Pitkä elokuva penniä venyttäen

Digitaalisuus
helpottaa taide-
elokuvien tekemistä,
mutta rahakin
auttaisi, sanoo
elokuvantekijä ja
kuvataiteilija Sanna Huhtela.

Anssi Juntto

Kuvataiteilija Sanna Huhtela on aina halunnut tehdä elokuvia. Huhtela aloitti opinnot Oulun käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen videolinjalla Pikisaaressa syksyllä 1996, ja seuraavana syksynä hän suuntasi opiskelemaan elokuvaa Turun Taideakatemiaan.

Turussa Huhtela ei sopeutunut elokuvalinjan auktoritääriseen opetukseen, niinpä hänet siirrettiin valokuvauslinjalle. Siitä huolimatta lopputyö oli nimenomaan elokuva.

Sittemmin Huhtelan suuremmat elokuvahaaveet ovat tyssänneet rahoituksen puutteeseen. Vuonna 2003 pienellä budjetilla kuvatun pitkän dogmaelokuvan äänityöt jäivät viimeistelemättä, kun tarvittavaa paria tuhatta euroa ei siihen saumaan löytynyt.

Huhtelan uusi elokuva Ompelijatar – tarina epäuskosta sai alkusysäyksensä viime keväänä, ja se kuvattiin touko–syyskuussa Oulussa, Kokkolassa ja Kangasalla.

– Minulla oli eräs toinen projekti, jonka piti lähteä tuotantoon viime kesänä, mutta se siirtyi ensi kesään. Ajattelin, että ei tässä nyt auta olla tekemättä mitään, hän kertoo.

Huhtela on käsikirjoittanut, ohjannut, kuvannut ja leikannut 84-minuuttisen Ompelijattaren itse. Taiteelliseen työryhmään ovat kuuluneet myös äänisuunnittelija Klosse Wistbacka, säveltäjä Roope Niemelä ja värimäärittelijä Riku Männistö.

– Olisin päässyt vähemmällä, jos äänittäjä olisi ollut koko ajan paikan päällä. Se ei kuitenkaan ollut taloudellisesti mahdollista, niinpä oli turvauduttava jälkiäänityksiin. Sekin toki onnistuu, mutta dialogin leikkaaminen on aika työlästä, Huhtela selvittää.

Muutenkin pieni budjetti patistaa elokuvantekijää miettimään toteutusta tarkemmin. Lopputuloksen teknisestä tasosta ei voi tinkiä.

– Rahastahan tällä alalla on paljolti kyse. Rahalla niitä mestariteoksia tehdään, Huhtela sanoo.

– Toisaalta en ole ihan varma enää siitäkään. Tämä digitaaliaikahan on aivan älyttömän hieno juttu. Elokuvan tekeminen on halventunut aivan älyttömästi, ja esimerkiksi värinkäsittely on helppoa.

Sitä Huhtela sen sijaan harmittelee, että vaikka digitalisoituminen on muuttanut elokuvan tekemistä, elokuva-alan rahoituskäytännöt eivät ole muuttuneet.

– On totuttu suuriin budjetteihin, ja rima on pantu niin korkealle, että äärimmäisen harva edes pääsee tekemään pitkää elokuvaa Suomen Elokuvasäätiön tuotantotuella. Se on jotenkin epätodellista.

Elokuvateatteri Studiossa maaliskuussa esitettävän Ompelijattaren budjettia Huhtela ei kerro.

– Sen katsottuaan jokainen voi arvioida, kuinka paljon rahaa elokuvan tekemiseen loppupeleissä tarvitaan, hän toteaa.

Ompelijattaressa pienen kaupunkiseurakunnan pappi saa perinnöksi vanhan maalaiskartanon ja viettää kesän siellä.

Papin käydessä omaa sisäistä dialogia ja teologis-teoreettista pohdintaa kristinuskon olemuksesta ihmissuhdeongelmiensa kanssa painivat kesävieraat tuovat hänelle uutta pähkäiltävää.

Huhtela luonnehtii Ompelijatarta tematiikaltaan eksistentiaaliseksi ja filosofiseksi taide-elokuvaksi. Se kytkeytyy konkreettisiin paikkoihin ja realistiseen elämään, mutta kokonaisuus saa epätodellisia ja unenomaisia piirteitä.

– Sen muoto on enemmän filosofinen kuin draamallinen, vaikka se onkin kirjoitettu draaman muotoon. Myös visuaalisuus on tärkeässä osassa.

FAKTA

Sanna Huhtela

Kuvataiteilija, valokuvaaja ja elokuvantekijä.

Kotoisin Kiimingistä, asuu Jäälissä.

Valmistunut valokuvaajaksi Turun Taideakatemiasta vuonna 2001 ja kuvataiteilijaksi Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta vuonna 2011.

Opiskelee kirjallisuutta ja historiaa Oulun yliopistossa.

Elokuvia: Miksi Saara nauroi? (2001, 60 min), Arkki (2003, 75 min), Zoe (2006, 34 min).

Ompelijatar – tarina epäuskosta (84 min) -uutuutta esitetään elokuvateatteri Studiossa maaliskuussa. Ensi-ilta on keskiviikkona
8. maaliskuuta.

Taide-elokuvia tekevää Sanna
Huhtelaa ei haittaisi, jos hän saisi tuotannoilleen muhkeamman
budjetin ja isomman teknisen työryhmän. – Mutta kyllä se näinkin onnistuu.
Ompelijattaren pääosaa näyttelee Jukka Isokoski.

Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 07.03.2017.