Hilpeät jäähyväiset

Ensi-ilta

Oulun Työvöen Näyttämö. Ray Cooney: Sukuvika. Suomennos Pekka Kesälahti. Ohjaus ja sovitus Helena Ryti. Puvut Seija Mällinen. Lavastus Pekka Kesälahti. Valot, ääni ja pyrotekniikka Olli Koski ja Juha Heimovirta. Koreografia Sari Lievonen. Näyttelijät Pekka Hyväri, Jooel Tervaskanto, Jenni Piippola, Pekka Kesälahti, Riikka Kemppainen, Riitta Toropainen, Katja Karjalainen, Jouko Karjalainen ja Esko Forsström.

Jos Mirjam Lankilan neljännesvuosisata sitten kokoamaan Oulun Työväen Näyttämön historiikkiin on luottamista, niin tästä päivästä on tasan kaksi kuukautta jäljellä teatterin satavuotispäivään.

Virallisen perustamiskokouksen pöytäkirja nimittäin päivättiin 5.1.1902.

Harrastajateatterina toimiva maamme vanhimpiin työväenteattereihin kuuluva näyttämö on suuren juhlansa aattona tilanteessa, joka muistuttaa sen nykyohjelmistoa.

Sehän on viime vuosien ajan keskittynyt farsseihin, jollaisiin sen nykyinen ydinporukka onkin kuin luotu. Näissä teksteissä - kuten nytkin teatterin aikaisemmankin suosikin Ray Cooneyn - vaivutaan epätoivoon, menetetään kaikki, kunnes hetken päästä asiat näyttävät olevan taas järjestyksessä muuttuakseen yhdessä silmänräpäyksessä entistä kaoottisemmiksi.

Kunnes lopussa kaikki selviää mitä onnellisimmin!

Nyt OTN:lla on vaihe, jolloin kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Onhan sen suhteellisen pitkäaikainen näyttämö, VR:n kerhotalo, katoamassa teatterin 100-vuotisjuhlavuoden alkupuolella ja kiinteä harrastajaryhmä joutumassa mieron tielle.

Mutta kuinka kaoottisessa tilassa tämä Pohjois-Suomen farssiteattereista toinen (toinen on ollut lähes saman ohjelmiston kanssa Kemin kaupunginteatteri) jatkotoimintansa kannalta tällä hetkellä sitten oikein on?

Voipa väittää, että samankaltaisessa kuin perjantaina ensi-iltansa saaneen Sukuvian tohtori David Mortimere (Pekka Hyväri) sillä hetkellä, kun mies kauhuksensa kuulee hetkeä ennen tärkeää kansainvälistä esitelmäänsä oven takana odottavasta aviottomasta tyttärestään (Katja Karjalainen), josta hänellä ei ole ollut aavistustakaan.

Brittiläisen Cooneyn koko farssi perustuu sotkuun, joka syntyy ja saa mittavat suhteet, kun aviottoman tyttären isä yrittää peittää jälkensä yhtä aikaa joulujuhlaan ja kansainväliseen konferenssiin suurin elkein valmistautuvassa sairaalassa.

Näyttää, että tulevaisuutensa sijaintipaikasta epätietoinen teatteri on ottanut kaiken mahdollisen irti epätietoisuudestaan, jopa niin, että se on pyrkinyt viimeisen päälle tekemään Helena Ryti ohjaajanaan ja Sari Lievonen koreografinaan tästä juuri sen pikkujoulunäytelmän, jonka maine kiirii läpi kaupungin ja joka hakkaa kaikkien muiden pikkujoulutarjokkaiden houkutukset.

Sukuvian esitys on harrastajateatteriksi poikkeuksillisen osuvasti tyypitelty ja täsmällisesti rytmitetty farssin tulkinta. Eivät läheskään kaikki ammattitteatterit pysty samaan yhteisyyteen, jollaisen ooteeänläiset saavat aikaan. Tämän täytyy johtua siitä, että koko ensemble näyttää olevan sydämestään mukana tekemisessään. Kukaan ei näy halveksivan esittämäänsä farssiroolia pakkopullana eikä rutiinitehtävänä.

Rytmikkään tyylittelyn lisäksi osuva visualisointi, johon sisältyy näytelmän koko työryhmälle herkullisesti oivallettu ulkoinen olemus, tekee koko parituntisesta onnistuneen rupeaman.

Itse asiassa tulee hieman samanlainen olo kuin Kuhmon kulttuurisihteeri Topi Mikkolan Rosa Liksom -illassa: kylläpä meillä on hyviä ja osaavia teatteriharrastajia, jotka jaksavat päätyönsä ohessa.

Siksi ei ole mitään järkeä siinä, että tällaisen yhtenäisen teatteriryhmän annettaisiin hajota tai edes haalistua odottamaan kesää ja pelkkää kesäteatteria.

Sehän on yksi niistä mahdollisuuksista, jotka OTN on väläyttänyt tulevaisuudestaan: jos muuten ei tiloja löydy, niin OTN supistaa toimintansa pelkäksi kesäteatteriksi.

OTN:n tulevaisuus on paljon isompi asia kuin tämän teatterin oma juttu. Ajatelkaapa, miten vastaava homma on Tampereella hoidettu: vain nelisen kuukautta OTN:ää vanhemmalla Tampereen Työväen Teatterilla on kahden ison teatterin kaupungissa komea talo (samojen Jaatisten suunnittelema kuin Oulun kaupunginteatteri) ja asemansa TTT itse määrittelee kutsumalla itseään Tasavallan Toiseksi Teatteriksi.

Ja eikös vain silläkin satu olemaan ohjelmistossaan juuri nyt Ray Cooney´a kuten oululaisillakin! Munaako herra ministeri on OTN:n tamperelaisen ikätoverin ohjelmistossa paljon suositumpi esitys kuin varsinainen virallinen juhlanäytelmä Tulitikkuja lainaamassa.

Kaisu Mikkola

Pikkujoulu mielessä. Sukuvika on farssi sairaalasta, joka valmistautuu mm. joulujuhlaansa. Kuvassa Jooel Tervaskanto ja Riikka Kemppainen.

Juha Heimovirta

Artikkelin lähde Kaleva