Omien joukossa Juuruksen rytmissä

Riikka Marjomaa
Kun oululainen maanviljelijä Mikko Koskela avaa aamulla talonsa oven ja kurkistaa ulos, hän näkee maiseman, jota on katsellut myös muutama muu sukulainen.
Juuruksen tila Oulujokivarressa, Juurusojan suulla, on ollut saman suvun hallussa 1600-luvulta lähtien. Ainakin parisataa vuotta vanhan talon pihapiirissä kaikki paikat ja yksityiskohdat herättävät hänessä muistikuvia - joko omakohtaisia tai vanhempien ja isovanhempien kertomia.
Siinä vasta juureva mies, voisi joku ehkä ajatella. Koskela itsekin myöntää, että hänen juurensa ovat syvällä Juuruksen maaperässä. Silmät ovat tottuneet näkemään edessään Oulujoen.
Silti hän ei kulje ympäriinsä juurevuuttaan miettien.
- Voisi luulla, että minä olen niin juurillani kuin ihminen vain suurin piirtein voi olla, mutta minunkin neljästä isovanhemmastani kolme on kotoisin muualta kuin täältä. Niinhän se on kenellä tahansa.
olisi edennyt toisin, kotimaisema saattaisi olla jossain muualla. Pohjoissuomalaiseksi Koskela silti itsensä tuntisi, olisi tilanne mikä hyvänsä.
- Siihen liittyy ennen muuta tietynlainen mielenlaatu. Täällä ollaan ehkä jollain lailla vähän vaatimattomia, varovaisia ja jäyhiä.
Fyysistä paikkaa enemmän juuret ovat Koskelalle sitä, että kokee olevansa omiensa joukossa: tiiviit sukusiteet ovat juurevuutta.
- En ole yhteiskuntatieteilijä, mutta olen pohtinut, että silloin sitä on juurillaan, kun tietää, kenen lapsi on ja mitä omat vanhemmat ja isovanhemmat ovat elämässään tehneet. Siinä ei ole välttämättä ollenkaan kyse paikasta.
Nykyisillä sijoillaan 55-vuotias Koskela on ollut vuodesta 1994, sillä hän muutti tuolloin kotitilalleen. Hän oli ottanut viljatilan hoidettavakseen oman virkatyönsä ohella muutama vuosi aiemmin.
Ennen asettumista Juurukseen Koskela opiskeli Helsingissä ja kävi tuoreena agronomina lyhyehköllä työkeikalla Tromssassa.
Käynti muualla oli Koskelan mukaan hyvä asia, vaikka jonkinlainen koti-ikävä toikin hänet takaisin Ouluun.
- Muualla käyminen toi rikkautta elämään. Se antoi itseluottamusta ja osoitti, että kyllä sitä pärjää. Olen aika harvoin kuullut kenenkään katuvan sitä, että on ollut muuallakin kuin kotikulmilla.
Silti Koskela ajattelee, että on täysi klisee sanoa, että juurensa tuntee vasta sitten, kun on ollut muualla. Hänen mukaansa voi aivan yhtä hyvin asua koko ikänsä paikoillaan ja silti ymmärtää lähtökohtansa syvällisesti.
- On yksilöllistä, pitääkö liehua maailmalla, jotta oppii juurensa. Minun kyllä piti hetken aikaa.
sekä etelässä että pohjoisessa auttoi Koskelaa huomaamaan, että pohjoispohjalainen päivärytmi on tärkeä osa häntä.
- Kun on koko lapsuutensa ja nuoruutensa asunut Oulun korkeudella, täkäläinen rytmi on syöpynyt mieleen. Tuntuu tärkeältä tietää, minkä mittainen päivä on eri vuodenaikoina - millainen on talvi, kevät, kesä ja syksy ja mistä se aurinko milloinkin paistaa.

Artikkelin lähde Kaleva