Artikkelin lähde Kaleva
Elias Lönnrotin Kalevalan (1835, 1849) synnyinseuduksi mielletään useimmiten Viena ja muu Karjala. Tosiasiassa Kalevalan juuret ovat Oulujoen vesistöalueella. Kirjallisen eepoksen Lönnrot kirjoitti Kajaanissa, mutta alkuidut tulevat lähempää Oulua. Vaikka Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu olivat keruuaikana kansanrunoudeltaan Vienaa köyhempää, monet siirtolaissuvut olivat vieneet runoaarteensa sieltä mukanaan. Tosin 1700-luvun tieteelliset julkaisut, E.H. Lencqvistin väitöskirja vanhojen suomalaisten taikauskosta (1782) ja Rantsilan kappalaisen Christfrid Gananderin Mythologia Fennica (1789) osoittavat Pohjois-Pohjanmaan kansanperinteen rikkauden, mutta niissä ei mainita laulajia eikä paikkakuntia.
Utajärven Ahmakselta periytyy Suomen ensimmäinen nimeltä tunnettu kalevalamittaisen runouden taitaja, itsellisnainen Lusia Rusintytär Korhonen. Häntä ei tunnettaisi, jollei 1600-luku olisi ollut noitavainojen aikaa. Lusia oli manuutettu vuoden 1680 Oulun talvikäräjille noituudesta syytettynä. Hänen epäiltiin parantaneen nuoren tytön silmät papilta varastetun öylätin avulla. Riittävien todisteiden puutteessa juttu lykättiin kesäkäräjille. Niille Lusia ei ilmaantunut, koska hän oli syytteestä tuskastuneena hirttäytynyt.
Lusia Korhonen nostetaan ensi kesänä kunniaan Lusia-oopperassa. Libretto on taidemaalari-kirjailija Hannu Väisäsen ja sävellys Juha T. Koskisen, koreografia Jorma Uotisen. Lusiana on mezzosopraano Virpi Räisänen, taustana mieskuoro Huutajat. Oopperan kantaesitys on Ahmaksen kalevalaisessa perinnekylässä elokuun alussa Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaalin kruunauksena.
Seuraava merkittävä nimi on Pekka Kukkonen, joka käytti nimiä Gullberg ja Gullstén. Hänkin oli kotoisin Ahmakselta toimien Rovaniemen lukkarina vuosina 1800-25. Piirilääkäri Zacharias Topelius vanhempi ja Turun yliopiston suomenkielen lehtori Reinhold von Becker kirjasivat häneltä muistiin kansanrunoja.
Pekka Kukkonen on koko Pohjois-Pohjanmaan tärkein kalevalamittaisen runouden taitaja. Häneltä on peräisin juonirakenteeltaan selkeä ja esteettisesti korkeatasoinen Väinämöis-sarja, joka vaikutti ratkaisevasti Lönnrotin Kalevalan kokoonpanoon. Eepoksen kahdeksas runo, Väinämöisen veneenveisto ja polvenhaava tulee Kukkoselta, joskin Lönnrot on käyttänyt sitä luovasti soveltaen.
Pekka Kukkonen-Gullsténin suku on levinnyt laajalle Pohjois-Suomessa. Hänen jälkeläisiään kuudennessa polvessa on Paasilinnojen sisarussarja. Vasta heidän isänsä Väinö Gullstén, Petsamon poliisi suomensi sukunimen.
Monet Oulujokivarren suvut muuttivat 1600-luvulla Vienaan pakoon Ruotsin vallan veroja ja sotaväenottoja. Ahoset tulivat Latvajärvelle Oulujoelta, Karhuset Muhokselta. Latvajärven runosuvuista tunnetuin ovat Perttuset, joista Arhippa oli ylitse muiden. Hänen sokeutunut poikansa Miihkali, Vienan Homeros, kertoi runonkerääjä A.A. Borenius-Lähteenkorvalle suvun juontuvan Perttulan kylästä Oulun läheltä.
Kamarineuvos Olavi Suorsa selvitti aikanaan vienalaissukujen alkuperän. Hänen mukaansa Miihkali Arhippaisen mainitsema Perttulan kylä oli olemassa niin sanottuna epävirallisena kylänä Oulunsuun ja Muhoksen Laitasaaren välillä. Kylän nimi hävisi aikaa myöten, koska Perttuset jäivät lukumääräisesti jälkeen Pikkaraisista. Niinpä kylän nimeksi tuli ja on edelleen Pikkarala.
Maliset olivat toinen tärkeä laulusuku. Tunnetuin on Lönnrotille kaksi ja puoli vuorokautta yhteen jutkoon laulanut Ontrei Malinen. Borenius sai vuonna 1877 kuulla hänen pojaltaan Jyrkiltä viiden polven päämiehet kantaisänään Hailuodosta ensin Muhokselle kotivävyksi tullut Nykyri Malinen, joka oli muuttanut Vienaan 1600-luvun alkupuolella. Suorsan mukaan suku lienee alun perin tullut Laatokan Karjalasta, viittaahan sukunimi venäläiseen Malafei-pyhimykseen.
Osa sukututkijoiden nettikeskustelijoista on kiistänyt sukutradition Hailuoto-lähtöisyyden sillä perusteella, ettei sieltä löydy Malisia. Mutta se johtuu sikäläisestä tavasta merkitä kirkonkirjaan vain etu- ja isännimi.
Ontrein toisen pojan, Vassilein tytär Okahvie oli suuri naisten perinteen taitaja, häävirsien esittäjä ja itkijä. Näin tullaan Malisten viimeiseen vihantaan, jossa sukuperintö nousee huippuunsa. Hän on Okahvien tytär Anni Lehtonen. Samalla Malisten runo ikään kuin palaa lähtösijoilleen Ouluun.
Tarina alkaa siitä, kun Samuli Paulaharju yhdytti vuonna 1909 Oulun kadulla pari vienalaisnaista, jotka olivat tulleet kerjuulle ja työtä etsimään. Suuri kerääjä kysyi, osasivatko vaimot vienalaisperinnettä. Paulaharju kutsui heidät kotiinsa Tuiraan, ja Anni Lehtonen avasi sanaisen arkkunsa. Paulaharju sai häneltä vuosina 1909-1917 noin 450 kansanrunoa ja 250 loitsua, paljon taikoja sekä 9 000 sananpartta. Varhain leskeytynyt Anni oli murheittensa ilmaisemiseksi kehittynyt myös hienoksi itkuvirsien taitajaksi. Hän on Larin Parasken jälkeen suurin suomensukuinen lauluemo.
Muhos julistautui 1990-luvulla kalevalaiseksi kunnaksi innoittuneena Olavi Suorsan selvityksistä. Kunnalla on edellä selvitetyn perusteella oikeus vaalia kalevalaista perintöä, mutta ennen kaikkea Utajärven Ahmaksella. Riitaa ei tulle, koska Utajärvi oli aikanaan Muhoksen kappeli.
Artikkelin lähde Kaleva