Matti Ahteen menetetty maine

Tilityskirja

Hilkka Ahde: Inhimilliset tekijät. Gummerus 2001.

Joku viisas on sanonut, että kirjailijan pitää elää sellainen elämä, josta on jotakin kirjoitettavaa. Hilkka Ahdetta tällainen "onni" on kohdannut, kun hänen miehensä Matti sai viime keväänä potkut Veikkauksesta ahdistelusyytteiden aiheuttaman luottamuspulan takia.

Hilkka esiintyi miehensä rinnalla julkisuudessa siinä määrin, että häntä epäiltiin näyttelemisestä, jopa julkisuudenkipeydestä, ja syytettiin "Suomen Hillary Clintoniksi".

Joka tapauksessa kokemus muiden naisten sukupuolisesta ahdistelusta syytetyn miehen rinnalla on kova kenelle tahansa vaimolle, varsinkin kun siihen liittyy valtava julkisuusmylly. Hilkka Ahteelle se aiheutti syvän masennuksen, lääkekuurin - ja kirjan kirjoittamisen.

Kirjassa on yllättävintä sen luettavuus, tekstin imu. Hilkka Ahde ei ole aiemmin kunnostautunut kirjailijana, eikä hän kerro hyväksyneensä tähänkään kirjaan haamukirjoittajia, joita olisi ollut tarjolla.

Kirjoittajan perustelu on toki tyypillinen tekosyy kirjoille, jotka on kirjoitettu omaksi terapiaksi ja ehkä kostoksikin:

"Jos kirjani antaa yhdellekään ihmiselle lohdutusta tai toivoa jaksaa eteenpäin ja huomata, että syvänkin masennuksen jälkeen aurinko vielä paistaa ja elämä jatkuu, niin kirja on täyttänyt tehtävänsä."

Totta kai Hilkka Ahde on kirjoittanut tarinansa ennen muuta eräänlaisena omakriisipalveluna, yllättävänkin avoimena kaikkine sairauden käänteineen, mutta juuri sen takia myös itselleen rehellisenä ja ulkopuolistakin lukijaa kiinnostavana.

Tai kukapa meistä ihan ulkopuolinen olisi keväisen kohun jäljiltä; kiinnostavuus epäilemättä voi johtua osittain itse tapauksen kuohuttavuudesta ja lukijan tirkistelynhalusta, mutta tuskin kaiken kertausta jaksaisi enää lukea pelkkänä itsesäälin purkauksena.

Hilkka Ahde sortuu itsesääliin ja pateettisuuteen lopulta verraten vähän, vaikka hänen näkemyksensä tietysti on hyvinkin subjektiivinen ja mustavalkoinen. Pahat ovat pahoja ja hyvät ovat hyviä, henkilögalleriasta ei juuri välimuotoja löydy.

Niille, jotka ovat jaksaneet lehdistöstä seurata tarkasti Ahteen jutun vaiheita, kovin suuria uutisia ei kirjasta löydy - nimiä kylläkin runsain mitoin.

Ehkä näkyvin paljastus on se, kuinka suuri osuus taustavaikuttajana Ahteen mielestä oli Veikkauksen entisellä yhteyspäälliköllä Erkki Alajalla. Hän oli toisen ahdistelusyytteitä esittäneen naisen, Kaisa Mikkosen, "läheinen ystävä", joka oli aikoinaan närkästynyt Matti Ahteelle tämän kysellessä Alajan ja Mikkosen suhteesta.

Alaja näyttää olleen myös ratkaiseva "todistaja" Pirkko K. Koskisen laatimassa raportissa, joka koitui Ahteen kohtaloksi.

Alajan, Mikkosen ja toisen ahdistelusta syyttäneen naisen, Anita Korhosen, lisäksi kirjan pahisten joukkoon kuuluu myös Koskinen, jota Ahde syyttää yksipuolisuudesta, tarkoitushakuisuudesta ja lähdekritiikin puutteesta:

"Kenestä tahansa julkisuudessa paljon esiintyneestä henkilöstä - jopa Koskisesta itsestään - voitaisiin avata neljäksi viikoksi nimetön ilmiantopuhelin, ja kyllä sinne mehevää tavaraa tulisi, ei siitä ole pelkoa! Meillekin näitä 'paljastuksia' on tullut pilvin pimein."

Oman osansa Hilkka Ahteen syytöksistä saavat myös kulttuuriministeri Suvi Lindén, hänen erityisavustajansa Lauri Kaira, toimittaja Ari Korvola, viestintäpsykologi Mirka Parkkinen ja hieman peitellysti myös Veikkauksen kaupallinen johtaja Jussi Isotalo, Pirkko K. Koskisen entinen työtoveri Kokoomuksesta.

Ehdoton pääkonna on kuitenkin jutun ja Ahteen nimen julkaissut silloinen Helsingin Sanomien rikostoimittaja Harri Nykänen, joka on kirjan mukaan vainonnut Matti Ahdetta hellittämättömästi jo vuodesta 1995 lähtien.

Hilkka Ahde ei ole löytänyt jahdille oikeastaan muuta motiivia kuin vainoharhaisuuden, koston ja kieroutuneen journalismintajun. Nykäsen juttuihin pitäisi Ahteen mielestä liittää varoitus kuin tupakkiaskin kylkeen:

"Kirjoittaja on artikkelin kohteen monivuotinen julkinen vihamies ja tehnyt tästä lehteemme aiemmin kaksi perätöntä juttua."

Muutenkin Hilkka Ahde on menettänyt aikamoisen osan lapsenuskostaan mediaan, joka aikaisemmin on kohdellut häntä silkkihansikkain ja josta on hänelle ollut suurta hyötyä esimerkiksi hyväntekeväisyystilaisuuksia markkinoitaessa.

Kun julkisuus kääntyi negatiiviseksi ja liian henkilökohtaiseksi, hän alkaa kiinnittää huomiota aika epäolennaisiin seikkoihin, kuten siihen että hänestä julkaistaan kaksi vuotta vanha kuva, "ilman lupaa".

Hän itsekin myöntää ainakin syvimmän masennuksensa aikana suhtautuneensa julkisuuteen liian vakavasti.

Hilkka Ahteen onneksi maailmassa on "hyviä" sentään enemmän kuin "pahoja".

Hyviin kuuluvat ennen muuta ystävät, jotka lähettivät jupakan aikana yli 2000 myönteistä viestiä ja osaltaan pelastivat Ahteen perheen mielenterveyden.

Haukkumakirjeitä tuli kirjan mukaan kymmenen, niistäkin kuusi oli kirjoitettu samalla kirjoituskoneella.

Inhimilliset tekijät on kieltämättä aika lailla nimensä mukainen, kertomus ihmisen ja perheen koettelemuksista sisältä päin. Varmaan se on auttanut kirjoittajaa pahimman ylitse, vaikka hänen oma analyysinsä tuntuu hieman hurskaalta:

"Tänä päivänä viimeisetkin vihan rippeet ovat kuivuneet kasaan. Armollinen aika on tehnyt tehtävänsä enkä tunne kyseisiä ihmisiä kohtaan mitään. En kerrassaan mitään. Tai ehkäpä kuitenkin hieman tunnen myötätuntoa heitä kaikkia kohtaan. Heidänkin on näet elettävä loppuelämänsä ratkaisujensa kanssa."

Jukka Ukkola

Artikkelin lähde Kaleva