Liikenneasiat liikuttavat vielä eläkkeelläkin

Riitta Taulavuori
Jos joku niin Mauri Myllylä on vaikuttanut kevyen liikenteen kehittämiseen Oulussa. Oulun kaupungin palveluksessa toimistoinsinöörinä vuonna 1961 aloittanut ja sittemmin muun muassa liikennesuunnittelijana ja liikennesuunnitteluosaston päällikkönä lähes 40 vuotta työskennellyt Myllylä ei ole malttanut jättää liikenneasioita mielestään edes eläkkeelle jäätyään.
Eläkepäiviensä aluksi Myllylä toimi asiantuntija- ja konsultointitehtävissä alun toistakymmentä vuotta. Viime vuosina hän on toteuttanut itseään kirjailuksi kutsumansa harrastuksen parissa. Harrastus on poikinut liikennesuunnitteluun ja sen "ikuisuuskysymyksiin" liittyvää pohdintaa paitsi miehen omille, blogisivuille myös painokuntoon saatettuihin julkaisuihin.
Yksi noista ikuisuuskysymyksistä on Pohjantie.
- Se on teknillisesti hyvin rakennettu moottoritie, ja se toimii hyvin silloin, kun siellä on tilaa ajaa. Ongelmalliseksi Pohjantiellä ajaminen muuttuu, kun autoilijoista kukaan ei halua tinkiä oikeudestaan ajaa maksiminopeutta.
Toinen ikuisuusaihe on Oulun pysäköintijärjestelyt.
- Oman työurani aikana en voinut kuvitellakaan, että kaupungin päättäjät taipuisivat yksituumaisesti kannattamaan autopaikkaratkaisua, joka tulee ehkä kolme kertaa kalliimmaksi kuin maanpäällinen pysäköinti. Olen suorastaan kadehtinut näitä tämän päivän mahdollisuuksia, kallioparkin vastustajaksi aikoinaan leimattu mies sanoo.
Myllylän tuorein kirja, , ilmestyi alkuvuodesta.
- Kirjassa viisastellaan komealta kalskahtaville käsitteille, kuten huippuosaamiselle, innovaatioille ja älyliikenteelle, Myllylä myöntää.
Myllylään liittyvä uskomus elää sitkeästi - nimittäin se, että kaupungin liikennesuunnittelusta on vastannut virkamies, jolla ei ole edes ajokorttia.
Viimeksi asiaa päivitteli muuan perhetuttu syksyllä Myllylöiden pojan kanssa jutellessaan.
- On siinä sikäli perää, että olen joutunut ajamaan kortin uudestaan, ja olen joutunut myös hankkimaan joka kerta uuden luvan, kun olen opettanut kaikkia kuutta lastamme ajamaan autoa.
Ajokorttien uusiminen alkoi siitä, kun Myllylä muutti 1960-luvun lopulla vuodeksi Yhdysvaltoihin erikoistuakseen liikenne- ja kaupunkisuunnitteluun.
- Minun piti ajaa kansainvälinen ajokortti. Ja kun palasin perheeni kanssa taas Suomeen, oli suomalainen ajokorttini vanhentunut, ja se piti ajaa uudestaan.
Ensimmäisen ajokorttinsa Myllylä sai jo 1950-luvun puolivälissä.
- Suoritin sen Helsingissä Nelskylän autokoulussa. Siinäkin kyllä kävi niin, että yhtenä lauantaina ajo-opettajalla oli kauhea kiire jonnekin, ja hän jätti minut yksin auton kanssa kaupungin ruuhkaan. Sieltä minä sitten ajoin yksin autokoululle - ja ilman ajokorttia.

Artikkelin lähde Kaleva