Artikkelin lähde Kaleva
Jaana Skyttä
Oulu Anja Salo istuu vuoteensa reunalla kotonaan Oulunsuussa.
Flunssaa sairastava runoilija on hieman hämillään median osoittamasta kiinnostuksesta, mitä hän on saanut julkaistuaan kolmannen runokirjansa Askel askeleelta (2013).
Kirjan julkaisemisjuhlaa vietettiin viikko sitten Mäntykodissa, jossa Salo käy intervallihoidossa.
Pöydälle on asetettu kynä ja pieni ruutuvihko, johon Salo kirjoittaa ajatuksiaan ja runoja, etenkin silloin, kun olo on vaikea tai päinvastoin, usko maailman menoon voimissaan.
"Kirjoittaminen on sisäinen pakko. Minä elän runon maailmasta. Runoni ovat sisintä itseäni", hän toteaa.
Runouden henki asettui osaksi Salon itseilmaisua jo lapsena. Pieniä ruutuvihkoja on kertynyt matkan varrella satoja.
Vanhin tallella oleva vihko on 1950-luvulta. Niitä säilyttää Kemijärvellä asuva tytär, Tellervo Hirvonen, joka on koonnut runot kirjoiksi yhdessä siskontyttärensä, taiteilija Tiina Honkamaan kanssa.
Salo on lukenut paljon runoutta. Vanhan ajan runoilijat herättävät enemmän kunnioitusta kuin nykyiset. Poikkeuksen tekee vuonna 2010 edesmennyt Tommy Tabermann.
"Hänen runoelämyksensä oli tavattoman monivivahteinen. On uskomatonta, kuinka syvällisesti hän jaksoi ajatella. Tabermannilla oli moniajatusmieli", Salo kuvailee.
Salon olemus on seesteinen. Hänen puheensa on kuin runoa, kauniisti puhuttua ja painotettua suomenkieltä, viisasta ja tarkkaan harkittua. Hän ei sano "mää" tai "mie", vaan "minä".
Salo on elävä esimerkki siitä kuinka ihminen voi säilyttää luovuutensa elinvoimaisena ikävuosista huolimatta.
Salon runoja on julkaistu paikallislehdissä Kemijärven alueella. Ajatus runokirjojen julkaisemisesta lähti liikkeelle keskusteluista lasten ja lastenlasten kanssa.
"Tellervon poika Jussikin sanoi, että älä mummo yksinäsi mieti, vaan laitetaan ajatuksesi kansien väliin. Nyt olen kertonut Jussille, kuinka mummoa on täällä juhlittu", Salo hymyilee.
Salo on syntyisin Savukosken Nousun kylältä. Kaipaus synnyinseutua kohtaan ei ole väistynyt. "Olen yhä evakkotiellä", hän sanoo.
Lapsuudenkodin olot olivat vaatimattomat, mutta elämä onnellista.
"Lapin maisemat kangastelevat aina mielessäni. En osaa sanoin edes kuvata rakkauttani sinne. Kiitän Jumalaa, että sain syntyä tunturimaisemat ympärilläni ja sydämeeni jäivät nuo ihanat muistot."
"Meillä oli porotila. Autoin usein isää poronhoidossa. Varsinkin poroerottelu oli jännittävää. Kävimme kalassa tammukkapuroilla", hän kertoo.
Salo avioitui 18-vuotiaana ja perhe muutti pian Sallaan. Syttyi sota, evakkotie vei Kemiin.
Runokirjojen takakansissa lukijaa katselee kaunis nainen. Pää on romanttisesti kallellaan, kädet ovat yhteen liitettyinä poskella.
Anja Salosta otettu kuva on 1940-luvulta, muutamaa vuotta ennen kuin aviomies kaatui Tornionlaakson taisteluissa. Salo jäi neljän lapsen yksinhuoltajaksi.
Elämästä tuli työn perässä vaeltamista ympäri Suomea, pienet lapset mukana. Yksi mutka tuli tehtyä Ruotsiinkin.
"Ei ollut pysyväistä olotilaa elämäntiellä. Oli vaikeaa jatkuvasti mennä ja tulla."
Tuli myös toinen avioliitto, mutta jälleen Salo jäi leskeksi - jo 1960-luvulla.
Salo ei puhu vaikeista asioista mielellään.
Tuntemukset löytyvät hänen runomaailmastaan, joka on kertomus iloista ja suruista, luopumisen tuskasta, oivalluksista ja rakkaudesta luontoa ja läheisiä ihmisiä kohtaan.
Usko on tukipylväs sydämessä, josta Salo ei koskaan ole halunnut pitää ääntä.
"En halua muuta kuin kirjoittaa ja olla juuri se, mikä minä olen", hän sanoo.
Pöydällä olevassa ruutuvihossa on säkeitä edellisenä päivänä aloitetusta runosta. Vieläkö on odotettavissa uusi julkaisu?
"Saattaa hyvinkin olla", Anja Salo arvioi.
Artikkelin lähde Kaleva