Artikkelin lähde Kaleva
Lumijoen kunnantalolle diagnoosi
Kunto muuten kohtuullinen, mutta maali ei pysy arvotalon seinissä
Liisa Laine
LUMIJOKI Arkkitehtiopiskelijat Katri Kangasniemi ja Riku Rönkä hapuilevat tietä Lumijoen kunnantalon pimeään kellariin. Kainalossa on vanha työtapaselostus ja kädessä talon pohjapiirros: kuinka hyvin ne mahtavatkaan pitää paikkansa?
Tarkastelu helpottuu huomattavasti, kun kiinteistönhoitajien esimies Matti Alahuhtalo käy napsauttamassa valot päälle. ”Täällä on jotain muurausta ja ohutta sementtitiiltä”, huomaa Kangasniemi tunnustellessaan katon rakenteita. ”Onko ne merkitty selostukseen?”
Lumijoki aikoo korjata ainutlaatuisen, 1930-luvulla rakennetun puufunkkiskunnantalonsa. Korjauksissa edetään varovasti: ensi kesänä ulkovuoraus ja loput sitä mukaa, kun rahaa liikenee.
Mutta kuntoon tämä ristiriitaisia tunteita herättävä persoonallisuus joka tapauksessa nyt pannaan.
Diagnoosi on tilattu Oulun yliopiston arkkitehtuurin osastolta. Se sopii erinomaisesti korjausrakentamiskurssin ohjelmaan ja tarjoaapa vielä harvinaisen mielenkiintoisen kohteenkin.
Ylimääräiset sentit
Yksi opiskelijoista, Jonas Malmberg, tekee lisäksi diplomityönsä talon korjauksesta.
Pohtiessaan talon tilanjakoa hän on törmäsi vanhoissa piirustuksissa toistuvasti omituiseen 30 sentin mittavirheeseen. Välillä se oli ja välillä ei ollut.
Nyt tuo ylimääräinen 30 senttiä on putsattu pois kuvioista, mikä saa kunnanjohtaja Sinikka Säikkälän epäilemään, että liekö saman tien hävinnyt talon enemmän tai vähemmän kuuluisa kummituskin.
Malmbergin tavoitteena on saada oma työnsä valmiiksi ensi kevääseen mennessä. Arkkitehtiosastolla valmistuu näin lyhyen ajan sisällä kaksi arkkitehtiä julkisen rakennuksen remontin myötä.
”Toinen vain tehtiin isolla rahalla ja nopeasti (Teräksen talo) ja toinen vähällä rahalla ja hitaasti (Lumijoen kunnantalo)”, huomauttaa korjausrakentamisen professori Yrjö Tuppurainen.
Kun opiskelijat on evästetty tutkimuksiin eri puolille rakennusta, ryhtyvät Tuppurainen, aluearkkitehti Maija Niemelä, yliassistentti Anu Soikkeli ja kunnanjohtaja Sinikka Säikkälä neuvonpitoon sokkeloisen talon sokkeloisessa yläkerrassa.
Turpoaako liikaa?
Pohdittavana on ongelmallinen ulkovuoraus: seinät on vuosien aikana maalattu moneen kertaan ja tietysti toisiinsa epäsopivilla maaleille. ”Todennäköisesti laudoitus kannattaa purkaa ja vetää sitä hieman ulospäin, jotta väliin saadaan kunnon tuuletus”, arvelee Tuppurainen.
Niemelä on huolissaan talon ulkonäöstä, jos seinät kovin pullistuvat ja ikkunat jäävät syvälle. Lämmöneristystä ei onneksi ole tarpeen lisätä, joten ainakin sen verran turvotusta voidaan ehkäistä.
Tähän mennessä tehdyissä tarkistuksissa näyttää siltä, ettei potilas ole ulkokuorta lukuunottamatta kovinkaan huonossa kunnossa. Mikään ei vuoda, eikä kasva hometta.
Moneen kertaan käyttötarkoitustaan vaihtaneet tilat ovat kuitenkin hyvin epäkäytännölliset ja pinnat kaipaavat kunnostamista, samoin LVI- ja sähkötyöt.
”Paljon menee johtoja, jotka eivät johda yhtään mihinkään”, valistaa Säikkälä ja viittaa katonrajassa risteilevään johtoviidakkoon.
Ei liian komeaksi
Liian komeaan kuntoon taloa varotaan korjaamasta. Sille tehdään oikeutta vain, jos sen aitous, alkuperäinen luonne ja tyyli säilyvät, huomauttaa Soikkeli.
Kymmenen vuotta sitten osayleiskaavaa laadittaessa harkittiin jo vakavasti talon jyräämistä maan tasalle. Pohjois-Pohjanmaan seutukaavaliitto tuli hätiin ja listasi rakennuksen seudullisesti merkittäviin kulttuurikohteisiin. Varsinaista suojelupäätöstä ei kuitenkaan tehty.
Pahimmat lommot paikattiin ja talo sai takaisin alkuperäisen vaaleanvihreän värinsä. Näin entistäkin harvinaiseksi käynyt laatikkomainen puufunkkistalo onneksi säilyi.
Talkootöinä vuonna 1938 pystytetty rakennus oli alunperin suojeluskuntatalo. Suojeluskunnan kokousten lisäksi talossa pidettiin lottakahvilaa. Kun suojeluskunta ja lottajärjestö sodan päätyttyä lakkautettiin, talo siirtyi Mannerheimin Lastensuojeluliitolle. Se puolestaan myi talon 1947 Lumijoen kunnalle.
Kunnantalona se on ollut vuodesta 1952 lähtien ja sen lisäksi siellä on vuosien saatossa ollut muun muassa neuvola, säästöpankki ja lääkärinvastaanotto.
Kuva jossa mies kurkottelee ylhäällä seinällä ikkunaan. (on vähän erillään muista lumijokikuvista, jostain syystä)
Eljas Sallmén
Pysyykö vai eikö pysy? Nimittäin maali Lumijoen kunnantalon seinässä. Näyttää siltä, että ilman järeämpiä toimia ei pysy.
Kuva jossa pojat kontillaan maassa vatupassin kanssa
Eljas Sallmén
Vatupassiin. Arkkitehtiopiskelijat Pekka Eskelinen ja Jukka Pakkala tarkistavat maanpinnan kaltevuuksia kunnantalon ympärillä. Kiinteistönhoitajien esimies Matti Alahuhtalo seuraa toimitusta vierestä.
Samat pojat, nyt kunnantalon edessä paperi kourassa
Eljas Sallmén
Pitääkö kutinsa. Vanhat piirustukset ja työselostukset eivät välttämättä aina pidä paikkaansa. Arkkitehtiopiskelijat Pekka Eskelinen ja Jukka Pakkala tutkailevat tilannetta.
Kuva kunnantalosta kokonaisuudessaan, Voisko tätä käyttää vaikka aivan pienenä?
Eljas Sallmén
Harvinaisuus. Vuonna 1938 talkootöinä pystytetty rakennus oli alunperin suojeluskuntatalo. 20 metriä pitkä ja vajaa 10 metriä korkea laatikko on nykyisin jo kovin harvinaista puufunktionalismia.
Poika ja tyttö sisällä mittailevat ovenpieliä.
Eljas Sallmén
Mitat ylös. Lumijoen kunnantalon kuntoarvio on tilattu Oulun yliopiston arkkitehtuurin osastolta. Opiskelijat Riku Rönkä ja Katri Kangasniemi listoituksia mittomassa.
Samat, mutta pimeässä portaikossa.
Eljas Sallmén
Kuntoa arvioimassa. Kellarikerroksen pimennoista löytyy muun muassa pannuhuone. Arkkitehtiopiskelijat Riku Rönkä ja Katri Kangasniemi vertailevat rakenteita ja niiden kuntoa vanhoihin työselostuksiin.
Artikkelin lähde Kaleva