Kipu ei poistu, mutta se hälvenee
Sini Yrjänä ja viisi muuta naista tutkailivat seksuaalisen hyväksikäytön heihin jättämiä jälkiä voimauttavan valokuvan keinoin.
Valokuvista syntyi kirja ja näyttely
Kempeleen kirjastoon.
Anna KilponenNainen repii lehtiä ja raivoaa pahaa oloaan ulos. Valokuvasarja pysäyttää aitoudellaan: tuskan voi melkein kuulla.
Kuvassa on Sara, joka on yksi kuudesta seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneesta naisesta. Naiset ovat kohdanneet netissä Siniset siivet -vertaisryhmässä nimimerkkien suojissa. Pari vuotta sitten he perustivat oman, Oulun seudulla toimivan vertaisryhmänsä Ihanaiset. Ryhmä syntyi, kun valokuvaaja Sini Yrjänä kuvasi nettiyhteisön jäseniä valtakunnalliseen Varjosta valoon -kuvaprojektiin.
Kuvia ottaessa alkoi hahmottua myös oma valokuvakirja, jossa käytettäisiin Miina Savolaisen kehittämää voimauttavan valokuvan menetelmää.
Haave toteutui, ja lopputulos on nähtävissä viime viikolla julkaistussa
Seksuaalinen hyväksikäyttö on jättänyt jälkensä jokaiseen. Naiset kuvailevat olleensa piilossa itseltään ja muilta ”miellyttämisen kuoren alla”. Kirjan kuvissa, tekstin pätkissä ja runoissa he matkaavat omiin tunteisiinsa ja lohduttavat sisäistä lastaan.
Pysäyttävä kuvasarja Saran vihasta syntyi spontaanisti niin kuin useimmat kirjan kuvista.
– Sara puhui pitkään, että hänellä on paljon vihaa ja raivoa sisällään, mutta häntä pelottaa näyttää sitä. Hän kuitenkin halusi, että se kuvattaisiin jossakin vaiheessa, jotta hän pääsisi työstämään asiaa, Sini Yrjänä kertoo.
Kerran terapiasta palatessaan Sara otti yhteyttä Yrjänään ja sanoi haluavansa purkaa vihaansa kameran edessä.
– Näin voimakkaita tunteita ei pysty kuvaamaan ennen kuin kuvaajan ja kuvattavan välille on syntynyt luottamussuhde. Seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneen voi olla vaikea luottaa keneenkään.
Yrjänä on ollut mukana Väestöliiton julkaisemassa, Maaret Kallion kirjoittamassa
Nyt aika oli kypsä esiintulolle omalla nimellä ja kasvoilla, sillä pitkän terapian, läheisten tuen ja voimauttavan valokuvan ansiosta Sini Yrjänä kokee olevansa siihen tarpeeksi vahva.
– Päätin, että jos joskus toivun, haluan auttaa toisia antamalla asialle kasvot. Kun uhri on oikea ihminen meidän keskellämme, ei häntä voi ohittaa. Minua olisi auttanut tieto siitä, että olisi ollut olemassa edes yksi ihminen, joka on selviytynyt.
Kuvassa nainen makaa hääpuku yllään punainen ruusu ristittyjen käsien alla.
Kuvan ”kuollut” nainen on Sini Yrjänä. Hän on nähnyt toistuvia unia tilanteesta, jossa hän makaa ruumisarkussa hääpuku yllään. Muutenkin hän halusi tulla kuvatuksi kuolleen näköisenä makaamassa, milloin soramontun pohjalla, milloin ruostuneessa rautasängyssä. Kuolemankaipuu on ollut vahva.
– Olin 7–8-vuotias, kun hyväksikäyttö tapahtui 1970-luvulla. Jokin minussa kuoli silloin.
Omaa traumaansa Yrjänä alkoi käsitellä vasta kuusi vuotta sitten. Hän oli aikuisiällä kotiäitivuosien jälkeen valmistumassa valokuvaajaksi, kun asia nousi pintaan opintojaksossa, jossa piti kuvata itseään.
– Opiskelukaverini kehuivat minusta otettuja kuvia ja liittivät niiden perusteella minuun positiivisia määreitä, kuten ”helposti lähestyttävä” ja ”avoin”.
Yrjänälle tuli ristiriitainen olo, ja hän tunsi itsensä huijariksi. Opintoihin kuuluva omakuva-tehtävä oli vähällä jäädä toteutumatta ahdistuksen noustua pintaan.
Kun eräs sukulainen huolestui hänen voinnistaan, Yrjänä paljasti asian. Seuraavaksi hän kertoi hyväksikäytöstään miehelleen. Samaan aikaan hänelle nousi nokkosihottuma ympäri kehoa.
– Tajusin, etten toivu, ellen lähde terapiaan. Mieheni tuki minua koko ajan. Olin vasta saanut käsiini Miina Savolaisen
Ihanaiset-ryhmää Yrjänä luonnehtii myötätuntoiseksi peiliksi, jossa vertaiset hyväksyvät jokaisen sellaisena kuin hän on.
– Se mikä on muille epänormaalia, saattaa olla meille normaalia. Jos tykkää pitää nallekarhua kainalossa, ei sitä tarvitse hävetä. Jokainen saa hyväksyä sen lapsen, joka meissä on.
Yrjänän mielestä valokuva on konkreettinen väline ja sopii siksi esimerkiksi terapian tueksi. Kuva voi auttaa, kun tunteita on hankala sanoittaa.
Viimeisen kuuden vuoden aikana Sini Yrjänän elämä on muuttunut paljon.
– Luulin, että paha olo kuuluu jokaisen elämään. En tiennyt mitään tämmöisestä olosta, joka minulla on ollut jo vuoden ajan. Ennen en pystynyt tuntemaan edes onnea ilman ahdistusta.
Yrjänän mukaan jokaiselle on ryhmän tapaamisten myötä tullut uutta rohkeutta ja itsensä hyväksymistä.
– Ihanaisilla on ollut valtava merkitys meille jokaiselle. Yksi osoitus siitä on se, että me kaikki päätimme tulla esiin omilla nimillämme.
Kirja päättyy toiveikkaisiin kuviin, joissa näkyy jopa hymyjä. Ovatko Ihanaiset selviytyneet kokemastaan?
– Ainakaan emme ole yksin. Kun on nähnyt muutkin ihanina ihmisinä, voi ehkä ajatella olevansa itsekin sellainen. Kipu ei poistu, vaikka sen osuus elämästä vähenee. Nyt koko elämä ei ole vain kipua ja ahdistusta.
Lue Sini Yrjänän selviytymistarina.
fakta
Perheessä mies, 11 lasta ja 4 lastenlasta.
Perusti oman valokuvausalan yrityksen vuonna 2004. Valmistui valokuvaajaksi vuonna 2010.
Opiskellut voimauttavaa valokuvaamista Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistossa.
Julkaissut Piilosta – Ihanaisten matka minuuteen -kirjan helmikuussa 2016. Kirjassa on pääasiassa hänen ottamiaan kuvia. Hänen omat kuvansa on ottanut hänen tyttärensä, miniänsä, miehensä ja Sinikka Tuomela. Kirjassa on myös Sari Maanhallan runomuotokuvia ja Arja Bymanin maalauksia. Kirja on osa Sini Yrjänän yrittäjän erityisammattitutkintoa ja hänen Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistossa suorittamansa voimauttavan valokuvauksen lopputyö.
Otti ensimmäiset kirjan kuvat vertaistapaamisesta vuoden 2014 syksyllä. Ihanaiset-vertaistukiryhmä perustettiin 2015.
valokuvaus
Ideana on, että tapa, jolla valokuvaa käytetään, voi olla terapeuttista.
Voimautumisen käsitteeseen kuuluvat itsemäärittelyn oikeus, valta-asetelmien purkaminen ja vastavuoroisuus. Niiden sisällä valokuvaa voidaan käyttää terapeuttiseen identiteettityöhön ja vuorovaikutustaitojen parantamiseen.
Keskeisiä ovat moniäänisyys ja periaate jokaisen ryhmän jäsenen näkyväksi tulemisesta itse määrittelemällään tavalla. Valokuvia ei käytetä asiakkaan arviointiin.
Menetelmä on levinnyt 2000-luvun alusta lähtien muun muassa sosiaali-,
terveys- ja opetusaloille. Sitä käytetään etenkin lastensuojelussa, jossa sen avulla pohditaan, mitä vakavasti kaltoin kohdeltu ihminen tarvitsee tullakseen arvokkaaksi, osalliseksi ja voidakseen liittyä toisiin ihmisiin.
että hyväksikäyttö on asia joka estää minua elämästä.
En voinut kertoa siitä kenellekään, enkä ollut käsitellyt sitä koskaan.”
ja silityksiä. Sini Yrjänä ja Salla Mertala toivovat, että julkisessa keskustelussa hyväksikäytöstä
ei etsittäisi syyllisiä, vaan
pohdittaisiin, miten siitä
voi selviytyä. Valokuvaaja Sini Yrjänä halusi myös itse kameran toiselle puolelle. Kuvausprosessin aikana nousi esiin peiteltyjäkin tunteita, omista ja muiden kuvista. – Tämä on ollut hyvin eheyttävä kokemus, Yrjänä toteaa kuvansa äärellä.
Artikkelin lähde Kaleva 01.03.2016.