Rakas päiväkirja...

Päiväkirjamusteklubilla entiset nuoret lukevat yleisön edessä vuodatuksiaan.
Teiniangstiset kirjoitukset hävettävät ja naurattavat sekä lukijaa että kuulijaa.

Osalla klubilaisista päiväkirjat jäivät nuoruuteen. Osalla ne kuuluvat yhä elämään.
Esimerkiksi Lauri Ahtinen on kirjoittanut ja kuvittanut aikuisen elämänsä käänteitä.

Anne Helaakoski tekstit

Moni entinen nuori muistaa, kuinka kirjoitti päiväkirjaan kaikki ne sydänsurut, ihastukset, kompleksit ja epäreiluudet, joista teinin mieli räytyi.

Noita päiväkirjoja varjeltiin ja suojeltiin muiden katseilta. Voi sitä häpeää ja itkuraivaria, jos pikkuveli oli onnistunut sepustuksen löytämään ja pahimmassa tapauksessa luki tekstejä ääneen hehkuttaen kavereilleen.

Nyt, kun noista teiniyden ja nuoruuden ajoista on ehtinyt kulua vuosikymmeniä, voi nuo päiväkirjat, joita ei älynnyt aikoinaan hävittää, ottaa taas esiin ja lukea niitä muiden entisten nuorten edessä.

Häpeää, myötähäpeää ja noloutta on tiedossa, mutta myös ennen kaikkea vapauttavaa ja puhdistavaa naurua. Voi sinua pieni raasu minä...

Ulkomailla ja Etelä-Suomessa suuren suosion saanut Päiväkirjaklubi on rantautunut Ouluun Päiväkirjamusteklubin nimisenä.

Tänään perjantaina Tubassa järjestettävää ensimmäistä klubia juontaa Martu Väisänen, joka myös lukee yleisölle omia lapsuuden, teiniyden ja nuoruuden päiväkirjojaan.

Väisänen kertoo, ettei ole itse nähnyt koskaan päiväkirjaklubia livenä, mutta ajatus on niin herkullinen, että sellainen pitää saada Ouluunkin. Ja kun Väisänen on jotain saanut päähänsä, asialla on taipumusta toteutua.

Yhteistyökumppaniksi tapahtuman järjestämiseen tuli Musteklubi, jonka isäntä, tuottaja Kari Miettunen innostui asiasta heti. Tieto nopeasti käyntiin polkaistusta tilaisuudesta levisi Facebookin kautta.

Ideana on, että klubilla voi lukea yleisölle ääneen menneiden aikojen päiväkirjamerkintöjä, mutta myös rakkauskirjeitä tai vaikka ammoisia kouluaineitaan. Mitä enemmän nolottaa, sen parempi.

Väisänen pitää päiväkirjaklubia hauskana ilmiönä.

– Teininä koki olevansa tunteidensa kanssa niin yksin. Kukaan ei voi kokea näin suurta rakkautta tai pettymystä. Mutta kaikkihan me olimme yhtä yksin, eli loppujen lopuksi olimme siellä kaikki.

Väisäselle tuli päiväkirjojaan luettuaan sellainen olo, että voi pieni ihminen, noistakin olet selviytynyt.

– Tunsin lempeyttä sitä nuorta kohtaan. Siinä sitä kasvettiin.

Väisänen huomasi päiväkirjamerkintöjensä kulkevan kausittain. Kun hän aikoinaan pääsi baareihin, hän kirjoitti vuoden ainoastaan baari-illoista. Merkinnät olivat hyvin tarkkoja: mitä kukin sanoi, kuka katsoi, kuka oli kenenkin kanssa.

Oli kausia, jolloin hän kirjoitti ylös kaikki arjen sattumukset ja aikoja, jolloin hän vuodatti päiväkirjaan masennustaan ja vaikeaa parisuhdetta.

Nyt Väisänen ei ole kirjoittanut päiväkirjaa vuosikausiin.

– Oma identiteetti on löytynyt ja itsetunto parantunut. Ei tarvitse enää purkaa itseään kirjoittamalla ja käsitellä asioita niin voimakkaasti.

Samalla on oppinut myös nauramaan itselleen. Siksi päiväkirjojen lukeminen yleisön edessä ei loppujen lopuksi olekaan niin noloa, miettii Väisänen.

– Päiväkirjaklubissa voidaan käsitellä yhdessä asioita ja pystytään nauramaan itselle ja toisille. Se on puhdistava kokemus. Siihen nuoreen voi suhtautua hellyydellä: olet ollut oikeastaan aika suloinen.

Fakta

Myötähäpeää
ja naurua

Päiväkirjaklubit ovat saaneet innoituksensa yhdysvaltalaisesta Mortified Nation -ilmiöstä. Ne ovat varsin suosittuja Suomessakin erityisesti pääkaupunkiseudulla

Mortified on Yhdysvalloissa suuren suosion saanut klubi-
iltojen sarja, jossa tavalliset ihmiset nousevat lavalle lukemaan nuoruutensa päiväkirjoja tuntemattomille ja jakamaan häpeälliset muistonsa.

Aiheesta on tehty myös dokumenttielokuva.

You Tubesta löytyy videoita sekä suomalaisista että ulkomaalaisista päiväkirjaklubeista.

Nolaa itsesi Tubassa

Päiväkirjamusteklubi alkaa ravintola Tubassa kello 20.

Klubin vetää Martu Väisänen.

Jokainen halukas pääsee lukemaan päiväkirjojaan yleisölle.

Kello 22 esiintyy rautalankamusiikki-instrumentaalirokkia soittava El Supernaut.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Lisätietoja löytyy Facebookista nimellä Huutomerkin Päiväkirjamusteklubi & El Supernaut.

Ote Lauri Ahtisen päiväkirjasta, kohdasta, ”jossa olen hylännyt kotini ja palannut sinne uudestaan ensimmäistä kertaa”.

”Eräänä alkutalvisena (tai loppusyksyisenä, en tiedä) iltana käveleskelin hylätyn talomme pihamaalla. Sää oli tyypillisen pohjoinen: ilmava ja synkeämielinen, täydellisen mielenkiintoinen ja halju. Piha oli täynnä auringonhaalentamia muovileluja ja pihalle kuuluvia esineitä. Indigonsinisen ja karmiininpunaisen sävyissä hohtaneet muovipinnat taittuivat marraskuun ja hiiren sävyihin. Syksyn kosteahkot lehdet lepattelivat kuin koleerikon mielialat. Minun takapihani oli Pripyatin tivoli, lähtö oli ollut hätäinen ja repivä. En haikaillut enää takaisin.”

– Päiväkirja on suunnaton
egoistinen puuska.

Lauri Ahtinen

sarjakuvataiteilija Lauri Ahtinen mielessä muhii nyt
isyyteen keskittyvä päiväkirja. Ajatus päiväkirjaklubista oli niin herkullinen, että se piti saada Ouluunkin, Martu Väisänen sanoo.

Nolojen tekstien lukeminen eheyttää

Päiväkirjamusteklubilla kuullaan myös sarjakuvataiteilija Lauri Ahtisen tekstejä.

Hänen kirjoituksensa ei kuitenkaan syntynyt teiniyden angstivuosina, vaan Homepäiväkirja on kuvaus menneestä epätoivoisesta elämäntilanteesta.

Ahtinen on lukenut kirjaansa paljon ääneen kiertueilla.

– Luen monologisimmat kohdat, sillä sarjakuvan ääneen lukeminen ei toimi, kun kuva puuttuu.

Homepäiväkirja on Ahtisen mukaan aika häpeilemätön kirja.

– Siinä on neljä viidesosa faktaa, loput kuvitelmia ja liioittelua. Kun sarjakuvassa rikkoo tabuja, se antaa lukijalle oikeuden huomata, että joku muukin on yhtä kipeä. Meillä kaikilla risteilee mielessä mitä noloimpia ja kauheimpia ajatuksia.

Päiväkirjoja Ahtinen pitää kiinnostavina. Virallinen historiantutkimuskin ottaa ne jo huomioon, sillä ne välittävät suurten linjojen sijaan mikrohistoriaa.

Ahtinen piti kuudennella luokalla vuoden verran päiväkirjaa. Se oli luokassa jonkinlainen villitys.

– Kaivoin vinttiä, mutta en löytänyt sitä. Se oli vähän väkisin väännettyä, lähinnä piirroksia. Ei se mitään itsensä avaamista ollut.

Jos Ahtisella olisi vanhoja päiväkirjoja, ei niiden lukeminen yleisölle tuntuisi mitenkään hävettävältä.

– Ei minua mikään kauheasti hävetä. Kun noloimpia lukee, se on voimauttavaa ja eheyttävää.

Ahtinen miettii, että päiväkirjaa kirjoittamalla jäsennetään elämää ja asioita. Päiväkirja on suunnaton egoistinen puuska.

Homepäiväkirja ei varmaankaan jää Ahtisen ainoaksi päiväkirjateokseksi. Mielessä kehittyy jo ajatus isäpäiväkirjasta.

Artikkelin lähde Kaleva 04.03.2016.