Piste ei minkään ja jonkun välillä

Taiteilija Jaakko Mattila käyttää koko palettia tai ei väriä
lainkaan. Taiteen ohella musiikki on hänelle tärkeää.
Uudessa pestissään hän voi yhdistää ne molemmat.

Anna Kilponen teksti // Mauri RAtilainen, Com.pic kuvat

Pienen sisääntuloeteisen seinät ovat kirjoituksia ja sutaistuja kuvia täynnä. Voisi kuvitella tulleensa keikkapaikan takahuoneeseen, sillä musiikkikin soi kutsuvasti.

Tämä on taiteilija Jaakko Mattilan, 40, Helsingin Suvilahdessa sijaitseva työhuone, missä eteisen seinät toimivat vieraskirjana.

Käytäntö sai alkunsa taiteilija Miina Äkkijyrkän vierailtua Mattilan työhuoneella. Muistoksi käynnistään hän piirsi pinkillä tussilla lehmän seinään. Mattilalle Äkkijyrkkä on tullut tutuksi maineikkaassa tamperelaisessa Himmelblaussa, jossa he molemmat ovat työstäneet grafiikkaa.

Entisen kaasulaitoksen tiloissa työskentelee paljon luovan alan työntekijöitä – naapurikseen Mattila on saanut kirjailija Juha Itkosen.

Tehdaskiinteistössä hän työskenteli myös Oulun Toppilassa aikoinaan. Palanen Toppilaa löytyy Suvilahdestakin: pieni jakkara, jonka Mattila osti mukaansa Toppilan myllystä.

Nykyisessä työhuoneessaan Mattila on viihtynyt jo yli yhdeksän vuoden ajan, siitä lähtien, kun hän muutti Oulusta Helsinkiin.

Musiikin lähde tarkentuu: se tulee ammattilaistason soittovehkeistä, Mattilan dj-keikoillaan käyttämästä levysoittimesta. Tiskijukkana Oulun 45 Specialissa uransa aloittanut Mattila tekee yhä, tosin harvakseltaan, dj-keikkoja. Enimmäkseen hän soittaa levyjä maalatessaan.

Peräseinän hyllyt täynnä vinyylejä, pienemmät sinkut ovat omissa laatikoissaan. Musiikin tyylilaji vaihtuu lennossa tyylikkäästä soulista kotimaiseen arkiston ”aarteeseen”, Eija Merilän Kansa vastaa kokoomus -kappaleeseen.

– Sinkku löytyi oululaiselta kirpputorilta. Se toimii mielestäni näin kuntavaalien alla antimainoksena ja herättää hilpeyttä. Minulla se kuuluu sarjaan ”outo musiikki”, Mattila esittelee.

Voisi pitää onnekkaana sattumana sitä, että Jaakko Mattilaa pyydettiin Oulun Musiikkivideofestivaalien taiteelliseksi johtajaksi. Työssä limittyy kaksi hänen intohimoaan: musiikki ja visuaalinen puoli.

Onnea oli sikälikin, että ahkerasti niin koti- kuin ulkomaillakin näyttelyitä pitävän Mattilan kalenterissa sattui olemaan juuri tänä keväänä tilaa. Helsingissä ja Oulussa pidetyt näyttelyt ovat juuri päättyneet, mutta tämän kevään aikana hänen töitään on esillä Saksassa kahdessa näyttelyssä ja taidemessuilla.

Oulun Musiikkivideofestivaalit on tullut Mattilalle tutuksi jo aiemmin, kun hän on vuosien mittaan järjestänyt klubeja festivaalin oheen. Viime kesänä hän istui myös musiikkivideokilpailun tuomaristossa.

– Aion tuoda visuaalisen puolen vahvemmin esiin. Ensimmäinen, jota olen yrittänyt saada mukaan on sveitsiläis-yhdysvaltalainen taiteilija Christian Marclay. Hänen töissään yhdistyvät musiikki ja kuva konkreettisesti. Vielä en ole onnistunut häntä Ouluun saamaan, mutta aion jatkaa yrittämistä.

Mattila haluaisi myös kehitellä yhteistyökuvioita Oulussa toimivien kulttuurilaitosten kanssa. Tulevan kesän Musiikkivideofestivaalien laajempana teemana on lähiöshamanismi. Lisäksi joka päivälle on omat teemansa.

– Haluan pientä rosoa tapahtumaan, joka on ehkä jäänyt hieman ilmakitaran MM-kisojen varjoon. Kyseessä on maailman vanhin, vuodesta 1994 toiminut, alan tapahtuma. Musiikkivideoista on tullut jälleen tärkeä juttu netin Youtuben ja Vimeon myötä.

Ja rososta puheen ollen, Mattilan ensimmäinen buukkaus oli kuvanveistäjä-videotaiteilija Kari Tykkyläinen.

– Hän tulee festivaalille tekemään musiikkia ja kertomaan videoistaan. Tykkyläinenhän on Suomen ensimmäisiä tubettajia.

Lisäksi festivaaleilla tullaan mahdollisesti näkemään muutama maailmanensi-ilta ja järjestämään keskustelutilaisuuksia tekijöiden kanssa.

– Haluaisin turhan lokeroinnin pois. Aikoinaan esimerkiksi Erkki Junkkarisen ja Aavikko-yhtyeen yhteisesiintyminen festivaaleilla oli ainutkertainen kokemus. Jotain sellaista pitäisi saada lisää. Nyt tulossa on myös ikärajattomia keikkoja ja animaatiotyöpajoja.

Festivaalin aikana on perinteisesti järjestetty kotimainen musiikkivideokilpailu. Mattila haaveilee kansainvälisestä kilpasarjasta.

– Melkein joka viikko on tullut kyselyitä kansainvälisestä musiikkivideokilpailusta.

Parhaillaan Jaakko Mattila työstää kookasta akvarellityötä. Pingotetulle puuvillapaperille on muovautumassa abstrakti hahmotelma, eräänlainen maisema. Mattilalle tunnusomaisesti siitä löytyy ympyröitä, pisteitä ja valuvia viivoja.

Sinisävyjä, keltaista ja vaaleanpunaista... Ne hailakoituvat, kunnes liudentuvat valkoiseen. Osan kuvioista pystyy hahmottamaan vain vaivoin.

– Minua kiinnostaa se, mikä on ei minkään ja jonkun välillä.

Mattila käyttää koko väripalettia. Tai sitten ei ollenkaan värejä.

– Näkemisemme perustuu illuusioon, sillä näemme vain osan. Taiteen teko on minulle äärimmäisyyksiin vietyä primitiivisyyttä. Pohdin usein, mikä on vähintä, mitä voi tehdä tai nähdä. Se vähin piste on nollapiste.

Jaakko Mattila on työskennellyt pariin otteeseen myös Japanissa, missä hänellä on yhteistyökumppaneita. Matkojen vaikutus näkyy maalaustekniikassakin.

Esimerkiksi märälle paperille toteutettu akvarellityö Auringonnousu Fuji-vuorella (2015-2017) on saanut Japani-vaikutteita.

Vielä keskeneräinen, kookas akvarellityö toistaa Mattilalle tuttua teemaa, jossa hän pohtii, mikä on vähintä, mitä voi nähdä.

Dj:n hommia silloin tällöin tekevän taiteilijan työhuoneessa on laaja
vinyylilevyjen kokoelma ja levy-soitin. Musiikki soi aina taustalla.


Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 18.03.2017.