Isänperintönä kohtalokas harrastus

80-vuotias

Allan Mehtonen Oulussa.

Kun Allan Mehtonen siirtyy puhumaan harrastuksestaan, tapahtuu hänessä silminnähtävä muutos. Vaikka harrastuksen matkamittarissa on jo kunnioitettavat lukemat, reilusti yli 70 vuotta, ei merkkejä kyllästymisestä näy. Innostus on säilynyt, sydän yhä mukana.

”Kieli on minun kohtaloni”, hän toteaa. ”Siinä on moni muu asia joutunut jäämään syrjään.”

Tuo kieli on esperanto.

Esperanto on vienyt lähes kaiken vapaa-ajan, mutta anti on ollut sen arvoista. Henkistä rikkautta ovat tarjonneet kymmenet kirjeenvaihtoystävät ympäri maailmaa, heidän tapaamisensa, kansainväliset Esperantoliiton kongressit, toimiminen delegitona eli ulkomaisten vieraiden apuna, perehtyminen eri kulttuureihin, muiden opettaminen, Oulun Esperantoseuran perustaminen... Siinäpä alkua luettelolle.

Mutta ennen kaikkea harrastuksen myötä hän tapasi puolalaisen Stanislawa Nowakin, joka kukka tunnistamismerkkinä odotteli jännittyneenä ensitapaamista Varsovan rautieasemalla 1959.

Allan Mehtonen syntyi oululaisen kuusilapsisen maalariperheen esikoiseksi. Lapsuuteen liittyy paljon mukavia muistoja. Yhtenä niistä vapaana kuohuva Merikoski, joka houkutteli tuiralaispoikia seikkailuihin.

Kun nykyoululaiset ovat käyneet ihailemassa Oulujoen suiston valaistuja suihkulähteitä, suunnistivat Mehtosen lapsuudessa perheet eväskoreineen retkelle kosken partaalle.

”Nykytekniikalla saa monenlaista näyttävää aikaan, mutta ei sielua.” Sielu välittyi kosken kuohuista, sen synnyttämästä musiikista. Pikkupoikana sitä ei tietenkään aistinut, aikuisena vasta oivalsi - kosken jo hiljennyttyä.

Varsinaisen elämäntyönsä, 38 vuotta, Allan Mehtonen teki Santaholman sahan kirjanpitäjänä. ”Olin sellainen pitkän linjan kirjanpitäjä”, hän luonnehtii itseään.

Lapsena hän tottui ajatukseen, ettei hänellä työlaisperheen poikana ollut mahdollisuutta opintielle. Mutta opinnälkä valtasi ja kansanvalistusseuran kirjeopisto sai hänestä kauppalaskentoa ja kirjanpitoa puurtavan oppilaan. Jos ammattiopintoihin olisi ollut tilaisuus, jokin tekninen ala olisi saanut hänestä taitavan ammattimiehen, sillä aina rikkinäisen vempaimen nähdessään sormet alkoivat syyhytä korjaushommiin.

Puutavara-alan ylä- ja alamäet tulivat tutuiksi. Sattuvasti hän luonnehtiikin alaa sahanteräksi. Työtään numeroiden maailmassa hän kuvaa yksitoikkoiseksi ja kuivaksi. Onneksi vastapainona oli esperanto.

Kun Allan-poika oppi lukemisen alkeet, kiikutti Väinö-isä poikansa eteen pienen kirjasen ja osoitti sormellaan: ”Luehan Allan tuosta.”

”Kie estas la frato?” (Missä on veli?) hän tavaili. Siitä alkoi matka esperanton maailmaan.

Vuonna 1920 ryntäsivät oululaiset työväenopiston esperantokurssille yli 300 innokkaan voimin. Joukossa oli myös Väinö Mehtonen, jolla oli parhaimmillaan kuutisenkymmentä kirjeenvaihtotoveria ympäri maailmaa. Mikä 20-luvulla synnytti valtaisan innostuksen, ei ole selvinnyt Allan Mehtoselle.

Puolalainen silmälääkäri Ludwik Lazar Zamenhof seurasi aikoinaan huolestuneena, kuinka eri kansalaisuutta olevat ihmiset riitelivät torilla. Hän uskoi, että mikäli heillä olisi yhteinen kieli, riidoiltakin olisi vältytty. Se oli alku haaveelle yhteisestä maailmankielestä, jollaista hän ryhtyi kehittelemään. Syntyi esperanto.

”Kielen pohjana on latina. Esperanto on helppo, rakenne johdonmukainen. Ei ole sijamuotoja, ei sanontatapoja. Tarkoituksena ei ole korvata kenenkään äidinkieltä, vaan yhdistää ihmisiä. Se on ystävyyden kieli”, Allan Mehtonen luonnehtii.

Palataanpa vielä vuoteen 1959 ja Varsovan rautatieasemalle. Kun kirjeystävät olivat viikon verran tutustuneet toisiinsa, tuli heille tunne, että ”sydän puhuu sydämelle”. Seuraavana vuonna rautatieasemalla odottelikin puolestaan Allan Mehtonen, paikka oli Haaparanta. Sille tielle jäi Stanislawa Nowak ja sukunimikin vaihtui pian Mehtoseksi. Perheen puhekieli oli aluksi esperanto, jonka lapsetkin oppivat.

Luonnosta ja siellä liikkumisesta Allan Mehtonen on ammentanut voimia arkeen. Erityisesti pyöräily ja veneily ovat kiinnostaneet.

Allan Mehtonen viettää merkkipäiväänsä perhepiirissä.

RITVA SIMILÄ

Esperanton isä ja veteraani. Vuonna 1859 syntynyt Ludwik Lazar Zamenhof on seurannut Allan Mehtosen työhuoneen seinältä, kuinka uutterasti oululainen esperantisti on tehnyt työtä hänen kehittämänsä kielen hyväksi.

Jukka Leinonen

Artikkelin lähde Kaleva