Mitä tänään syötäisiin

Katariina Vuori ja Vesa Ranta
haastattelivat tavallisia, näkymättömiä
perusköyhiä: mitä köyhyysrajan alapuolella elävät ihmiset ajattelevat ja toivovat?
Kirjan nimi on Lottovoittajien pöydässä.

”Jos Aki Kaurismäki tekisi keittokirjan,
se tutkisi tämmöisiä ihmisiä kansan syvistä riveistä”, tekijät vertaavat.

Eeva Kauppinen, tekstit

Tervetuloa nostamaan malja viimevuotista glögiä, puraisemaan Siwan roskiksesta dyykattua sinihomejuustoa ja haukkaamaan Myllypuron leipäjonosta haettua laskiaispullaa satavuotiaan Suomen kunniaksi!

Tuoreessa kirjassaan Lottovoittajien pöydässä kirjailija Katariina Vuori ja valokuvaaja Vesa Ranta Oulusta vierailevat köyhyysrajan alittavien ihmisten luona juttelemassa, miten heistä tuli köyhiä.

Idea syntyi, kun Katariina Vuori kyllästyi television kokkiohjelmiin ja ruokahypeen. Tuli vastareaktio.

– Jos vaihtoi tv-kanavaa, koko ajan tuli ruokaohjelmia. Oli Nigellan hiveleviä herkkuja ja muita aamusta iltaan. Sitten toinen puoli ovat köyhät, joista monet eivät juurikaan voi valita, mitä syövät, Vuori vertaa.

– Kirjan köyhien kodeissa syödään, mitä kaupan ylijäämälaareista löytyy, Vesa Ranta toteaa.

Teoksessa vuorottelevat tutkijahaastattelujen ja lehtisitaattien ympärille rakennetut tietoiskumaiset luvut sekä kahdentoista köyhän haastattelut.

Kaikkia haastateltuja tituleerataan lottovoittajiksi ja etunimellä.

– Lehtijuttuihin yritetään aina löytää se surkein köyhä, mahdollisimman dramaattinen ja järkyttävä tapaus, Vuori sanoo.

– Nämä ovat kaikki perusihmisiä, jotka liikkuvat keskuudessamme. Ei ole varmasti kahta samanlaista köyhää Suomessa.

Kirjasta paljastuu, millaisina köyhät halutaan nähdä. Ote lottovoittaja Viivin, 28 vuotta, kanssa käydystä keskustelusta.

”Juttelemme siitä, miltä köyhän ja hänen elämänsä oletetaan näyttävän: likaiset hiukset, keikkuvia ja maalivikaisia huonekaluja kirpputorilta, syö kasaan painuneella nuhruisella sohvalla lihapiirakoita ja juo limsaa.”

Viivi syö tänään kanasuikaleita, makaronia ja pakastekasviksia.

Kun luo köyhästä mielessään stereotypian, hänet voi ohittaa. Välttyy miettimästä ja syventymästä kanssaihmisen tilanteeseen.

Ovatko nämä ihmiset näkymättömiä tässä yhteiskunnassa?

– Jaksaminen on rajallista. Koti on heidän valtakuntansa aika pitkälle, Ranta toteaa.

– Usein köyhyys saa aikaan myös sosiaalisen elämän kutistumisen, Vuori vastaa.

Suurin osa kirjan haastatelluista halusi pysyä anonyymina. Aihe on arka. Tämä asetti myös valokuvaajan työlle reunaehtoja.

– Vaikka anonyymisti kuvataan, näytetään vain pieniä viitteitä ihmisestä, pitää olla tosi hienovarainen. Ihmisen kunnioitus täytyy säilyttää, Ranta sanoo.

– Hain kodeista aina elämisen merkkejä. Tykkään yksityiskohdista. Ne kertovat paljon ihmisestä ja elämänhallinnasta. Esimerkiksi matot rullalla eteisessä.

Yhteiskunnalliset teemat ja ihmiset kiinnostavat tekijäkaksikkoa.

– Harvoin työskennellessä silmäkulma kostuu. Tosi syvälle mentiin omissakin fiiliksissä, kun kuunneltiin köyhien tarinoita, jotka ovat totta. Mielestäni teimme arvokasta työtä: nostettiin kissa pöydälle.

Yhtenä asiantuntijana esiintyy Pelastusarmeijan Oulun-osaston luutnantti Kaisa Mäkelä-Tulander. Tutuiksi tulevat sanat viranomaiskontakti ja viranomaiskokemus.

”Nykyään kolmas sektori on kuin laastari, joka paikkaa julkisen puolen vuotoja. Esimerkiksi diakoniatyössä tehdään paljon sellaista, mikä kuuluisi Kelalle tai sossulle”, Mäkelä-Tulander sanoo kirjassa.

”Kelan ja sossun kanssa asiointi on monelle huono-osaiselle psykososiaalisesti kuormittavaa. Se on kuin teatteria, jossa hakijan pitää näytellä tiettyä roolia saadakseen tuet.”

– Olen kiitollinen, kun hän puhui niin rohkeasti, kirjoittaja Katariina Vuori sanoo.

Monet ajattelevat yhä, että köyhyys on oma vika ja tuen hakijat huijareita.

Viime viikolla uutisoitiin, että toimeentulotukien käsittely on Kelassa ruuhkautunut. Nopein apu hädässä löytyy Facebook-ryhmistä, esimerkiksi Apua vähävaraisille pääkaupunkiseudulla ja Apua ja iloa oululaisille.

– Jos sinulla on kaappi tyhjä, saat Facebookin kautta illaksi ruuan. Jos lähdet hakemaan apua muualta, siinä menee ainakin viikko ja sinun pitää printata kaikki pankkipaperit kolmanteen polveen asti, Vuori naurahtaa.

Vuoren ja Rannan kirja päättyy someen: ”Siellä se on, somessa. Itsenäisen satavuotiaan Suomen köyhäinapu.”

FAKTA

Katariina Vuori

Kirjailija, syntynyt 1971 Oulussa. Asuu Oulussa.

Koulutus: Arkeologi, Oulun yliopisto 2014. Fysioterapeutti, Oulun terveydenhuolto-oppilaitos 1994.

Tietokirjat: Lottovoittajien pöydässä (2017). Kukkaisruokaa (2016). Kiskan mamma: Edith Kaski: limonadi-, elokuva- ja kioskiyrittäjä 1900–1988 (2016). Joulumerkkikodin lapset (2016), Nokkonen (2015), Villiä vegeä, Sami Tallbergin kanssa (2015), Saunakeittokirja (2014), Kourallinen tabuja, Jonna Pulkkisen kanssa (2014), Keijukaisen keittokirja (2012).

Kaunokirjallisuus: Romaani Pula-ajalla (2015).

Tulossa keväällä 2017 Mukulat maalla – lasten ruokaretki.

Vesa Ranta

Valokuvaaja, syntynyt 1973 Muhoksella. Asuu Oulussa.

Koulutus: Turun amk:n Taideakatemia 1997–2001.

Työskentelee kuvajournalistina ja valokuvataiteilijana.

Kirjaprojekteja: Saunakeittokirja (2014), tekijät Katariina Vuori, Janne Pekkala ja Vesa Ranta.

Viimeisin näyttely Oulussa Kaihola ja joutsenen laulu, Rannan valokuvia ja Kaisu Nissin maalauksia, Valvegalleria 2016.

Tulossa: Syrjäseudulla asuvien
ihmisten elämää 2010-luvulla käsittelevä Reunalla-projekti yhdessä freelancer-toimittaja Jenni Räinän kanssa. Kirja ja näyttely valmistuvat syksyllä 2017. Ensiesitys Oulussa.

”Kunpa multa lähtisi
nämä maitohampaat,
niin saataisiin rahaa.”

Kirjoittajan Katariina Vuoren tytär kuusivuotiaana matkalla eskariin Myllypuron leipäjonosta on tullut köyhyyden mitta. Yhdellä jaolla ruokitaan 500–900 ihmistä. – Jono jatkui ja jatkui, vaikkei ruoka-apupiste ollut edes auki. Mustiin pukeutunut kansa oli siinä jonossa, Vesa Ranta kuvaa.

Elämän biorytmi heittelee Kelan

ja sossun tukimaksujen mukaan

Filosofi, yhteiskuntapolitiikan dosentti Teppo Eskelinen selittää kirjassa keskustelupalstojen kahtiajakoa: oikeat tai hyvät köyhät ja hyvinvointivaltion valittavat, pahat köyhät.

”Eliitti määrittelee tämän jaon. On hyviä köyhiä, jotka ovat nöyriä ja kiitollisia saamastaan. Pahat köyhät vaativat omia oikeuksia ja sosiaalisten olojensa parantamista.”

Mikseivät köyhät saa asioitaan kuntoon? Miksi sieltä ei nousta?

– Kiinnekohdat tulevaisuuteen ovat aika vähänä, valokuvaaja Vesa Ranta toteaa.

– Elämän biorytmi menee tukimaksujen mukaan. Ei ole mitään muuta, joka toisi sinulle hyvää oloa, kirjoittaja Katariina Vuori sanoo.

– Kirjaan haastatellut kyllä yrittivät: opiskelivat ja hakivat hampaat irvessä töitä.

Vuoren mielestä vähävaraisten ongelmien hoito on lähinnä oireiden hoitoa: tulonsiirtoja.

– Julkisella sektorilla ei paneuduta ongelman ytimeen. Siellä ei ole kilpailua. Huono-osainen ei voi äänestää Kelan tiskillä jaloillaan ja sanoa, että menen sitten sinne, missä saa palvelua, hän pohtii.

Vuoren mukaan haastateltavat eivät toivoneet lottovoittoa.

– Ei kaivattu mitään viittä tonnia Mallorcan-matkaan. Sitä vaan, ettei tarvitsisi mennä jonottamaan perjantai-iltana, kun Suomen Punaisella Ristillä on jako, vaan voisi käydä kaupassa vaikka maanantaina keskellä päivää.

Unelmat eivät ole utopistisia. Kirjan lottovoittaja Riitta, 53 vuotta, kutoi sukkia ja haaveili kovasti, että pääsisi teatteriin.

– Oulun kaupunginteatterissakin on satoja näytöksiä, jotka eivät tule täyteen. Eikö niitä paikkoja voisi jakaa jonkun eläkeläisjärjestön kautta, Katariina Vuori ehdottaa.

– Tuntia ennen näytöksen alkua pääsisi vaikka eurolla, Vesa Ranta komppaa.

Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 01.03.2017.