Hurmioituneen ukkelin vimma
Vanhempana sitä vain vapautuu entisestään, sanoo pian
80 vuotta täyttävä ja edelleen kuvataiteilijana työskentelevä
Jussi Jäälinoja.
Yksi huoli taiteilijalla on. Kuinka ehtiä tehdä kaiken sen,
mitä mielessä liikkuu.
Riitta Taulavuori, teksti
Pekka Peura, kuvat– Täällähän se pentele onkin! Jussi Jäälinoja huoahtaa helpottuneena.
Oulun Kaijonharjussa omakotitalossa asuva ja työskentelevä taidemaalari-kuvanveistäjä näyttää ”työhuonekopperossaan” taulua, jonka hän maalasi edellisyönä vauhdilla ja vimmalla.
Vauhtia ja vimmaa Jäälinojalla riittää, ja taiteilijan itsensä mielestä vieläpä liiaksi asti. Vauhtia ei hidasta edes se, että ensi lauantaina Jäälinoja täyttää pyöreät 80.
Samana päivänä Oulun taidemuseon Satula-tilassa avautuu näyttely
Harmia lisää se, että hänen edellisestä näyttelystään Oulussa on lähes kymmenen vuotta.
– Nyt on tullut semmoinen tauti, että pitää tehdä kaiken maailman elukoita: koppiaisia, hämähäkkejä, sääskiä ja mitä milloinkin, taiteilija hymähtää ja hakee hetken päästä näytteille viime silausta vaille valmiin hyönteisveistoksen. Näitä on valmistumassa autotallissa enemmänkin.
– Minusta tuntuu, että vanhempana sitä vain vapautuu entisestään. Ja tuo levottomuuskin pahenee. Kun ei millään kerkiä tehdä kaikkea!
Aluksi kateissa ollut akryylimaalaus esittää ”ukkelia, joka meni pölijäksi komeasta naisesta”.
– Nimenkin keksin eilen. Se on
– Eikä siitä mennyt kuin pari kuukautta, kun oltiin kihloissa. Ja siitä jonkin ajan kuluttua mentiin naimisiin.
Päivi-vaimo on tärkeä tuki edelleen, samoin kuvataiteilijatytär Mari Jäälinoja.
– On heidän ansiotaan, että pystyn jatkamaan taiteellista työtäni.
Naishahmot ovat Jäälinojan teosteon toistuvia aiheita siinä missä maisemat ja kaupunkikuvat. Kiinnostus naisen kuvaamiseen juontaa juurensa taiteilijan lapsuudesta.
– Äiti synnytti yksitoista lasta. En voi kuin ihmetellä sitä, miten hän jaksoi sen kaiken. Hän oli vaatimaton eikä valittanut koskaan, vaikka syytä varmasti olisi ollut. Mies kun oli juoponlainen, levoton ja höpömarkkinoilla viihtynyt ukkeli, toisinaan hyvin väkivaltainenkin.
– Varmasti se omakin levottomuus on sieltä kotoisin. Mutta isänkaltainen en halua olla.
– Ehkä se on jonkinlaista sovitustyötä, kun yritän tehdä jatkuvasti naisia, taiteilija pohtii ja jatkaa, että häntä viehättää myös naisten laajakatseisuus.
– Me ukkelit taas ollaan tällaisia pökkelöitä ja järki-ihmisiä mukamas.
Erilaiset miljööt ja niissä kuvatut tapahtumat, kuten vaikka tikkaiden päässä huojuva talo ovat saaneet innoitteensa useimmiten Jäälinojan omista kokemuksista.
Ennen taiteilijaksi ryhtymistään hän oli ”kokeillut hirmuisen määrän erilaisia ammatteja”. Hän oli muun muassa Oulujoki-yhtiössä pystyttämässä voimalinjoja ja Elannossa huoltamassa kaupan kassoja. Ehti hän kiertää maailmaakin työskentelemällä parissa höyrylaivassa ja yhdessä öljytankkerissa.
– Varsinkin merillä olo oli erittäin puhuttelevaa. Meri on oikeastaan kuin lakeus. Välillä on valtavia myrskyjä ja välillä hyvin tyyntä.
Yli-Iissä maanviljelijäperheeseen syntyneellä Jäälinojalla oli pienestä pitäen taipumus tehdä ”kaikennäköisiä tussareita ja muuta”. Mutta maatilan arkea kun elettiin, taiteilijahaaveita ei auttanut elätellä.
Nuoruusvuosien vaikuttavin taide-elämys oli 1950-luvulla radiosta kuultu esitelmä Helene Schjerfbeckistä.
– Se myrkytti minut! Tajusin, että myös minulla on samanlainen hirmuinen vimma kuin hänellä. Tosin kesti vielä monta vuotta ennen kuin pääsin opiskelemaan ja tekemään taidetta.
Jäälinoja aloitti 25-vuotiaana taideopinnot Oriveden opistossa ja jatkoi vuotta myöhemmin opintojaan Helsingissä Vapaassa taidekoulussa. Siellä häntä ohjasivat muun muassa Mauri Favén, Unto Pusa ja Tor Arne.
Jäälinoja valittiin Taidehallin Nuorten näyttelyyn vuonna 1964, ja ensimmäisen yksityisnäyttelynsä hän piti Bäcksbackan galleriassa Helsingissä vuonna 1966. Tämän jälkeen Jäälinoja palasi pohjoiseen ja asettui lopulta Ouluun työskentelemään vapaana taiteilijana.
Jussi Jäälinojan laaja tuotanto sisältää piirustuksia, maisemamaalauksia, henkilö- ja muotokuvia, veistoksia, pienoismalleja ja installaatioita. Teosten tyylit ovat vaihdelleet 1960-luvun modernismista surrealismiin, naivismiin ja ekspressionismiin.
– Olen aivan alusta asti tykännyt tehdä monenlaista.
– Vaan tämä elämä, eikö se ole rikasta! Taiteilijan tehtävä on löytää uusia juttuja, joita riittää loputtomasti. Kuvittelepa vaikka mikromaailmaa, bakteereja ja muuta. Sinne voisi mennä seuraavaksi, kun vain kerkiäisi.
fakta
Perhe: Vaimo suomen kielen ja draamapedagogiikan lehtorina toiminut tietokirjailija Päivi Jäälinoja. Kolme lasta, nuorimmainen Mari Jäälinoja myös kuvataiteilija.
Opiskellut Vapaassa taidekoulussa Helsingissä 1963–65.
Osallistunut useisiin yksityis- ja yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla.
Teoksia muun muassa Oulun, Rovaniemen ja Kemin taidemuseoiden sekä Leverkusenin ja Bodenin kaupunkien kokoelmissa. Teoksia on myös Nordean, Osuuspankin, Sanomalehti Kalevan, Oulun yliopiston, WSOY:n sekä Stiftung Hans Ulrich Schwaarin kokoelmissa.
Toiminut Oulun musiikkijuhlien nimikkotaiteilijana, Oulujokiopiston kuvataideohjaajana ja Oulun kansalaisopiston tuntiopettajana.
Taidemaalariliiton ja Oulun Taiteilijaseuran jäsen.
Näyttely Jussi Jäälinoja – Kaunis turhuus 1969–2016 Oulun taidemuseon Satula-tilassa 26.3.–30.7. (avoinna viikonloppuisin). Avajaiset 25.3 kello 14–17.
Akryylimaalaus Hurmio voisi olla välähdys Jussi Jäälinojan omasta elämästä.Kodin pihamaalla on useita veistoksia. Taiteilijan viime aikojen villitystä ovat hyönteis-
veistokset.
Artikkelin lähde Kaleva 21.03.2017.