Uusia tuulia Raahen kesämatkailuun

Yhteysvenekuljetus vie ensi kesänä päiväretkelle Iso-Kraaseliin, Taskuun ja Kallaan.

Helge Murtovaara

Raahe

Raahen matkailussa puhaltavat ensi kesänä uudet tuulet.

Raahessa venekuljetuspalvelut paranevat, ääniopastuspalvelut laajenevat Iso-Kraaselin luontopolun opastuksesta kaupungin historiaan, ja uusi yritystoiminta tuo uusia tutustumiskohteita lähemmäs matkailijoita.

Kaupungin markkinointisihteerin Annekristiina Tuovisen mukaan matkailun kehittämistoimiin ryhdyttiin vuonna 2015, jolloin silloinen kaupunginjohtaja Kari Karjalainen nimesi matkailun kehittämistyöryhmän. Työryhmän tehtäväksi annettiin matkailun kehittämissuunnitelman laatiminen kaupunkiin. Työtä tehtiin noin vuosi.

– Työryhmälle tuli hyvin selväksi ja selkeästi esille, mitä täällä Raahessa pitää tehdä ja mihin täytyy ryhtyä investoimaan. Tärkeimmiksi kehittämiskohteiksi nimettiin Raahen vanha kaupunki ja Raahen saaristo, Tuovinen selventää.

Uutta potkua matkailun kehittäminen sai tasan vuosi sitten, kun Raahen saaristo nimettiin vuoden retkikohteeksi. Kaupunginvaltuusto heräsi ja antoi lisää rahaa matkailun kehittämiseen.

Pikkulahden Palvelut on järjestänyt melontaretkiä Raahen saaristoon ja vuokrannut melontavälineitä sekä Iso-Kraaselin luotsitupaa. Tmi M. Rantoharju jatkaa saaristoristeilyjen järjestämistä.

Viime kesänä aloittanut MeriRaahe järjestää tilausristeilyjä ja saaristokuljetuksia sekä vuokraa veneitä. Yrittäjä Jouni Leinosen mukaan uudet yhteysvenekuljetukset mahdollistavat päiväretket saaristoon. Saaristoon pääsee puolen päivän aikaan lähtevällä kuljetuksella ja illalla takaisin. Yöksikin voi halutessaan saariin jäädä.

– Voit jäädä päiväksi retkeilemään Iso-Kraaseliin, mennä katselemaan lintuja ja ihailemaan luonnonvoimia Kallaan tai rantalomalle Taskun hiekkarannoille, Leinonen kertoo.

Raahen kaupungin työpäällikkö Juha Ojala kertoo, että suunnitelmissa on rakentaa uudet laiturit Taskuun ja Kallaan. Silloin niihin pääsee risteilijälläkin. Se tuo vierekkäiset, kauimmaiset saaret avomerellä matkailijoiden saavutettavaksi jo ensi kesänä.

Viime kesänä avattu Globas-ääniopastuspalvelu laajenee vanhaan kaupunkiin. Sovelluksen avulla voit kuuloke korvalla metsästää lähihistoriaa Raahen vanhassa kaupungissa.

– Sovelluksessa kuuluu minuutin mittaisia tarinoita Raahen historiasta samalla, kun kävelee vanhan kaupungin kaduilla. Museonjohtaja Eija Turunen tekee tarinat. Nyt aluksi ne tehdään suomen ja englannin kielillä.

Uutta potkua matkailun
kehittäminen sai tasan vuosi sitten, kun Raahen saaristo nimettiin vuoden retki-
kohteeksi.

Globas toimii edelleen Iso-Kraaselin luontopolulla. Kysymys on GPS-tekniikkaa ja Googlen karttapohjaa sekä kuva- ja äänitiedostoja hyödyntävästä sovelluksesta, jonka on kehittänyt Raahesta kotoisin oleva Tero Nivala.

Markkinointisihteeri Tuovinen iloitsee myös ensi kesänä Pekkatorilla avattavasta Langin alakartanosta, uudesta käyntikohteesta, joka tuo mukanaan aluksi kahvilan ja majoitustoimintaa.

Langin alakartanon ostaneet Pasi Siipola ja Piia Vähäsalo remontoivat parhaillaan rakennusta.

– Tilat avataan niin pian kuin se vain on mahdollista, mutta joka tapauksessa se valmistuu ensi kesänä, Siipola sanoo.

Fakta

Raahen saaristo on monelle vielä tuntematon

Raahen kaupungin edustalla sijaitseva saaristo on noin

24

neliökilometrin suuruinen alue.

Suurin osa saaristosta kuuluu Natura 2000 -verkoston luonnonsuojelualueisiin.

Se on ainoa merkittävä saaristo Kalajoen Rahjan ja Oulunsalon välisellä alueella.

Saaristoon kuuluu sekä rannikon läheisiä metsäisempiä sisäsaaria että kauempana avomerellä sijaitsevia pieniä avoimia luotoja.

Virkistyskäyttö keskittyy sellaisille alueille, etteivät Natura 2000 -alueen arvokkaimmat osat häiriinny.

Raahen saaristo voitti valtakunnallisen Vuoden retkikohde 2016 -yleisöäänestyksen. Se kahmi kolmanneksen kaikista kilpailun kymmenelle finalistille annetuista äänistä.

Vanha Raahe ja merellinen Raahe saaristoineen ovat asioita, joista rakentuu tuleva Raahen matkailukesä.

Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 03.03.2017.