Rakkausjuttu on Otso Kauton rakkain juttu

Seksivalistusnäytelmä kiellettiin alle 13-vuotiailta

Kaisu Mikkola

OULU ”Tämä on henkilökohtaisin, siksi rakkain juttu!” sanoo Otso Kautto Rakkausjutusta.

Hän sanoo sen sillä äänellä, että se olisi rakkain juttu vaikka nimikään ei olisi Rakkausjuttu.

Ohjaaja, aiemmin Teatteri Pienen Suomen legendaarisena johtajana tunnettu Otso Kautto on jälleen vieraana Oulun kaupunginteatterissa.

Nyt hänet toi kaupunkiin ensi viikon torstaina pienellä näyttämöllä nähtävä, alunperin nuorisolle suunnattu vanha seksivalistusnäytelmä, jonka teatterinjohtaja Anu Saari Saksan tuliaisinaan löi Kauton kouraan ja kehotti sovittamaan.

Rakkausjuttu on vastakappale suuren näyttämön ”rakkausjutulle”, nuoren Cilla Backin ohjaamalle Molièren Ihmisvihaajalle.

Ikäraja nousi 10 vuodesta

Vielä alkusyksystä, kun näytäntökausi alkoi, Rakkausjutusta sanottiin, että se on kielletty alle 10-vuotiailta.

Mutta kun Kautto nyt on kirjoittanut itse koko homman uusiksi niin, että vain luut ja jänteet ovat jäljellä alkuperäistekstistä ja kun koko työryhmä on osallistunut puolestaan Kauton tekstin dramatisointiin, ikäraja on noussut.

Nyt Rakkausjuttu on kielletty alle 13-vuotiailta. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että sitä olisi jouduttu sensuroimaan. Nytkin teatteri tuntuu olevan varautunut siihen, että näytelmästä syntyy ainakin jonkinasteinen kohu, vaikka koululaisista muodostuneen koeyleisön sietokyky on osoittautunut korkeaksi.

”Jokainen on tuonut omaa henkilökohtaista kipeää maailmaa mukaan”, Kautto valistaa ja ylistää työryhmäänsä.

”Ei tämä asia ole muuttunut minun nuoruudestani yhtään”, sanoo yksi työryhmän jäsenistä, Kari J. Ristolainen, joka kertoo surffailleensa näytelmänteon aikana seksipalstoilla.

Karkasiko käsistä?

Rakkausjutun pohjana ollut näytelmä, joka syntyi seksuaalikasvatusprojektin tuloksena vuonna 1977, muuttui Kauton sanojen mukaan sukupuolivalistusesitykseksi, joka karkasi käsistä.

Ainakin niin käy jossakin näytelmän kolmesta rinnakkaistarinoista. Ensimmäisen tarinan päähenkilöitä näyttelevät nuorison edustajat ovat Heli Haapalainen ja Mikko Leskelä.

Jaana Kahra ja Kari J. Ristolainen ovat jumppamaikkoja, jotka yrittävät pitää sukupuolivalistustuntia.

Uusi tulokas Kasperi Nordman tuo filosofisen näkökulman vaikka vaikuttaakin häirikkövalomieheltä.

”Se on kaunis ja mielenkiintoinen olematta kuitenkaan sievistelevä!” ohjaaja arvioi itse tulossa olevaa ja lisää höyryä:

”Tämä on ihan uudenlaista teatteria, joka ei muistuta yhtään mitään näkemääni.”

”Olemmekohan keksineet primitiivisen näytelmän uudelleen?” hän alkoi aprikoida kuultuaan joltakin koekatsojalta, että esitys tämän mielestä muistuttaa afrikkalaisia kylänäytelmiä.

Kierrätystä, kierrätystä

”Nuorille pitää tehdä sitä, mitä itsekin haluaa, mutta niin että se sopii nuorille!” kuuluu legendaarisen nuorisoteatterin ex-johtajan resepti.

Hän muistuttaa, ettei näytelmä siis ole pelkkä nuorisonäytelmä vaan se sopii kenelle tahansa yli 13-vuotiaalle. Yläikärajaa ei ole.

Tähänastinen koululaisista muodostunut koeyleisö on osoittanut, että ihminen joka nauraa, pystyy ottamaan Rakkausjutun vastaan. Niinpä Kautto korostaakin uskoaan komedian keinoihin.

Uskonsa komediaan hän tunnustaa allansa silkkinen areena ja ympärillään silkkiteltta, jossa näytelmää esitetään.

Telttaan sijoitettua esitystä voidaan nähkääs kierrättää.

Kierrättäminen on alkanut teltan silkistäkin. Uskollinen teatterissakävijä on tunnistavinaan materiaalin vanhaksi tutuksi. Totta! Kautto seisoo Colorado Avenuesta tutuissa vaikkakin täydellisen muodonmuutoksen kokeneissa lavastuksissa ja soittaa porukoineen kierrätysinstumentteja, steel paneja. Osa on kuulemma aivan oikeita, osa tavallisia ruosteisia romutynnyreitä.

Jukka Leinonen

Rakkautta silkkiteltassa. Lavastaja Nina Mansikka on suunnitellut Otso Kauttoa ympäröivän silkkisen maailman.

Artikkelin lähde Kaleva