Museoon kuin oopperaan

Henkilökunta kampeaa Oulun taidemuseon johtajan valintaa

Kaisu Mikkola

OULU Oulun taidemuseon henkilökunta on noussut barrikadeille vasta valittua ja ensi helmikuussa aloittavaa johtajaansa, Salon taidemuseon nykyistä johtajaa, FM Taina Myllyharjua vastaan. Hänet Oulun kultuurilautakunta valitsi 1.11. pitämässään kokouksessa äänin 5-4.

Tunteet leiskuvat kuin oltaisiin valitsemassa johtajaa kansallisoopperaan eikä taidemuseoon.

Kiireisin toimenpide kohdistuu maanantain kaupunginhallituksen kokoukseen. Taktiikkaan kuuluu saada kaupunginjohtaja Kari Nenonen, apulaiskaupunginjohtaja Silja Hiironniemi tai kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti Pikkarainen vetämään taidemuseon johtajapäätös pois.

Taidemuseon amanuenssi Elina Vierun mukaan koko henkilökunta eläkkeelle lähtevää johtajaa Ullamaria Pallasmaata myöten on varalle valitun Kuopion taidemuseon amanuenssin, FT Pekka Vähäkankaan takana.

Pallasmaa itse sanoo, ettei voi olla seuraajansa valinnassa mukana mutta toteaa, ettei henkilökunnan mielipidettä otettu huomioon kuten muualla Suomessa nykyään otetaan. Hän kertoi Vähäkankaan olleen henkilökunnan ykkönen ja Kajaanin taidemuseon johtajan Heikki Aranteen kakkonen, ei Myllyharjun.

Kulttuurilautakunnan taholta lasketaan, että koko kapinoiva henkilökunta on kolme henkeä.

Ei haeta tutkijaa

Nykykäytännössä kulttuurilautakunta valitsee laitosten johtajat. Kaupunginhallituksen kokouksessa valinnan poisveto on ainoa mahdollisuus perua ratkaisu, ellei joku asianomaisista, mikä tarkoittaa viranhakijoita, valita.

”Olen kyllä kuullut, että soittelevat että vedettäisiin ensi maanantain kaupunginhallituksessa pois”, myöntää kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Veikko Ervasti

”Henkilökunta oli Vähäkankaan takana, koska arvosti tämän tutkijakoulutusta, mutta ei me olla tutkijaa vaan johtajaa hakemassa eikä johtaja ehdikään tutkia”, sanoo lautakunnan puheenjohtaja Ervasti.

Tunteet kuohuvat

Asiaa kulttuurilautakunnalle esitellyt kulttuurijohtaja Risto Vuoria on itse alunperin ollut Vähäkankaan takana, mutta tällä hetkellä hän toteaa, että molemmilla, sekä Myllyharjulla että Vähäkankaalla, on kaikki mahdollisuudet vaikuttaa hyvin.

”Johtajalla on uusi puhdas pöytä, jonka äärestä hän voi lähteä liikkeelle”, toivottaa tulijan tervetulleeksi Vuoria, joka myöntää, että tässä nyt selvästi tunteet kuohuvat.

Tarvitsee ihan kivan

”En minä nyt suorastaan tälläiseen ole joutunut. Mutta silloin kun Saloon valittiin, olin kaikkein nuorin 27:sta. Silloin oikaisuvaatimukseen, joka kumottiin, meni vuosi”, totesi uusimmasta vaiheesta tietämätön Taina Myllyharju perjantai-iltana:

”Pelkäsin itse, että jos valitus syntyy, niin se syntyy meidän (=Vähäkankaan ja Myllyharjun) välillä, mutta hänellä ei ole hallinnollista kokemusta, korkeintaan tohtorius vaikuttaa. Riippuu siitä, millainen ihminen johtajaksi halutaan, sekö joka vastaa taiteellisesta linjasta vai strategiasta”, Myllyharju pohtii.

”Parempi vaihtoehto kai on hallinollinen, joka johtaa kautta linjan. Sellaisia, joita tarvitaan johtamisjohtamiseen, tarvitaan yleensä enemmän. Henkilökunta kyllä sanoi, että se haluaa sellaisen, joka on ihan kiva ja ymmärtää kaikkia osa-alueita”, Myllyharju kertoo.

Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva