Artikkelin lähde Kaleva
Anssi Juntto
Oulu Aikanaan The Undertakers -yhtyeessä vaikuttanut Mikko Toppari ehti olla melkein 20 vuotta tekemättä musiikkia, kunnes hän putkahti takaisin piireihin loihtimansa juurimusiikkiartistin Väinö Tuonelan hahmossa.
Nyt Väinö Tuonela & Kerettiläiset julkaisee jo kolmannen pitkäsoiton kolmen vuoden sisään.
Toppari ei osannut kuvitellakaan Väinö Tuonelasta niin aktiivista artistia kuin siitä on tullut. Keikkojakin on kertynyt jo seitsemisenkymmentä.
"Ehkä se on luonnekysymys. Minulla on paljon tuttuja, jotka puuhailevat näissä hommissa. Jotkut ovat puhuneet levynteosta toistakymmentä vuotta, mutta se tuntuu jäävän aina siihen puhumisen asteelle. Minulla ei riitä kärsivällisyys ja mielenkiinto sellaiseen. Pitää myös saada jotain aikaan", hän sanoo.
Sen sijaan ajatus musiikin tekemisestä omalla ristimänimellä tuntuu Topparista vieraalta.
"Joku kysyi minulta, miten kauan jaksan tehdä tätä. Sanoin, että jaksan niin kauan kuin saan leikkiä ja kuljailla asioiden kanssa. Alter ego mahdollistaa kuljailun paljon helpommin. Kun käy siviilitöissä, on yksinkertaisempaa, että on eri egot eri paikoissa", Toppari sanoo.
Toppari ei kiellä, etteikö hänestä ja Väinö Tuonelasta löytyisi samoja piirteitä. Samat jutut saattaisi hyvinkin kuulla molempien suusta. Tuonelana voi kuitenkin laittaa tietynlaisen naamarin päähän.
"Se on samalla vähän kuin teatteria. Meillähän on pääkallokin lavalla", Toppari vertaa.
"Se legenda, jonka olen kehitellyt Väinön ympärille, antaa mahdollisuuksia kyseenalaistaa ja vedättää asioita, liikkua irvailun kaltevalla pinnalla."
"Kaikki eivät aina pysty lukemaan, olenko tosissani vai en. Enkä tiedä aina itsekään", Toppari sanoo.
Väinö Tuonela & Kerettiläiset -kokoonpanon uutuusalbumi kantaa nimeä Burleski.
Nimi viittaa Tuonelan tapaan kuvailla synkkiä ihmiskohtaloita irvokkaasti ja liioitellun patetian keinoin.
Hän ilveilee suomalais-ugrilaiselle synkkämielisyydelle esittämällä niin slaavilaista bluesia, itsemurhaballadeja, körttiläis-lestadiolaisia gospeleita kuin kantrivaikutteista americana-iskelmääkin.
"Monet sanovat, että musiikkini on synkkää. Itse en koe niin. Aiheet saattavat olla synkkiä, mutta niistä ei kerrota synkästi vaan hieman irvaillen."
Tuonelaa on myös arveltu uskovaiseksi, koska hän laulaa usein synneistä ja muusta uskonnollisuuteen liittyvästä.
Toppari pitää uskontoa mielenkiintoisena aihealueena. Vaikka yhteiskunta on maallistunut, se on protestanttisen maailmankatsomuksen läpitunkema.
"Ehkä tekstini ovat myös kritiikkiä sitä kohtaan. Jotkut kilpailuyhteiskunnan ja kovan työn tekemisen eetokset saattavat ajaa ihmisiä suureen ahdistukseen, kun aina pitää suoriutua ja pystyä. Mikään ei ole riittävästi. Sellaiset teemat kiinnostavat minua", Toppari perustelee.
"Kaiken lisäksi suomen kieli on täynnä uskonnollisia vertauskuvia. Ne luovat omanlaisen atmosfäärinsä sekä laulunteksteihin että kieleen yleisesti."
Nuorena popmuusikkona Toppari ajautui kunnianhimojensa ja tavoitteidensa kanssa umpikujaan, mutta nyt hän ajattelee musiikistaan eri tavalla.
Sen kummempia tavoitteita ei ole. Pääasia, että homma jatkuu niin kauan kuin se tuntuu hauskalta ja mielekkäältä.
Musiikki on elämäntapa.
Artikkelin lähde Kaleva