Anne Helaakoski
Oulu
Mustassa tienviitassa lukee yhä valkoisin kirjaimin teksti Eläinten hautausmaa.
Hiirosessa sijaitseva pieni hautausmaa näyttää ensikatsomalla olevan pelkkää lumista metsää. Kun hankeen kahlaa tutkimaan lähemmin, löytää kuluneita puuristejä ja muita muistomerkkejä.
Aikoinaan valkoiseksi maalatussa pienessä ristissä oleva laatta on säilynyt hyvin: Kääpiökani Nippe s. 1985 k. 1993.
Kauempaa löytyy toinen risti, jonka juurella olevassa laatassa on teksti "Uskollinen kotivahti karjalankarhukoira Piku". Vuonna 1977 menehtyneen kotivahdin haudalla, osittain lumeen hautautuneena, on uusilta näyttäviä kanervia ja pieni kynttilälyhty.
Pikua ei ole unohdettu.
eläinten hautausmaa on ollut pois käytöstä jo lähes pari vuosikymmentä, eivät ihmiset ole hyljänneet sinne haudattuja lemmikkejään, kertoo eläinten hautausmaan hoitaja Mikko Lantto.
- Olen kaivanut sieltä ylös monta lemmikkiä ja siirtänyt uudelle hautausmaalle Sanginsuuhun. Joistain ei ole ollut jäljellä kuin karvatupsu, mutta ihmiset ovat valmiita maksamaan lemmikkiensä takia.
Mikko Lanton piti alunperin tulla yhdeksi kesäksi hautoja kaivamaan. Nyt aikaa on vierähtänyt jo 16 vuotta.
- Sivutyöhän tämä on minulle, mutta ei tästä eroon näemmä pääse, sanoo, joka on varsinaiselta ammatiltaan Kylmänen Food Oy:n tuotantopäällikkö.
Hiirosen hautausmaa on kooltaan korkeintaan pari hehtaaria. Kovin paljon eläimiä sinne ei ole haudattu.
Vuonna 1993 käyttöön otetulla uudella hautausmaalla sen sijaan lepää jo yli 7 000 eläintä. Noin kuuden hehtaarin alueelle on haudattu kissoja ja koiria, mutta myös käärmeitä, sika, papukaijoja, kilpikonnia ja hiiriä.
- Kaikki ovat tärkeitä. Lähden vaikka jouluaattona kaivinkoneen kanssa, jos tarvitaan.
alueella on jo yli 70, ja niiden määrä nousee koko ajan.
- Niin sanottuja lemmikkihevosia on nykyään kovin paljon. Niitä joudutaan lopettamaan esimerkiksi tapaturmien ja jalkavaivojen takia.
Hevosille ei ole tuhkaamismahdollisuutta, mutta pieneläimien tuhkaus on lisääntynyt. Varsinkin talviaikaan, kun maa on jäässä.
- Se on siistiä. Voi jättää lemmikin eläinlääkäriasemalle, ja tuhkauurna toimitetaan takaisin.
Lanton mukaan monet hautaavat uurnan tai sirottelevat tuhkan esimerkiksi puutarhaan tai mökille, mutta monet myös haluavat tuoda uurnan hautausmaalle.
- Olen tehnyt Sanginsuuhun tuhkalehdon, minne uurnan voi haudata.
Ihmiset voivat laittaa muistolaatan tuhkalehtoa rajaavaan valkoiseen aitaan.
Kerran Lantolle sattui kömmähdys. Hän sai puhelun, jossa kysyttiin, saako haudata liskon. Lantto vastasi, että totta kai.
- Myöhemmin soittaja kysyi, laittaako hän liskon hautaan pitkittäin vai poikittain. Minä siihen, että mahtuuhan se nyt miten päin vain. Soittaja sanoi, että kun se on kaksi metriä pitkä. Minä luulin, että kymmensenttinen.
Mahtuihan liskovainaa hautaan, eikä Lantto kehdannut ottaa siitä kuin yhden hautapaikan maksun.
Eläinten hautausmaalla huomaa, kuinka ihmiset rakastavat ja kaipaavat lemmikkejään.
Yhden hautakiven alla lepäävät "Rakkaat hiiremme Tuuti ja Tiitu". Miska-kissa on saanut muistovärssykseen "Elämäni valo ja uskollinen ystävä".
Kivessä, jossa niminä ovat Fanny, Felix ja Asterix, on kirjoitus:
"Nyt olet päässyt lepohon, niin syvä, hyvä unes on kuin kukan kankahalla on valkolumen alla".

Artikkelin lähde Kaleva