Artikkelin lähde Kaleva
Aino Suoniolla ja Henri Hagmanilla on molemmilla tarkkaan rajattu lähtökohta useimmissa maalauksissaan. Suonio maalaa mandaloita, Hagman varioi Goethen värikolmiota.
Onkin kiinnostavaa, kuinka erilaisia lopputuloksia rajaukset tuottavat.
Aino Suonio korostaa mandaloiden henkistä ulottuvuutta.
Suonion sanoin: "Näille kuvioille altistuvien ihmisten värähtelytaajuus nousee, jolloin heidän korkeampi minänsä saa heihin helpommin yhteyden."
Huolimatta siitä, jakaako taiteilijan käsityksiä, mandaloiden vaikutus katsojaan tuntuu.
Hunajakennokuvioista muodostuvien samankeskeisten kehien liike hahmottuu ensin pinnan värähtelynä, sitten syvyyssuunnassa tapahtuvana sykkeenä.
Tunne kehossa on hyvin kokonaisvaltainen. Suonion suuret maalaukset, varsinkin Maan läpileikkaus ja Aurinkomandala, miltei pakottavat katsomaan, imevät katseen itseensä.
Henri Hagmanlähtee liikkeelle Goethen yhdeksänosaisesta värikolmiosta, jonka kulmissa ovat keltainen, punainen ja sininen, ja niiden väleissä näistä syntyvät sekoitusvärit.
Hagman maalaa vapaasti ja elävästi. Väripinnat muodostuvat risteävistä siveltimenvedoista ja tiukan geometriset rajat antavat periksi värin liikkeelle. Kolmioista muotoutuu pinnoille tiloja, jotka voi nähdä vaikka vuoristomaisemina.
Maalauksen materiaalit vaikuttavat värin kokemiseen. Hohtavimmillaan väri on pleksillä, jonka taakse siveltynä se saa lasimaisen kiillon.
Hengittävin pinta on suuressa, vaaleasävyisessä maalauksessa, jota tekijä vielä työsti näyttelyn alussa.
Näyttely on nimetty Myyntinäyttelyksi, eikä se ole silkkaa ironiaa.
Vaikka maalaukset eivät millään muotoa ole yleisöä kosiskelevia tai matalimman yhteisen nimittäjän peuroja metsälammella, myynnillä on merkitystä, olipa se sitten rahakauppaa satunnaisen ostajan kanssa tai arvostuskauppaa taideyhteisön sisällä.
Artikkelin lähde Kaleva