Sukupolvet samaan tahtiin

Puolivälinkankaan asukasyhdistys otti nuoret huomaansa. Puokkarin Nuokkarista on pian malliksi muullekin Oulua.

Pia Kaitasuo tekstit // Maiju Pohjanheimo kuvat

Aamusta alakoululaisia, iltapäiväkerho siihen jatkoksi. Illalla vuoron saavat varhaisnuoret ja nuoret.

Puolivälinkankaan nuorisotalo Mielikintiellä, kirkon kupeessa, hiljenee vasta yön tunneiksi.

Puokkarin Nuokkari, kuten sitä rakkaudella nimitetään, sulkisi iltaisin ovensa yhteistä toimintaa etsiviltä lapsilta ja nuorilta, jos Puolivälinkankaan asukasyhdistys ei olisi ottanut asiaa huolehtiakseen.

– Olemme ylpeitä toiminnastamme: parin vuoden aikana on saatu toteutettua jo paljon uusia toimintamuotoja, Puolivälinkankaan suuralueen asukasyhdistyksen puheenjohtaja ja nuoriso-ohjaajien tiimivastaava Elina Haataja-Ilmola kertoo.

– Olemme itse kouluttaneet muutamista ”veteraanikävijöistämme” niin sanottuja apuohjaajia pienimpien kävijöiden ohjausavuksi. He muodostavat myös Klubin, eräänlaisen nuorten ydinryhmän, jossa hankalatkin tilanteet otetaan enemmän haasteina kuin esteinä.

Puolivälinkangas oli ennen lapsiperheiden alue, kouluakin käytiin kahdessa vuorossa. Nyt keski-ikä on korkea.

– Haluamme luoda ylisukupolvista toimintaa, Haataja-Ilmola sanoo. Tähän on haettu vauhtia ja resursseja kuntalähtöisen kaupunkikehittämisen Kaaos-hankkeen kautta.

– Yksi osa sitä on luoda eräänlainen ”tehtävärata”, jossa tuomme koko perheelle aktiviteetteja erilaisten toimintarastien muodossa. Osa niistä on kiinteitä, osa vaihtuvia.

Kaikessa tähdätään siihen, että kynnys tulla paikalle ja osallistua olisi mahdollisimman matala.

Nuori ja muori ovat mukana toiminnassa, mutta se välisukupolvi on jumittunut kotiin – jos Puolivälinkankaan suuralueen todellisuutta kärjistää. Toinen haasteellinen asujajoukko ovat maahanmuuttajat.

Puokkarista, kunhan se saa suunnitelmansa toteutettua, on oivaksi malliksi niille muille Oulun osille, joissa vain osa väkeä on tekemisissä keskenään.

Pisimpään elämää nähneet asukasaktiivit ovat ilahtuneita.

– Toiminta on nyt oikealla linjalla, asukasyhdistyksen hallituksen jäsen Veikko Kettunen toteaa.

Yhdistyksen kunniapuheenjohtaja Veikko Niiranen muutti alueelle 1971 ja on nähnyt sen monet muutokset.

– Nuorten on alettava aktiivisiksi toimijoiksi, käyttövoimaksi, jotta muiden innostaminen on mahdollista, Niiranen tuumaa.

– Kaikkien ikäluokkien saaminen mukaan on alueen elävöittämisen lähtökohta.

Veikot huomauttavat myös, että yhdessä toimiminen lisää turvallisuutta monella tapaa.

Klubin kymmenkunta nuorta ovat niin sanottuja lähiöinnostajia. Idea sosiaalisten kohtaamispisteiden luomisesta, yhteisöllisen tekemisen mallista, jossa nuoret ottavat vetovastuuta, sai jaetun ykkössijan Kaaos-hankkeessa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että idea sai rahoitusta ja tulee todeksi.

Kun kesä koittaa, nämä Puokkarin nuoret ovat mukana monessa. Yhden kohtaamispisteen suosion voi jo ennustaa: kesäkahvilan. Sen pyörittämiseen, tuottajiksi, asukasyhdistys palkkaa 10–15 nuorta kesäsetelillä.

Nuorisotalon terassilla toimivaan kahvilaan odotetaan asiakkaiksi erityisesti niitä, joilla ei arjessaan ole muutoin seuraa. Klubin nuoret ovat panneet merkille, että heitä vanhemmat asukkaat pysyvät sisätiloissa.

– Enää ei näy niin paljoa ihmisiä ulkona, Marika Sulkala toteaa.

– Niin. Lapsena jos katsoi ikkunasta ulos, aina oli väkeä liikkeellä, Marusa Leiviskä jatkaa.

Klubilaisilla on jo rutiinia tapahtumien järjestämisestä.

– Ilman meitä ei olisi esimerkiksi pienten diskoja. Toivomusten mukaan on järjestetty paljon muutakin, Ella-Marie Silvennoinen kertoo.

Miten olisi alueen juhannusjuhlat?

Ideat pulppuavat klubilaisilta pienen miettimisen jälkeen.

– Pyykösjärven rantaan voisi pystyttää sellaisen juhannussalon. Ja pitää siellä tanssit. Jos joku vaikka opettaisi paritansseja! Leiviskä ehdottaa.

Kaarnaveneitäkin joku voisi veistää malliksi ja toinen neuvoa vastantekoa.

Mutta ihan sinne nuokkarillekin kaivataan nykykävijöitä vanhempaa väkeä. Yhtä lailla kouluikäiset haluaisivat jutustella ikäihmisten kanssa samoin kuin päiväkodeissa vierailevien mummojen ja pappojen, Klubin nuoret huomauttavat.

– Voisi kertoa vaikka, miten ennen ruukattiin tehdä asioita, Marusa Leiviskä sanoo.

– Suomalaisesta kulttuurista voisi kertoa siitäkin vaikka mitä, Enni Haverinen toivoo.

Elina Haataja-Ilmola kertoo nuokkarin ohjaajien kyselleen omaa vapaaehtoista mummoa ja pappaa jo pitkään, mutta tuloksetta.

Haaste on nyt heitetty ihan julkisesti!

fakta