudit muuttavat ihmisen luonnetta. Vanhuuteen ja sairauteen sopeutuminen ei käy kivuitta, rauhoittamistakin saatetaan tarvitaan.

Kodin yläkerrassa on menossa tasapainokoulu, jota pitää fysioterapeutti Mirja Tervo. Hän on kodin kolmas, tosin puolipäiväinen työntekijä.

Tasapainokoulua on nyt käyty viisi kuukautta ja tulokset näkyvät. Kaikien mukana olevien lihasvoimat ja tasapaino ovat parantuneet. ”Tuolista nouseminen on heille nyt aiempaa helpompaa”, Mirja iloitsee.

Ilman ohjausta liikunta saattaisi jäädä monelta kokonaan, sillä avutta kodin asiakkaat eivät ulkona voi kulkea. Olennaista heidän parantuneessa lihaskunnossaan on sekin, että kaatumisen pelko vähenee, yleisvointi ja itseluottamus kasvavat. Liikkuminen on myös keino ahdistuksen purkamiseen.

Tasapainokoulu on Mäntykodissa ja Koskenkodissa Raha-automaattiyhdistyksen tuella toteutettava kolmevuotinen projekti, jossa Mirja Tervo on mieluusti mukana.

Alakerran tiloissa muistiprojektia vetää Marjukka Keränen. Hän on lukenut asiakkaille vuosisadan alun Oulusta, on keskusteltu ja muisteltu omia kokemuksia kaupungista.

Projektin tavoitteena on ehkäistä muistin heikkenemistä. Lukemisen lisäksi muistia verrytetään sanaristikoilla, tietokilpailuilla ja erilaisilla peleillä. Niistä suosituin on bingo.

Muistin kätköistä löytyvät usein vanhan laulun tai virren sanat; moni asiakkaista onkin entinen kuoron jäsen.

Liisa Sjöholm, 63, oli aivoinfarktin jälkeen pitkään huonossa kunnossa eikä muistanut mitään. Nyt vointi olennaisesti parantunut ja muisti toimii. Liisasta huolehtivat sisko ja veljenpoika. He asuvatkin nykyään hänen kanssaan.

Marjukka Keränen on huolissaan siitä, että geriatria ei kiinnosta sosiaali- ja terveydenhuollon opiskelijoita. ”Vaikka itse työstä pidänkin, koen alan aliarvostetuksi ja huonosti palkatuksi. Suurten ikäluokkien vanhetessa työvoiman tarve kasvaa. Opiskelijoita se ei kuitenkaan kiinnosta, he erikoistuvat mieluummin lapsiin ja mielenterveysongelmien hoitoon.

Lähihoitajaksi opiskeleva ja Koskenkodissa harjoittelijana oleva Johanna Keränen, 22, kertoo, että hänen 140 kurssitoveristaan Oulun sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksessa vain 20 on valinnut geriatrian erikoistumisalakseen. Näin siitä huolimatta, että alan tiedetään tulevaisuudessa tarjoavan varmasti töitä.

Artikkelin lähde Kaleva