Hietasaaren maisemointi alussa

Raivaussahat käynnistyivät ensimmäiseksi Mustasaaressa

Heidi Hietala

OULU Hietasaaren saariryhmän maisemointi on päässyt alkuun. Raivauksia on meneillään Mustasaaressa, perunapalstojen ojanpientareet joutuivat ensimmäisenä sahanterälle.

Mustasaaren maisemanhoitosuunnitelma on toimenpidesuunnitelmista ensimmäinen valmistunut. Varsinaisen Hietasaaren maisemanhoitosuunnitelman on tarkoitus valmistua tulevan talven aikana, toimenpiteisiin päästäneen ensi vuonna.

”Mustasaaressa aloitettuja töitä pystytään arvion mukaan jatkamaan jopa joululle saakka. Raivaukset ovat riippuvaisia lumitilanteesta”, kertoo metsätalousinsinööri Matti Eilola Oulun kaupungilta.

Mustasaari on luokiteltu seudullisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi Oulun viher- ja virkistysaluesuunnitelmassa vuodelle 2000. Saarella on tavattu useita uhanalaisia kasvi- ja lintulajeja, joiden esiintymisalueet on otettu suunnitelmissa huomioon.

Mustasaaren maisemanhoitosuunnitelman on tehnyt Oulun seudun luonnonvara-alan yksikkö konsulttityönä. Yksikkö tulee tekemään myös Hietasaaren suunnitelman.

Suunnittelutyön seurantaryhmään on kuulunut myös Oulun kaupungin, ympäristöviraston ja Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen virkamiehiä.

Tonttialueet ulkopuolella

Hietasaaren saarikokonaisuus koostuu neljästä pienemmästä saaresta, Toppilansaaresta, Mustasaaresta, Hietasaaresta ja Vihreäsaaresta. Käyttöpaineet kohdistuvat lähinnä saariryhmän pohjoisosaan asutuksen, turismin ja virkistyskäytön takia.

Asemakaavassa suunniteltavalle alueelle on osoitettu pääasiassa erilaisia virkistys- ja matkailualueita. Suurin osa Mustasaaren viidestätoista tontista on vuokrattu eri yrityksille, muutamalla tontilla on asuinrakennuksia. Tonttialueet eivät kuulu toimenpidesuunnitelmaan.

Sadan hehtaarin laajuisen Mustasaaren maisemoinnin kustannusarvio on 270 000 markkaa. Kaadettavan puuston myynnistä on arvioitu saatavan takaisin noin 54 000 markkaa.

Metsän harvennus ja pienpuuston poistotoimenpiteet on tarkoitus tehdä miesvoimin. Ylimääräistä työvoimaa ei näillä näkymin ole tarkoitus palkata, työt pyritään teettämään kaupungin omilla työntekijöillä.

Toimenpidesuunnitelmassa Mustasaaren alue on kuvioitu puuston perusteella, jokaiselle kuviolle on tehty maisemanhoidolliset toimenpide-ehdotukset. Alueelle on laadittu kokonaisvaltainen, puu puulta etenevä maisemanhoitosuunnitelma, jossa on esitetty avattavat ja säilytettävät näkymät sekä pääteiden lähiympäristön kunnostustoimenpiteet.

Puuryhmiä korostetaan

Mustasaaren tämänhetkinen maisemakuva on enimmäkseen sulkeutunut. Näkymiä merelle avautuu lähinnä Nallikarin uimarannalta sekä Edenin ja POHTOn länsipuolelta, muutamia näköyhteyksiä on myös Holstinsalmen- ja Raakkulanpoluilta Hartaanselälle.

Näkymiä tullaan avaamaan poistamalla turhaa kasvillisuutta tietyiltä alueilta. Säilytettäviä näkymiä tullaan pitämään avoimina raivaamalla kasvillisuutta parin vuoden välein.

”Harvennuksilla poistetaan turhaa pensaikkoa, jolloin yksittäiset puut ja puuryhmät korostuvat”, Eilola tiivistää.

Erityiskohteita, kuten kivenlohkareita ja muita maisemaan lisäarvoa tuovia elementtejä pyritään säilyttämään mahdollisimman paljon.

Pääväylien ympäristöt ovat nykyisellään osittain hoitamattomia ja kaipaavat kunnostusta, jotta vaikutelma alueesta olisi edustavampi. Teiden vierustoja kohennetaan poistamalla huonoimpia puita, tarvittaessa tehdään lisäistutuksia.

Maisemanhoitoalueilla pyritään säilyttämään kaikki kolo-, laho- ja kelopuut, mikäli niistä ei aiheudu vaaraa kulkuväylän varrella. Lisäistutuksia tehdään Hietasaaren-, Holstinsalmen- ja Vellamontien kujanteille sekä Nallisportin edustalle yhteensä 84 000 markan arvosta.

Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva