Kaikki pelissä

Oulun taidemuseon johtajasotkussa syytteet sinkoilevat tappavaan tahtiin, mutta toistaiseksi kaikki ovat hengissä. Ullamaria Pallasmaan paikan täyttäminen on taidelaji, joka ei tunnu olevan oikein hallinnassa. Toinen haluaa asiantuntemusta, toinen sovittelijaa, kolmas molempia.

Tarja Ranta-Ala-aho

Kulttuurilautakunta valitsi Oulun taidemuseon uudeksi johtajaksi FM Taina Myllyharjun Salosta. Äänet jakautuivat 5-4. Nippa nappa, mutta silti. Kaiken pitäisi olla selvää, mutta ei sinnepäinkään.

Taidemuseon henkilökunta olisi halunnut virkaan Kuopion taidemuseon amanuenssin Pekka Vähäkankaan. Lautakunnan päätöksestä tyrmistynyt henkilökunta, jonka vanavedessä kulkee joukko kulttuurialan tekijöitä ja vaikuttajia, on lähtenyt taistoon arvostamansa Vähäkankaan puolesta.

Sanoja ei ole säästelty. Kulttuurilautakunta on kuullut kunniansa Oulun taidemuseon johtajana vuodenvaihteeseen saakka istuvan Ullamaria Pallasmaan julkisuuteen toimittamassa kirjoituksessa. Pitkän purkauksen viesti lyhykäisyydessään oli, että lautakunta on asiantuntematon joukkio, joka valitsi ”sopivan ja sovittelevan” Myllyharjun. Nuoruus oli etu, asiantuntemus unohdettiin.

Kulttuurilautakunnan päätökseen tyytymättömien joukosta kerrotaan, että Oulun kokoinen ja tasoinen kaupunki ja sen taidemuseo ansaitsisivat asiantuntijajohtajan, ei populismiin taipuvaista piiritason ammattilaista. Eli kirkkotaiteesta väitelleen Vähäkankaan.

Taidemuseon henkilökunta ei halua enää keskustella aiheesta julkisuudessa, mutta valokuvaaja-kirjailija-kuvataiteilija Reijo ”Rax” Rinnekangas haluaa. Salon kupeessa asuva, henkisesti taas oululaiseksi itsensä tunteva Rinnekangas ei halua osoittaa arvostelua Taina Myllyharjun henkilöä kohtaan, mutta sanoo, että nuoruutta ei voi kuvataiteessa pitää etuna, vaikka se jossain muualla sitä saattaa ollakin.

Oulu on Rinnekankaan mielestään profiloitunut kansainväliseksi kaupungiksi, mutta nyt se on amputoimassa näkyvimmän sektorinsa valitsemalla pääkaupunkiseudullakin arvostetun taidemuseon johtajaksi henkilön, jolla ei ole eikä voi ollakaan vielä kansainvälistä kokemusta. ”Oulussa ei ole sisäistetty asian vakavuutta”, Rinnekangas puhuu. Hän toivoo nyt kypsää vallankäyttöä.

Kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Veikko Ervasti (vihr.) on syvästi loukkaantunut. Erityisesti hän on pahoittanut mielensä siitä, että häntä on henkilökohtaisesti haukuttu asiantuntemattomaksi. Ervasti muistuttaa olevansa kuvataidepainotteisen lukion rehtori.

Kulttuurijohtaja Risto Vuoria on pysynyt ainakin päällisin puolin tyynenä tyrskyjen keskellä. Hän ei mielellään puuttuisi enää taidemuseonjohtajan valinnasta syntyneeseen sotkuun, mutta suostuu silti kertomaan käsityksistään. Hän sanoo, että kaikki on mennyt niinkuin pelisääntöjen mukaan pitää mennäkin. ”Tähän ei liity mitään mystiikkaa.”

Vuoria esitteli asian lautakunnalle. Hänen päätösehdotuksensa oli, että Oulu valitsisi Pekka Vähäkankaan ja asettaisi Myllyharjun toiseksi Vähäkankaan kieltäytymisen varalta.

Kulttuurilautakunta teki toisin. Pekka Vähäkangas on juuri saanut pöydälleen päätöksen ja kasaa valitukseen tarvittavia papereita. Kulttuurilautakunta saa 14 päivän sisällä postia Vähäkankaalta. Jos päätös ei muutu lautakunnassa, voi Vähäkangas vielä valittaa Oulun hallinto-oikeuteen. Sen prosessin kestoa on vaikea arvioida.

Oulun kaupunginhallitus ei ottanut tiistain kokouksessaan asiaa käsiteltäväkseen, mikä tarkoitti käytännössä sitä, että kulttuurilautakunnan päätös jäi voimaan.

Sovitteleva Vuoria ei pidä siitä, että kulttuurilautakuntaa moititaan asiantuntemattomuudesta. ”On kyllä rankkaa väittää niin. ”

Kulttuuriväkeä harmittaa yhä se, kun Oulussa kymmenisen vuotta sitten karsittiin lautakuntien määrä puoleen. Nykyisen ”superlautakunnan” sijaan oli erikseen kuvataidelautakunta, teatterilautakunta, musiikkilautakunta ja kirjastolautakunta. Asiantuntemus oli tietty toista luokkaa.

Eri puolilta on kantautunut viestejä siitä, että lautakunnat voisivat omaa työtään helpottaakseen käyttää tarvittaessa asiantuntijoita apunaan. Kaikkea kun ei voi osata. Vuoria ei ymmärrä vaatimuksia. Hän sanoo, että elämme edustuksellisessa demokratiassa ja homma kulkee sen mukaisesti. ”Ei päätösvaltaa voi luovuttaa asiantuntijaraadeille, ei se silloin ole kunnallista demokratiaa”, hän sanoo.

Nyt kulttuurilautakunta kuuli taidemuseon henkilöstöä, vaikka mikään pykälä ei sitä vaadi, Vuoria kertoo. Lautakunnassa vihreiden paikalla istuva Pasi Orava hymähtää, että oliko se kuuleminen sittenkään viisasta, kun tämmöinen soppa saatiin. Hän tyrmää samalla ajatuksen, ettei henkilökunnan kuulemisella muka ollut mitään merkitystä. Orava paljastaa, että äänet olisivat jakautuneet 7-2 ilman taidemuseon henkilökunnan näkemystä.

Vuoria puolestaan muistuttaa, että teatterijohtajaa valittaessa henkilökunnalla on kirjattu oikeus lausua mielipiteensä, mutta taidemuseonjohtajan valinta kuuluu yksiselitteisesti kulttuurilautakunnalle.

Oulun lautakunnista suurinta hinkua tunnetaan energialautakuntaan ja tekniseen lautakuntaan. Sinne ei kuulemma pääse ilman alan asiantuntemusta, mutta kulttuurilautakuntaan jää jämät, väitetään. Veikko Ervasti ei tietenkään niele moisia puheita, vaan sanoo ettei voi olettaakaan että yksi ihminen on joka kulttuurilohkon asiantuntija. Mutta itsensä kasvattaminen on on mahdollista, jopa suotavaa.

Pasi Orava ei koe olevansa jämistä kootussa lautakunnassa. Hän ilmoitti halukkuutensa kulttuurilautakuntaan ja ilokseen pääsi sinne. Orava on pahoillaan puheenjohtajankin puolesta moisista puheista, koska ”Veikko on kulttuurilautakunnassa jo kolmatta kautta”. Sen pitäisi kertoa lujasta sitoutumisesta, Orava vielä lisää.

Pasi Orava pitää itseään lautakunnassa maallikkojäsenenä, joka ajaa kuntalaisen asiaa. No, mikä on Oravan käsitys taidemuseon tehtävästä? ”Taidemuseon täytyy tuottaa ja tarjota erilaisia taide-elämyksiä eri-ikäisille kuntalaisille. Se kokoaa kokoelmia, mutta kirkkaasti ensisijainen tehtävä on tarjota oululaisille hyviä näyttelyitä.”

Veikko Ervastikin haluaa tarjota taidetta kaikenikäisille ja -kokoisille. Siksi näyttelyiden pitäisi edustaa monipuolisesti taiteen kenttää.

Taina Myllyharjun valintatarkoittaa Pasi Oravan mielestä sitä, että Ullamaria Pallasmaan korkeatasoinen linja jatkuu. Taidemuseon henkilökunta ei ole samaa mieltä, vaan he pelkäävät Myllyharjun tuovan Ouluun nykyistä löysemmän linjan, myyvän ja raflaavan.

Orava käy taidemuseossa harvakseltaan. ”Vaikka minä olisin ollut jokaisen näyttelyn avajaisissa, en varmasti olisi ollut yhtään valaistuneempi tässä prosessissa.”

Veikko Ervasti laskee käyneensä tänä vuonna jokaisessa Oulun taidemuseon näyttelyssä. Vain juuri avatun Niilo Hyttisen näyttelyn työt ovat vielä näkemättä. ”Avajaisissa en käy.”

Taidemuseonjohtaja Ulla Pallasmaa kirjoitti viestissään, että valituksi tulleen Myllyharjun mies on töissä Nokialla kuten myös kulttuurilautakunnassa istuva Orava, joka meni äänestyksessä Myllyharjun taakse.

Pasi Orava vakuuttaa, että hän tapasi Myllyharjun ensimmäisen kerran haastattelutilanteessa. ”Mikä hänen miehensä nimi on?” Orava utelee. Myöhemmin Orava vähän suutahtaa. ”Jäävään itseni aina jos puolueettomuuteni häiriintyy.”

Veikko Ervastia väitetty Nokia-yhteys vain myhäilytyttää. ”Ottaisivatkin kantaa kulttuuriin, mutta ei niitä saa mukaan kirveelläkään.”

Kun kulttuurilautakunta teki päätöksensä Taina Myllyharjun puolesta torstaina 1. päivä marraskuuta, alkoi taustalla tapahtua. Paljon on sanottu puolin ja toisin, eikä asianlinja ole aina pitänyt. Totuuden hakeminen on visainen tehtävä, ehkä totuutta ei ole olemassakaan - ainakaan yhtä.

Se on kuitenkin varmaa, että peli jatkuu, koska Pekka Vähäkangas valittaa lautakunnan päätöksestä. Perusteiksi hän ilmoitti tasa-arvon- Oulun taidemuseossa on 14 naista ja yksi mies - ja pätevyyden. Vähäkangas on tohtori, Myllyharju aikoo sellaiseksi.

Kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Veikko Ervasti palaa kokouksen kulkuun, mutta ei halua kertoa kaikkia yksityiskohtia ja käänteitä julkisuuteen. Hän vakuuttaa, että kaikki kulki kuten piti. Kävi vaan niin, että haastattelussa selvä ykkönen oli Myllyharju. Kun kaikki osa-alueet ynnättiin, tohtorius oli vain yksi tekijä.

Ervasti torjuu tiukasti väitteet, että hän nopeana nuijan käyttäjänä saa haluamansa päätökset. ”Minä en kopistele nuijaa, vaan kaikki saavat sanoa ja kysyä vapaasti. Sitä paitsi kokoukset venyvät nykyään pidempään kuin edellisen lautakunnan aikoina”, Ervasti puolustautuu.

Pasi Orava ei muista ensimmäisen päivän kokouksesta mitään erityistä, ei edes erityisen kiihkeää tunnelmaa. ”Voihan olla, etten kaikkea hoksannut, mutta ei, en minä muista, että olisi ollut yhtään mitään kummallista.”

Oulun taidemuseon työilmapiiriä on tutkittu. Yleisessä tiedossa on, että kaikki ei ole kohdallaan. Mutta ei ollut edellisenkään johtajan aikana. Sekin Oulussa tiedetään.

Myllyharjun valinnan takana on lautakunnalla ollut toive, että hän sovittelevana ihmisenä saisi asiat taidemuseossa rullaamaan. Valinnan peruste se ei ole ollut, mutta sekä Ervasti että Orava myöntävät tasaisen luonteenpiirteen tuoneen lisäpinnoja Myllyharjulle.

Taideväen joukossa on henkilöitä, jotka eivät halua sekoittaa työilmapiiriä ja johtajavalintaa keskenään. Ullamaria Pallasmaa itse kirjoittaa, että taidemuseo kuten muutkin asiantuntijaorganisaatiot ovat tunnetusti vaikeita työyhteisöjä. Hänen mielestään työskentely muuttuu täysin mahdottomaksi jos museoammatillinen henkilökunta pitää itseään johtajaansa pätevämpänä alan sisältöasioissa, taiteentuntemuksessa ja tutkimusprojektien ideoijana.

Ervasti ei ymmärrä ensinkään. ”Koulukin on asiantuntijayhteisö, mutta en minä voi puuttua opettamiseen. Minä ohjaan laivaa.”

Artikkelin lähde Kaleva