Päivi Laajala johtaa nyt Oulua

Kaupunginjohtaja haluaa tehdä innolla työtä kaupunkia ja oululaisia ihmisiä ajatellen.

Kari Sankala

Oulu

Uusi kaupunginjohtaja Päivi Laajala on johtanut ensimmäisen kokonaisen viikon Oulun kaupunkia.

Työ hakee vielä rytmiään. Alku on ollut täynnä tapaamisia niin kaupungin oman väen kuin sidosryhmien kanssa.

Väliin on sopinut muutama haastattelukin.

Laajalalla oli ylijohtajana hyvä työ valtionhallinnossa. Helsingissä ihmeteltiin: miksi ihmeessä Ouluun?

– Kyllä tätä on saanut selitellä. Olen kiinnostunut kaupunginjohtajan tehtävistä. Oulu on Suomen viidenneksi suurin kaupunki.

Laajala kertoo kokevansa, että kaupunginjohtajuus on merkittävämpi tehtävä kuin valtionhallinnon osastopäällikkönä olo. Vaativa virka veti Ouluun.

– Kun aikanaan kahdeksan ja puoli vuotta vuotta sitten lähdin Oulusta Helsinkiin, minulla oli kaksi vuotta ikävä takaisin Ouluun.

– Ikävä oli asumismiljöötä ja työkavereita. Ei ihme, että Oulu veti puoleensa.

Toisaalta Laajalalle oli kokemus muuttaa Helsinkiin.

– Helsingissä asuminen on kalliimpaa. Oulu on sopivan kokoinen kaupunki. Täällä on kaikki vain jotenkin inhimillisempää.

Laajala uskoo, että hänen aikaisempi kolmen vuoden työrupeamansa Oulun apulaiskaupunginjohtajana helpottaa sopeutumista tehtävään ja kaupunkiin.

– Muutto Ouluun ei ole ainakaan toistaiseksi ehtinyt kaduttaa. Kaupunginjohtajuus on kuuden vuoden määräajalla. Se on oikeastaan lyhyt aika ihmisen elämässä.

Oulun kaupungin tulevaisuutta ohjaa sote- ja maakuntauudistus.

Päivi Laajala uskoo, että sote ja maakunta tulevat. Aikataulua hän tosin pitää erittäin tiukkana.

Maakuntauudistus merkitsee kaupungin tasolla uudistumista.

– Meille on haaste pohtia, millainen on uudistuva Oulu. Toisaalta Oulu on aina Oulu.

– Kaupunkia pitää kehittää oululaisia ihmisiä ja yrityksiä varten.

– Meidän pitää muistaa kaupungin organisaatiossa, että emme ole koko aikaa tekemässä maakuntauudistuksen eteen vaan olemme tekemässä työtä Oulun hyväksi.

Kaupungin tämän vuoden talousarviossa on maininta henkilöstön kanssa aloitettavasta yhteistoimintamenettelystä.

Uusi kaupunginjohtaja sanoo, ettei valmistelu ole käynnistynyt.

– On selvä, että soten takia meidän on tehtävä kokonaisuuden tarkastelu. Sote koskettaa 3 600 työntekijää ja tukihenkilöstöä päälle.

– Kokonaistarkastelussa ei voi erotella kuntaliitoksen ja maakunnan tuomia muutoksia toisistaan.

– Tulevasta pitää keskustella uuden valtuuston kanssa. On kohtuullista, että uudet päättäjät ottavat asiaan kantaa. Näin yt-neuvottelut menevät vuodelle 2018.

Päivi Laajala kokee olevansa tiimityöntekijä, jolle johtoryhmä on tärkeä.

– Sen kanssa laadimme pohjaesityksen uudistuvasta Oulusta. Jatkossa merkittävimmät hallinnon alat ovat sivistys- ja yhdyskuntapalvelut sekä elinkeinopolitiikka.

– Meidän pitää katsoa Oulua elinvoiman näkökulmasta. Elinvoimaan kuuluvat ihmisten hyvinvointiin liittyvät asiat. Töitä riittää.

Pian edessä on Oulun kaupungin strategian päivitys, jossa määritellään, millainen Oulu on 2019.

Fakta

Päivi Laajala

Oulun kaupunginjohtaja 1. huhtikuuta alkaen. Hoitanut tehtävää viransijaisena maaliskuun alusta.

Syntynyt Haapajärvellä 1961, 55-vuotias.

Asuu Meritullissa vuokralla. Ostanut asunnon Koskenniskasta.

Kihloissa neuvottelevan virkamiehen Heikki Talkkarin kanssa. Koti Oulussa ja Helsingissä.

Harrastaa lukemista ja sauvakävelyä.

Hallintotieteiden maisteri, sosionomi, hallintonotaari, merkonomi.

Tuli Ouluun kaupunginjohtajaksi Helsingistä valtiovarainministeriön ylijohtajan paikalta, jossa oli toiminut syyskuusta 2008 alkaen.

Oulun palveluista vastaava apulaiskaupunginjohtaja marraskuusta 2005 elokuuhun 2008.

Toiminut Kannuksen kaupunginjohtajana, Pielaveden kunnanjohtajana, Kauhajoen sosiaali- ja terveysjohtajana, Pihtiputaan kunnansihteerinä ja vt. kunnanjohtajana sekä Kärsämäen kunnansihteerinä.

Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala ennakoi tulevasta valtuustokaudesta mielenkiintoista, koska kaksi ensimmäistä vuotta menevät
sote- ja maakuntauudistukseen ja seuraavat kaksi vuotta tulevaisuuden kaupungin rakentamiseen.


Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 12.03.2017.