Artikkelin lähde Kaleva
Siinä missä keskiverto virkamies jättää perinnöksi omakotitalon, lääkäri ja liikemies Juhani "Jussi" Ahon viisi lasta ovat saaneet avaimet isänsä luomaan menestyvään yritysryppääseen.
Pohjois-Suomessa Aho Group tunnetaan ennen muuta Rukan ja Pyhän laskettelukeskuksista. Lisäksi suvun omistuksessa on noin 700 henkilöä työllistävä lääkärikeskus Aava.
"Kyllä minä olen aika hyvin onnistunut. Nyt on mukava seurata, millaisia jatkajia kolmannesta sukupolvesta tulee", Juhani Aho, 84, sanoo eteläpohjalaisen vakaalla tyytyväisyydellä.
Perhedynastian luonut Aho on kotoisin Etelä-Pohjanmaalta, entisestä Töysän kunnasta.
Hänen vanhempansa ostivat rappiotilan, jonka he Ahon sanojen mukaan kunnostivat eteläpohjalaiseksi mallitilaksi. Aho on seitsenlapsisen perheen nuorin.
Kansakoulun ja ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen Aho teki sen, mihin moni ei uskonut. Hän pääsi opiskelemaan lääketieteelliseen tiedekuntaan.
"En ollut koulussa kovin hyvä."
Sen jälkeen Ahon ura on ollut riskinottamista ja sijoittamista yrityksiin, jotka ostohetkellä ovat olleet konkurssin partaalla.
"Lapset voivat pitää minua hulluna, kun olen ollut tällainen joka paikan höylä ja ottanut isoja riskejä. Se on ollut mukavaa, mutta ei minulla mitään sitä vastaan ole, että omaisuuttakin on kertynyt. Sehän kuuluu pelin henkeen", Ahon suvun päämies naurahtaa.
Juhani Ahon tarina on oma lukunsa perheyrittämisen historiassa. Se ei ole kaikkein tavallisin, mutta Ahon tarinassa tiivistyy se, että varallisuuden kartuttaminen ja menestyminen eivät ole aina ihmisen lähtökohdista kiinni.
Tämä on ollut myös hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen perusajatuksia. Vaikka ajat ovat nykyisin täysin erilaiset, samanlainen vaurastuminen olisi yhä mahdollista, Lapin yliopiston sosiologian emeritusprofessori Asko Suikkanen sanoo.
"Toimintatavat voivat tosin olla erilaisia", hän toteaa.
Tilastokeskuksen varallisuusselvitysten mukaan suomalaisten kotitalouksien nettovarallisuus yli kaksinkertaistui vuosina 1987-2009. Vuonna 1987 kotitalouden nettovarallisuuden arvo oli keskimäärin 72 940 euroa ja reilut kaksikymmentä vuotta myöhemmin 156 590 euroa.
Nettovarallisuus tarkoittaa varallisuuden arvoa, josta on vähennetty kotitalouden velat.
Suikkanen sanoo, että varallisuuserot alkoivat kasvaa 2000-luvun vaihteessa. Varallisuuserojen kasvu on hänen mukaansa huolestuttavampaa kuin tuloerojen kasvu.
"Pienituloiset ovat voineet kompensoida tilannettaan varallisuudella, kuten myymällä maata tai mökin", Suikkanen sanoo.
Kun varallisuuserot kasvavat, on todennäköistä, että vähävaraisilla ei ole enää muita varallisuuden lähteitä kuin pienet tulot.
"Luulen, että seuraavan 10-15 vuoden aikana varallisuuserot kasvavat yhä", hän sanoo.
Suikkanen kuitenkin huomauttaa, että varallisuuskehitystä on tutkittu Suomessa varsin vähän.
Suomen varakkaimmat ihmiset ovat suurelta osin suurten ikäluokkien edustajia ja hieman heitä vanhempia.
Turun yliopiston taloustieteen professori Matti Virén sanoo, että suurilta ikäluokilta on jäämässä seuraavalle sukupolvelle todennäköisesti historian suurin perintöpotti.
Perintöjen merkitystä lisää se, että suurten ikäluokkien edustajilla on keskimäärin aika vähän perillisiä.
Asko Suikkanen huomauttaa, että suurten ikäluokkien perinnöt realisoituvat vasta noin 20 vuoden päästä.
"Säilyykö suurten ikäluokkien varallisuus perintöjenjakoon saakka vai otetaanko perinnöt tehokkaampaan käyttöön aikaisemmin?" hän pohtii.
Suikkasen mukaan yksi mahdollisuus on, että varallisuutta jaetaan eteenpäin jo ennen kuolemaa. Toisaalta osa suurten ikäluokkien varoista voi mennä esimerkiksi hoivapalvelumaksuihin.
Matti Virén toteaa, että tulevaisuuden perinnöt ja tulonsiirrot lisäävät todennäköisesti eriarvoistumista. Hänen mukaansa on ilmeistä, että esimerkiksi alueellinen jako korostuu, sillä suurin osa perinnöistä tulee asuntojen kautta.
"Jos vanhemmat jättävät perinnöksi Munkkiniemen kaksion, kyllähän perillinen jonkinsorttinen Roope Ankka on. Jos vanhemmat ovat asuneet Sallassa tai Savukoskella, pitää pohtia huolella, riittääkö perintö perunkirjoittajan palkkioon."
Sen lisäksi, että suurilta ikäluokilta jää varallisuutta, seuraaville sukupolville tulee hoidettavaksi myös ennätyksellisen suuri valtionvelka. Virénin mukaan tämä sulattaa osaltaan perintöjen vaikutusta.
"Kasvava valtionvelka merkitsee sitä, että jatkossa on nähtävissä entistä ankarampaa verotusta", hän sanoo.
Se, millaisen perinnön vanhemmat lapsilleen jättävät, on usein arvoitus. Suomalaiselle kulttuurille on tyypillistä, että varallisuudesta ei juuri keskustella.
"Mitä ihminen omistaa ja mitkä hänen tulonsa ovat, eivät kuulu yleensä edes omille perheenjäsenille", sosiologian professori Asko Suikkanen sanoo.
Näin on myös oululaisen Elisa Koivumaan perheessä.
Työuransa viimeisiä vuosia luokanopettajana työskentelevä Koivumaa sanoo, että heidän perheessään perinnöstä ja sen jakautumisesta puhutaan vain puolisoiden kesken.
"Juttelen asiasta lähinnä mieheni kanssa. Koen, etteivät nämä asiat kuulu muille, edes lapsilleni", hän sanoo.
Tulevan perinnön jakamisessa Koivumaata mietityttää eniten tasapuolisuus.
"Kun lapset ovat kasvaneet, kukin on tarvinnut erilaisia asioita. Silloin lapsille on voinut tulla tunne, että yksi on saanut enemmän kuin muut. Loppujaossa minusta pitäisi jotenkin tasoittaa nämä tilit."
Koivumaa on itse aikoinaan perinyt omat vanhempansa. Hän kertoo, että lapsuuden perheessä sisarukset saivat valita, millaisessa muodossa perinnön haluavat. Koivumaa valitsi palan metsää.
"Se on tuottanut minulle paljon iloa, mutta samalla olen saanut opetella metsänhoitoon liittyviä asioita. Arvostan vanhempieni jättämää perintöä kovasti."
Nyt Koivumaan toiveissa on, että sama metsäpalsta siirtyisi aikoinaan hänen lapsilleen. Hän ei kuitenkaan ajattele, että vanhemmalla sukupolvella olisi erityinen velvollisuus kerätä lapsille omaisuutta perittäväksi.
"Ei herranen aika sellaista velvollisuutta ole. Pitäisi myös itse muistaa nauttia siitä, mitä on, jottei tule tunnetta, että siinä se elämä nyt meni eikä ehtinyt tehdä muuta kuin työtä."
Hän kavahtaa myös siviilioikeuden professorin Urpo Kankaan taannoista ehdotusta, jonka mukaan lasten olisi otettava vastuu omien vanhempiensa elättämisestä sen jälkeen, kun vanhemmat eivät enää pysty elämään itsenäisesti ja tarvitsevat paljon apua.
"Kyllä niitä muitakin velvollisuuksia riittää yllin kyllin. Miten lapset edes sellaiseen pystyisivät, kun heillä on omakin elämä hoidettavana?"
Ahon perheessä perintö ja sen siirtäminen seuraavalle sukupolvelle on tarkoittanut huomattavasti suurempia järjestelyjä kuin tavallisessa perheessä.
Yrityksen ensimmäinen sukupolvenvaihdos tehtiin vuosituhannen vaihteessa, jolloin Rukakeskus Oy:n toimitusjohtajaksi astui vuonna 1961 syntynyt Miia Porkkala.
"Sukupolvenvaihdosta suunniteltiin huolella. Kaikkineen aikaa kului kymmenen vuotta", Porkkala kertoo.
Perinnön siirtämisessä punaisena lankana on ollut tasapuolisuus.
"Tämä on ollut minun ja edesmenneen Eila-vaimoni toive. Kukaan ei ole etuoikeutetussa roolissa. Kaikille on annettu saman verran, ja lapset ovat tasaveroisia keskenään", Juhani Aho sanoo. »
»Tasavertaisuus ei tarkoita sitä, että kaikki saavat prikulleen saman verran, sanoo Porkkala. Hänen mielestään tasapuolisuus on henkinen tila.
Tällä hän tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kukin on löytänyt oman paikkansa ja tapansa tehdä työtä perheyhtiössä. Ahon lapset ovat myös hankkineet korkeakoulututkinnot.
"Minulle sisarkateus on täysin tuntematon käsite, mutta yhteisymmärryskään ei tule vahingossa. Sen eteen pitää tehdä työtä", Porkkala sanoo.
Myös vapaaehtoisuutta on korostettu. Perheyhtiöön ei ole ollut pakko jäädä ja sen palveluksesta voi myös lähteä, jos niin haluaa.
Ahon perheen viidestä lapsesta kolme työskentelee hiihtokeskusbisneksessä. Kaksi muuta lasta ovat lääkärikeskuksen palveluksessa. Vuonna 1969 syntynyt Antti Aho työskentelee lääkärikeskuksen toimitusjohtajana ja 1966 syntynyt Annakaija Lappalainen gynekologina.
"Ei voi mennä niin, että yksi sisaruksista ottaa hedelmät, kun muut tekevät työn", sanoo perheen kuopus Ville Aho. Hän siirtyi muutama vuosi sitten sisarensa tilalle johtamaan hiihtokeskuskonsernia.
Juhani Aholla on 13 lastenlasta. Vanhimmat heistä ovat parikymppisiä, ja nuorimman syntymää odotetaan näinä päivinä. Kolmannen polven sukupolvenvaihdoksen eteen tehdään työtä jo nyt.
"Täysi-ikäisillä lapsenlapsilla on oikeus osallistua perheyritysten kokouksiin", Juhani Aho sanoo.
Perheen esikoisen ja hallituksen puheenjohtajana työskentelevän Kari Jussi Ahon mukaan työ on aloitettava ajoissa, koska ympärillä oleva maailma ja markkinat muuttuvat erittäin nopeasti. Ahon lapset tuntevat myös vastuunsa hoitaa yritystä siten, että heidän lapsensa kokevat jatkamisen mielekkääksi.
Kun kolmas sukupolvi nousee aikanaan omien vanhempiensa tilalle, bisnesmaailman pelisäännöt ja kilpailutilanteet ovat aivan toista kuin heidän isoisänsä aikana.
"Meidän on pidettävä huolta myös siitä, että perheyritykset tuottavat ja lapsemme kokevat sen esimerkiksi pörssiyhtiöitä mielekkäämpänä vaihtoehtona", Kari Jussi Aho sanoo.
Elisa Koivumaa on päätyönsä ohella toiminut myös yrittäjänä kauneudenhoitoalalla. Oman yrityksen jatko on yksi perintöön liittyvä asia. Vaikka vielä ei ole ratkaisujen aika, Koivumaa on mietiskellyt, mikä olisi järkevin ratkaisu.
"Minulla on kolme tytärtä, mutta tällä hetkellä heillä ei ole kiinnostusta siirtyä jatkamaan yritystäni, enkä halua heitä painostaa suuntaan taikka toiseen. Yksi vaihtoehto on palkata ammattijohtaja tai myydä yritys pois", hän sanoo.
Vaikka perinnöt käsitetään usein omaisuudeksi, Koivumaan mukaan vanhemmat jättävät jälkeensä myös arvokkaan henkisen perinnön: asioita, joita vanhemmat ovat itse opettaneet lapsilleen elämällään ja esimerkillään.
"Elämänkokemukseen perustuvat tiedot ja taidot, joita omilta vanhemmiltani olen perinyt, ovat arvossa. Mutta edelleen minua harmittaa, että niin vähän tuli kyseltyä vanhempien omasta elämästä. Näin jälkeenpäin sen vasta ymmärtää."
Moni suuriin ikäluokkiin kuuluva suomalainen nousi Juhani Ahon tavoin yhteiskunnan rappusilla opiskelemalla huomattavasti pitemmälle kuin vanhempansa. Koulutus on yhä keino nostaa elintasoa, mutta säätykiertoa se edistää nyky-Suomessa harvoin.
Matti Virén korostaa, että koulutustaso on nykyään vahvasti periytyvää ja se tukee myös varallisuuden epätasaista jakautumista.
Tutkimusten mukaan korkeasti koulutettujen vanhempien lapset jatkavat useimmiten yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin. Toisin käy, jos vanhemmilla on esimerkiksi toisen asteen koulutus.
"Koulutuksen pitäisi tasoittaa tuloeroja, mutta se näyttää vain vahvistavan niitä. Koulutuksen mukaiset palkkaerot ovat pysyneet samanlaisina tai jopa kasvaneet. Kyllä pääsy korkeakouluun on keskimäärin lottovoitto", sanoo Virén.
Hän myöntää, että korkeasti koulutetuilla naisvaltaisilla aloilla palkkakehitys ei ole kovin kaksinen. Toisin on esimerkiksi lääketieteessä, oikeustieteessä ja kauppatieteessä, joista valmistuneiden tulokehitys on Virénin mukaan huimaa.
"En ole ihan varma, onko oikeudenmukaista, että näin hyviin tuloihin päästään yhteiskunnan avustuksella."
Suikkanen on samoilla linjoilla siinä, että koulutus on Suomessa edelleen keskeisin keino nostaa elintasoa. Hän huomauttaa kuitenkin, että korkeakoulutus ei tämän päivän Suomessa automaattisesti takaa hyviä tuloja.
"Tähän asti lapsilla on ollut paremmat tulot kuin vanhemmilla. Nyt meillä on nähtävissä, että kaikkien ryhmien kohdalla se ei enää toteudu", Suikkanen sanoo.
Suikkanen kritisoi vahvasti Suomen koulutuspolitiikkaa, joka ohjaa yli puolet ikäluokasta korkeakouluun. Hänen mukaansa se on liian suuri määrä. Suomessa on jo nyt korkeasti koulutettuja nuoria, jotka ovat jääneet kokonaan työelämän ulkopuolelle.
Työelämän ulkopuolelle jäävien määrän kasvu lisää pienituloisten ja vähävaraisten suomalaisten määrää.
Se, miten seuraava sukupolvi aikanaan käyttää vanhemmilta saamansa perinnöt, jää nähtäväksi.
Kotitalouksien säästöt mietityttävät tutkijaa, sillä niillä on vaikutusta myös kansantalouteen. Taloustieteen professori Matti Virén sanoo, että kotitalouksien säästämisaste on ollut Suomessa viime vuosina alhainen ja joskus jopa negatiivinen. Säästäminen on pitkälti iäkkäiden ihmisten tapa, kun taas nuoret sukupolvet ovat huonoja säästämään.
Virén pelkää, että iäkkäiden ihmisten säästöt perivä sukupolvi pistää rahan saman tien kiertoon.
"Jos säästämisaste jää pysyvästi nollille tai pakkasen puolelle, se on haastavaa kansantalouden kannalta. Mistä me saamme rahaa investointeihin?"
Kotitalouksien säästöjä tarvittaisiin jo sen vuoksi, että julkisen sektorin alijäämä on historiallisen iso. Jos kotitalouksilla ei ole säästöjä, yrityssektori on ainoa mahdollinen investointien rahoittaja.
"Eivät yrityssektorin säästöt, toisin sanoen voitot, ole niin hirveän isoja", Virén toteaa.
Hän huomauttaa, että kaikissa kasvavissa talouksissa kotitaloudet ovat olleet hyviä säästäjiä. Näin on ollut esimerkiksi Kiinassa ja Japanissa sekä Suomessa 1950-1960-luvuilla.
"Silloin kotitalouksien säästämisaste oli 15, ei nolla. Ja kotitaloudet olivat hirveän köyhiä meikäläisestä näkökulmasta. Rahasta oli taatusti pulaa", Virén sanoo.
Artikkelin lähde Kaleva