1700-luvun rakkaus-tarina elokuvaksi

Eeva Kauppinen
Vuoden 2013-voittaja Riikka Pelo valmistelee 1700-luvulle sijoittuvaa elokuvaa kirkkomaalari Emanuel Granbergin ja Muhoksen kirkkoherran tyttären Beata
Aejmaeleuksen
lujasta ja täyttymättömästä rakkaudesta.
Suomen elokuvasäätiön myönsi pitkälle elokuvalle 6 500 euron käsikirjoitustuen.
Käsikirjoittajaksi on kirjailija Riikka Pelon lisäksi merkitty käsikirjoittaja, leikkaaja, Aalto-yliopiston käsikirjoittamisen tuntiopettaja Raija Talvio.
Granberg maalasi Muhoksen, Oulunsalon, Raahen, Vihannin ja Sotkamon kirkkoihin sekä Kempeleen vanhaan kirkkoon. Myös Paltaniemen kuvakirkosta Kajaanista ja Raahesta löytyy hänen maalauksiaan.
(1754 Vihanti - 1797 Oulu) kuului tunnettuihin pohjalaisiin pappissukuihin. Hänen isänsä oli Vihannin kappalainen Mikael Gumse, jonka serkku toimi Muhoksen kirkkoherrana. Äidin sukujuuret olivat Cajanuksen ja Granbergin pappissuvuissa.
Aiemmin Granbergin uskottiin kuolleen 1787. Mutta Granberg-asiantuntija, tutkija Paula Mäkelä sai selville, että hän kuolikin vasta 1797 vesipöhöön Oulun sairaalassa.
Tämä merkitsee, että jotkut Mikael Toppeliuksen (1734 Oulu - 1821 Oulu) maalaamiksi oletetut teokset ovatkin Granbergin käsistä.
Granberg oli taidemaalari, erityisesti kirkkomaalari. Kansallismuseolla on kokoelmissaan Granbergin teoksia.
Muhoksen kirkon maalaustyön Granberg aloitti 19-vuotiaana 1773.
Kirkkosalin seinille hän maalasi kuvia Vanhan ja Uuden testamentin kertomuksista. -taulun yhteyteen hän tekstasi muistokirjoituksen, jossa kirkon kerrotaan olevan hänen koristelemansa.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva