Tuhannen ja yhden värin tarinoita

Kuvat

Kerro, minä kuuntelen ja muita maalauksia. Kirsi Tervon näyttely Neliö-Galleriassa Oulussa, Asemakatu 37, 6.4. saakka.

Taidemaalari Kirsi Tervo (s. 1965) on näyttelytekstiään varten haastatellut itse itsensä. Hän on esittänyt itselleen niitä suorasukaisia kysymyksiä, joita maalarilta usein kysytään: Mitä teet? Mitä aiheita maalaat? Mitä nämä esittää? No mitä sitten ajattelet, kun maalaat? Eikö tuo ole aika itsekästä? Ja niin edelleen.

Vastaustensa kautta Tervo kertoo siitä, mitä maalaaminen hänelle on ja merkitsee. Väri, maali on hänen aiheensa, ja materiaali, jonka työstäminen houkuttaa häntä loputtomasti. Uteliaana hän kulkee väripolkuja matkalla, jolla perillepääsy saa olla mahdollisimman kaukana.

Pohjimmiltaan niin maalaamisessa kuin maalauksen katsomisessakin on Tervon mielestä kuitenkin kysymys kommunikaatiosta ja jonkin universaalin samanlaisuuden jakamisesta. Maalaus on hieno formaatti tuntemuksille, joille ei löydy sanoja.

Koska Tervon näyttelysykli kotikaupungissaan on ehkä poikkeuksellisenkin säännöllinen – noin puolentoista, kahden vuoden välein pitää hän näyttelyn täällä – voi myös hänen kulkuaan yhä syvemmälle maalauksen sydämeen seurata erityisellä tavalla.

Jo useamman vuoden ajan Tervon maalaukset ovat yhä enemmän ja enemmän riisuutuneet esittävästä kuva-aiheesta, ja myös se hänen töilleen ennen tunnusomainen pitsisabluuna pilkahtaa entistä harvemmin paksujen värikerrosten alta.

Hallitsevan monokromaattisuuden, yhden värin piirissä pitäytymisen, sijaan monet uusista maalauksista ovat häkellyttävän värikkäitä.

Kauneudesta Tervon maalaukset ovat aina kertoneet, ja kauniita ovat nämäkin työt, mutta samalla myös uudenlainen hurjuus on nousemassa pintaan. Tästä saatiin esimakua jo viime vuonna Oulun taidemuseon Hiukkavaaraa-näyttelyssä, jossa Tervo oli mukana.

Ehkä hurjuus syntyy siitä, että maalari lähestyy aluetta, jossa kauneus ja rumuus toisistaan erillisinä katoavat.

Minä koen, että juuri nyt Tervo on maalarin matkallaan jonkinlaisella ryteikkövyöhykkeellä.

On puikkelehdittava oksien välistä. Kohdassa, jossa selkeät polut katoavat, on mahdollista luoda uudenlaisia yllättäviä reittejä. Kiehtovia suuntia on uteliaalle tarjolla monta.

Leena Kangas

fakta

Kriitikko kiteyttää

Plussaa: Mitä kaikkia värejä onkaan! Maalausten rikkaissa yksityiskohdissa rinnastuvat sulassa sovussa ne kaikki. Tuore hurjuus ilahduttaa.

Pohdittavaa: Muutamissa matalissa, horisontinsuuntaisissa maalauksissa on jotain häilyväistä vielä. Samalla kun nämä työt ehkä eniten lähestyvät kohtaa, jossa aiempi tarkennus katoaa ja jotain uutta aukeaa, tapahtuu paikoin myös jonkinlaista värin väsymistä.

Artikkelin lähde Kaleva 26.03.2017.