Artikkelin lähde Kaleva
Riikka Tuomivaara
Millaisena maailma näyttäytyy kuusivuotiaalle pojalle? Miltä tuntuu siskon katoaminen, äidin masennus ja eristäytyvä isä? Näitä aiheita käsittelee oululainen Minna Mikkonen esikoisteoksessaan Kivenkerääjät (Minerva).
Romaanin päähenkilö, kuusivuotias Veini, on päättänyt selvittää, mitä isosiskolle tapahtui. Vihjeet kerätään siniseen muistivihkoon. Poika ei kerro salaisista tutkimuksistaan aikuisille, koska he eivät ymmärtäisi.
Kuusivuotiaan näkökulmaa ei ole helppoa luoda uskottavasti aikuisuuden linssien läpi. Kirjoitustyön tueksi Mikkonen sukelsi omiin lapsuudenajan päiväkirjoihinsa.
- Opin lukemaan ja kirjoittamaan viisivuotiaana, ja siitä asti olen pitänyt säännöllisesti päiväkirjaa. Päiväkirjoja oli kolme ja jokaiseen kirjoitin vähän eri asioita. Jokaisella oli nimi ja puhuttelin niitä.
Kirjoittamisen lisäksi Mikkonen luki läpi kotipaikkakuntansa Suomussalmen kirjaston lastenosaston. Haave kirjailijan urasta syntyi mummolan vaatekomerossa Pikku naisia lukiessa. Esikoisteostaan hän alkoi kirjoittaa vuonna 2009.
- Mieleeni tuli kuva pojasta, joka soutaa venettä ja tiputtaa kiviä veteen, Mikkonen kuvailee.
- Aluksi tarinasta tuli vellovaa runoa. Kun löysin oman emotionaalisen totuuteni, tarina lähti kulkemaan. Sama tunne, joka Veinissä on, on myös minussa.
aihepiirit ovat rankkoja, Veinin näkökulma tuo tunnelmaan lapsenomaisen keveyden: uteliaisuus, koskettavan konkreettiset kielikuvat ja toivo puskevat synkkyyden läpi.
- Lapset ottavat asiat sellaisina kuin ne ovat. Jos aikuiset käyttäytyvät aina tietyllä tavalla, lapsille se muuttuu normaaliksi tilaksi.
Mikkosen omat päiväkirjat olivat jo lapsena melko kaunokirjallisia. Muutama ote teksteistä päätyi romaaniin sellaisenaan.
- Ehkä lapsen näkökulmasta kirjoittaminen oli helppoa, koska olen halunnut säilyttää itsessäni ihmettelyn ja arjen pienten asioiden arvostamisen, Mikkonen sanoo.
Teoksen muut henkilöhahmot peilautuvat Veinin kokemuksen kautta. Kun Veinille on liian rankkaa olla ihminen, hän muuttuu mielikuvissaan kalanpojaksi. Kadonnut Meri on ollut Veinille paitsi isosisko, myös ystävä.
Mikkonen ei kuitenkaan halunnut kirjoittaa syyllistämistarinaa. Vaikka lapsi jätetäänkin yksin kantamaan suruaan, myös vanhempien heikkouksia tarkastellaan lämmöllä, heidän inhimillisyytensä tunnistaen.
- Pääkysymys on se, miten perhe voi toimia menetyksen jälkeen ja voiko menetys jopa avata uuden mahdollisuuden yhteyteen ja rakkauteen.
opiskellut kirjoittamista Limingan taidekoulussa ja kirjallisuutta Oulun yliopistossa. Hän on valmistunut lähihoitajaksi ja opettanut luovaa kirjoittamista mielenterveyskuntoutujille.
- Kirjoittaminen koetaan hyvin henkilökohtaiseksi asiaksi ja omien tekstien jakaminen hävettää. Mutta kun uskaltaa jakaa ja siitä saa iloisen kokemuksen, kirjoittaminen nostaa itsetuntoa.
Vaikka teoksen perhe ja tapahtumat ovat fiktiivisiä, kuvaus surusta on läpipistävän aitoa. Mikkonen on itse menettänyt siskonsa.
- Kivenkerääjät on kuitenkin oma itsenäinen teoksensa eikä siskoni tarina ole sama kuin kirjan tarina, mutta suru on sama ja sen olen nyt tietyllä tapaa kirjoittanut kauemmas.
Omien kokemuksien etäännyttäminen on yksi menetelmä, jota Mikkonen on opettanut mielenterveyskuntoutujille.
- Kirjoitettu sana voi tuntua puhuttua painavammalta ja siksi asioiden kirjoittaminen suoraan voi olla liian rankkaa. Kun tunteista kirjoittaa eri hahmojen ja tarinoiden kautta, niitä on helpompi käsitellä. Uuden näkökulman kautta kokee tulevansa uudella tavalla nähdyksi.
Omalla tavallaan myös Veini kirjoittaa itsensä näkyväksi kirjaamalla siskon katoamiseen liittyviä johtolankoja vihkoonsa.
- Kävi niin, että kirja lakkasi olemasta kertomus kuolemasta ja muuttui kertomukseksi elämästä.
Artikkelin lähde Kaleva