Suon aavalta Koitelin kuohuihin

Taidenäyttely

Matti Mikkola: Suo, suo, suo, suo… Galleria Harmajassa 25.11. saakka ja Koiteli-sarjan maalauksia O. Jauhiaisen taidemuseossa 2.12. saakka.

Oululaisen taidemaalarin Matti Mikkolan O. Jauhiaisen taidemuseoon Kiiminkiin rakentama näyttely on ollut esillä jo kuukauden päivät.

Nyt se on saanut seuraa Galleria Harmajaan Ouluun tehdystä ripustuksesta. Nähtävillä on maisemataidetta kahtena selkeästi teemoittuneena kokonaisuutena, kun Kiimingissä esitellään koskimaalauksia Koitelista ja Oulussa kuvia suolta.

Edellinen asettuu tanakasti maisemataiteen traditioon kuvaten yhtä Oulun lähiseudun tunnetuinta luontonähtävyyttä. Jälkimmäinen on taas vähäarvoisien soiden kuvaamisessa jotain muuta ja ehkä siksi kiinnostavampaa.

Yksi viime vuosien iloisimpia kirjayllätyksiä minulle on ollut teos nimeltä Suo on kaunis. Se pohjautuu kesällä 1998 Ilomantsissa järjestettyyn konferenssiin, jossa puhuttiin tasapaksun luonnon estetiikasta.

Maisemallisen yksitoikkoisuuden lisäksi suo pitää sisällään ajatuksen luotaantyöntävyydestä ja muista negaatiosta, muun muassa taloudellisesta vähäarvoisuudesta. Tämän takia niiden arvo on vasta viime vuosina tullut yleisesti tunnustetuksi.

Biologisen monimuotoisuuden ohessa myös aavoilla piilevä kauneus on ymmärretty ja varmasti osittain kirjassa valokuvillaan esiintyvän Jorma Luhdan ansiosta.

Myös Mikkola on pitkän linjan suomies kuvattuaan maalauksissaan aihepiiriä ainakin 1970-luvulta lähtien. Häntä on kiinnostanut muodollisesti vähäeleisen suon moninainen värimaailma, jota nyt Galleria Harmajassa nähtävä ripustus ilmentää.

Reilusta paristakymmenestä öljymaalauksesta koostuva ripustus esittelee enimmäkseen hyvin pelkistettyä maisemaa. Tasainen aapasuo jatkuu horisontin viivaan, siellä olevaan metsään tai tunturiin saakka. Joissakin näkymää monipuolistaa välille asettuva saari.

Kuvatut suot ovat pääosin pohjoisesta, etäisimmät aina Kilpisjärven lähettyviltä. Eri vuodenajat näkyvät avarassa maisemassa väreinä: kevään lumen alta paljastuvina tummina, kesän heleinä ja syksyn täysinä.

Töissä on Mikkolalle tyypillistä siveltimenkäyttöä ja öljyväri on levinnyt pointillismiin viittaavalla tavalla. Usein työstö on tarkkaa ja kuva huoliteltu. Maalauksissa Ensilumi II ja Syksyn hehku on vapautuneempaa työtapaa, mikä tuntuu raikkaalta enemmän työstettyjen maalauksien seassa.

Yleisesti ottaen kiinnostavimpia ovat työt, jossa pääosassa on tasainen horisonttiin häipyvä aava ilman taka-alan tuntureita tai metsäisiä vaaroja, jotka tuntuvat repivän kuvan ilmaisua hankalasti eri suuntiin.

Maalaukset on osittain kehystetty. Niiden sopimisesta kulloiseenkin kuvaan voi olla monta mieltä ja kehystyksestä ei oikein löydä linjaa. Pienten kehystäminen ja suurten jättäminen ilman olisi voinut olla kokonaisuutta selkeyttävä ratkaisu.

Kehystys mietityttää myös O. Jauhiaisen taidemuseon kokonaisuudessa, joka sisältää 13 Koiteli-sarjan öljyvärimaalausta.

Näyttelystä löytää niin lumista maisemaa kuin myös kesää. Silti ripustukseen tutustuttuaan tulee ajatelleeksi, että vuodenajat vaikuttaisivat nyt nähtävää enemmän maiseman ja siten myös maalausten henkeen.

Syystalvea kuvaavan työn Joulukuu III värit ja valot eivät juurikaan poikkea kevään kuvauksien, Huhtikuu I ja II vastaavista. Voi toki olla, ettei eroa aina todellisuudessa synny. Silti sitä olisi voinut kokonaisuutta silmälläpitäen tehdä.

Osa maalauksista tuntuu jääneen vähän kesken tai sitten pyrkimys nopeaan työskentelyyn ei ole tuottanut toivottavaa tulosta, kuten näyttää tapahtuneen syystulvaa kuvaavassa maalauksessa Syyskuu.

Paremmin maiseman tunnelma on tavoitettu pysähtyneisyyttä omaavissa maisemissa. Kun kuva on pelkistetty työn Joulukuu II tavoin, niin rajatun tilan seisova vesi ja lumen verhoamat rantakalliot muodostavat merkityksellisen hetken sommitelman.

Timo Jokelainen

Jukka Leinonen

Horisontissa vesi. Matti Mikkolan suo-aiheisissa maalauksissa on avaraa kauas horisonttiin jatkuvaa tilaa. Kuvassa maalaus nimeltä Kesäpäivän kimallus.

Artikkelin lähde Kaleva