Levoton sielu ja muita mysteerejä

Satulamaakarin kisälli Jaakoppi Lagerkrantsi walittaa waikiasti Intiön hautausmaalla. Sydämeltään suruinen mies pääsee ääneen Matti-Pekka Heikuran uudessa esityskoosteessa, jonka työnimi on Werneri Holopaisen tutkimuksia.

Eeva Kauppinen, tekstit
Jukka Leinonen, kuvat

”Tässä lepää levottomuudessaan satulamaakarin kisälli Jaakoppi Lagerkrantsi.”

Ohjaaja-käsikirjoittaja Matti-Pekka Heikura vaeltaa Intiön hautausmaalla ja opastaa Lagerkrantsin haudan luo: Kuollut 9p:wä huhtikuuta w. 1859 35 wuoden iässä.

Haudalla ei ole kiveä eikä kumpua, vain paperikääröä jäljittelevä metallinen, ravistunut kyltti. Siihen on maalattu koukeroisin kirjaimin liikuttava värssy, jossa satulamaakarin kisälli ruikuttaa epäonnista maallista kohtaloaan:

”Mun sydämen on suruinen. Ain kuolemaani asti. Helwetin waiva tulinen. Siis walitan waikiasti. Surkiasti suullani ääntelen. Tuskassani rintaani painelen. Käsiäni murhees wääntelen. Ei lohdutust woi kukaan lainata.”

Kun Heikuralle pari viikkoa sitten myönnettiin Oulun kaupungin ammattitaiteilijan puolivuotinen työskentelyapuraha, hän julkisti aikeensa jatkaa mielenkiintoisten ja mystisten henkilöhistorioiden parissa teatterin keinoin.

Marraskuussa näki ensi-iltansa Heikuran käsikirjoittama ja ohjaama Montonen, näytelmä Oulun linnan kuuluisimmasta vangista Matti Juhonpoika Montosesta.

– Ensi syksynä on luvassa sukellus Oulun alueen historian outoihin, epätavallisiin ja yliluonnollisen rajamailla harhaileviin tarinoihin, ilmiöihin ja ihmiskohtaloihin, Heikura lupaa.

Toista etsimäämme hautaa ei olekaan niin helppo löytää. Sen pitäisi sijaita muhkean kuusen juurella lähellä tuomiokunnan tuomarin Polvianderin viimeistä leposijaa. Sitten erään suuren kuusen kainalosta löytyy puuhun nojaava, katkennut pieni risti.

Risti kuuluisi 1892 kuolleen Johanna Heikkisen haudalle.

Heikuran tietojen mukaan ristin vieressä olevan, maahan pultatun valurautaisen tuolin tulisi nököttää hautaa vastapäätä. Kuka liekään tuolin maahan juntannut, että saattaisi istualtaan muistella vainajaa.

– Vaikka tuolin tarkoitusta on lehtikyselylläkin haettu, ei ole ilmaantunut ketään siitä kertomaan, Heikura kertoo.

Tällaiset mysteerit sytyttävät Matti-Pekka Heikuran. Niissä on aineksia tarinaan, joka haluaa tulla kerrotuksi. Silmät ja korvat ovat auki myös Hailuodon ja Limingan suuntiin.

– Idea on koota tarinat ja ihmiskohtalot kokonaisuudeksi, jonka lukuja yhteen liittävä tekijä on fiktiivinen alter egoni, tutkija nimeltään Werneri Holopainen.

Tuleva esitys ei keskity vain oudosti kuolleisiin ihmisiin tai kummallisiin hautakiviin, Heikura huomauttaa, vaan omalaatuisiin persooniin muutenkin. Otanta tulee olemaan laajempi. Käsikirjoittaja-ohjaaja on vakuuttunut, että Oulun kaupungin ja lähialueen historiasta varmasti löytyy erikoisia persoonia, kun ruvetaan penkomaan. Työ on vasta alkutekijöissä.

– Limingassa mestattiin 7. heinäkuuta 1788 ruotusotamies Heikki Luntta, joka oli joulukuussa surmannut 5-vuotiaan poikansa kirveellä. Oletettavasti hän teki tekonsa sen takia, että halusi kuolla. Mutta koska itsemurha oli niin suuri synti ja rikos, että sitä kautta joutui helvettiin, hän murhasi oman poikansa ja tuli hirtetyksi jonkun toisen käden kautta. Rikostaan katumalla hän näin voisi vielä livahtaa taivaaseen.

– Vaikka nyt kuulostaa siltä, en aio keskittyä suolenpätkiin ja makaabereihin asioihin, Heikura huomauttaa.

– Nostan yhtä lailla esiin veijaritarinoita.

Haaviin tarttuvissa yksilöhistorioissa on totta ainakin toinen puoli.

– Meille on perusinhimillistä kertoa tarinoita ja legendoja, varsinkin mitä tulee suuriin mysteereihin rakkaudesta kuolemaan. Kaikissa kertomuksissa on mukana Lapin lisää. Samasta henkilöstä löytyy lääninarkistojen ja kirkonkirjojen tarina, ja sitten se, joka on jäänyt elämään, Heikura toteaa.

– Historian isäksi kutsuttu Herodotos antiikin Kreikasta pisteli samoin omiaan. Kriitikot kutsuivatkin häntä myös valheiden isäksi.

Uuden näyttämöteoksen esitykset on tarkoitus ajoittaa pimeään syksyyn, loka–marraskuulle.

– Kansanperinteen mukaan maailmojen ja aikojen väliset harsot ovat silloin ohuimmillaan.

FAKTA