Taidetta monessa valossa

Mediataiteilija Leevi Lehtisen teokset ottavat omalla tavallaan kantaa ja niissä on monta juonta.

Riitta Taulavuori tekstit // Joel Karppanen kuvat

Mitä ihmettä Paavo Väyrynen tekee Nuorgamissa?

Sitä saakin miettiä.

Mediataiteilija Leevi Lehtinen (s. 1978) ei totta puhuen ole vielä edes päättänyt, tarvitaanko Keminmaan ikiliikkujan puhuvaa päätä ensinkään valmiissa mediataideteoksessa, joka on yksi Oulun taidemuseossa kesäkuussa avautuvan Hiukkavaaraa-kutsunäyttelyn töistä.

Juuri nyt Lehtinen on työhuoneellaan Hiukkavaarassa tutkimassa testikuvien heijastumista pienoismallirakennelmiin yhdellä videoprojektorilla.

Varsinaisen teoksensa taiteilija kokoaa valkoisista tiiliharkkotorneista, joiden pinnoille on tarkoitus heijastaa videokuvia kolmelta projektorilta.

Nuorgam on Lehtisen mukaan dystopia, synkkä ajatusleikki tulevaisuudesta. Se kertoo pohjoisesta suurkaupungista, jonka lähiöissä pyöritetään Las Vegas -tyyppisesti kasinoita ja väistellään vastaan nulkkaavia poroja.

Lehtinen kertoo teoksensa liittyvän laajempaan projektiin, jossa hän käsittelee ruraalin ja urbaanin, eli maaseutumaisen ja urbaanin – tai vanhan ja uuden – maailman yhteentörmäystä.

Nuorgam ei kuitenkaan kerro suoraan Utsjoen Nuorgamista: siis siitä Suomen pohjoisimmista kylästä, joka houkuttelee pitkäripaisellaan runsain määrin ostosmatkailijoita erityisesti Norjasta.

– En ole itse edes käynyt siellä.

Lehtinen tähdentää, että hänen teoksensa ei kiinnity mihinkään yhteen tiettyyn paikkaan, vaan se kuvaa kaikkia niitä asioita, joita hän on kohdannut liikkuessaan ja asuessaan Euroopan eri kolkissa ja Yhdysvalloissa. Yhtä hyvin siitä voi tunnistaa jotain taiteilijan syntysijoilta Kellon Kiviniemestä kuin vaikkapa tämän residenssijaksolta Norjan Hammerfestista. Tai mistä tahansa muualta.

Lehtisen edellinen työ, muun muassa Oulussa, Ateenassa, Berliinissä ja Gdanskissa kiertänyt ja valtion taideteostoimikunnan kokoelmiin ostettu animaatioinstallaatio Mortal Sin, käsitteli kollektiivista syntiä ja pahetta. Taiteilija sanoo kritisoineensa teoksella tekopyhyyttä.

– Olen humanisti, ja teokseni liittyvät ihmisyyteen ja ovat siten kantaa ottavia. Mutta koska elämä on harvoin mustavalkoista, on omissakin töissäni yhden teoksen sisällä monta juonta ja punaista lankaa. Yleisö voi ja saa lukea niistä yhtä tai useampaa ja tehdä sen perusteella omat tulkinnat kokemastaan.

Lehtinen myöntää innostuvansa tekniikasta ja vempaimista, ja hän myös tekee ”teknisluonteisia tutkielmia” siinä määrin, että hänestä olisi voinut tulla taiteilijan sijaan insinööri.

– Tärkein työkaluni on nykyään varmastikin tietokone, ja sen jälkeen tulee videoprojektori. Työhuoneeni on kuin leikkikenttä: täällä lojuu laitteita, joita voin asennella ja kokeilla.

Alun perin Lehtinen lähti opiskelemaan valokuvausta Keski-Pohjanmaan opistoon Kälviälle ja työskenteli vuosituhannen vaihteessa lehtivalokuvaajana. Sitten hän siirtyi elokuvataiteen pariin ja alkoi opiskella animaatiota ensin Limingan taidekoulussa ja tämän jälkeen yliopistossa Slovakiassa ja Hollannissa.

– Nykyään kuvaan lähinnä harrastuksena. Lisäksi olen ottanut promokuvia teatteri- tai tanssiteatteriprojekteihin, joissa olen ollut mukana animaatio- ja mediataiteilijana.

Tanssiteatteri on Lehtiselle läheistä, koska hänen vaimonsa on tanssitaiteilija ja -koreografi Milla Virtanen. Yhteistyötä he ovat tehneet tanssiteoksissa Poroporo, Volière sekä It’s All Over Now, Baby Blue.

Pariskunta palasi – ja kuulemma ihan mielellään – Ouluun nelisen vuotta sitten asuttuaan kymmenkunta vuotta ulkomailla. Tänne heidät toi Virtasen saama vierailukeikka Oulun kaupunginteatteriin.

fakta