Louhikko edustaa elämää

Riikka Tuomivaara Kaleva
Oulu Kaksi vuotta sitten taiteilija Elina Maalismaan kuviosaha hajosi. Työskenneltyään 15 vuotta vanerin parissa edessä oli joko uuden sahan hankinta tai uusi materiaali.
Maalismaan mieleen muistui kokeilu 1980-luvulta.
"Silloin työstin hieman paperia, ja se jäi mieleen jäynäämään. Ajattelin, että nyt on hyvä aika jatkaa."
Niinpä Oulun Galleria 5:ssä seisoo nyt kolme yli kahden metrin korkuista värikästä paperiveistosta. Ne ovat osa Maalismaan Louhikossa-näyttelyä.
Näyttelyn avajaisissa Maalismaa työsti yhtä paperiveistoksistaan. "Näiden olisi tarkoitus lopulta yhdistyä. Teoksen nimi on Symbioosi", taiteilija kertoo ja ottaa pöydältä kirkkaanvihreän paperisuikaleen.
Maalismaa on kehittänyt muutaman kikan saadakseen veistoksistaan vahvoja. Liimapurkin korkin hän jättää auki pariksi yöksi, jotta liima olisi mahdollisimman jähmeää. Materiaalina toimii paksu julistepaperi. Lopputuloksena on teos, jota voi huoletta nostella ja kuljettaa.
Ensimmäisen isomman, yli kaksi metriä leveän ja lähes kolme metriä korkean, paperiveistoksen Maalismaa teki Rovaniemelle Taito-Lapin tiloihin 2012.
Maalismaan mukaan paperin työstäminen on hyvin erilaista verrattuna vaneriin, jolle täytyy tehdä tarkat suunnitelmapiirustukset. Vaneriteos syntyy systemaattisesti osissa, kun paperi taas antaa vapautta.
"Paperissa materiaali ohjaa muotoa. Aluksi teen kehikon. Sitten alan lisäillä mitä mieleen juolahtaa."
Näyttely on sekoitus vanhempia vaneritöitä ja uusia paperiveistoksia. Vaikka materiaalit ovat erilaisia työstää, niissä toistuu sama louhikkomainen muoto.
"Louhikossa hypitään kiveltä toiselle. Välillä on isoja koloja, joiden yli täytyy loikata kunnolla. Minulle louhikko edustaa elämää."
Valolla on tärkeä rooli, kun terävien muotojen varjot liittyvät osaksi teosta.
"Valo vaikuttaa teosteni lopulliseen luonteeseen, jota ei voi ennakkoon tietää", Marjomaa kuvailee.
Näyttelyn vanerityöt ovat muutaman vuoden takaa, mutta täysin Maalismaa ei ole materiaalista luopunut. Louhikossa sisältää uusia pieniä vaneritauluja, joita on kaiverrettu ja maalattu akryylillä. Ne ovat minitarinoita, joiden teemoja ovat esimerkiksi Ylenkatse, Oma napa, Päätöntä menoa ja Huoli.
Kaksi viimeisintä tarinaa toimivat jatkumona. "Päätöntä menoa käsittelee nuorten auto-onnettomuutta, josta ystäväni taannoin kertoi hurjan tarinan. Kun ajattelin niiden nuorten vanhempia, syntyi Huoli."
Myös paperityöt käsittelevät arjen tunteita, esimerkiksi lehtileikkeistä koottu työ sai nimekseen Infoähky.
Paperi on kuitenkin vaneria katoavaisempi. Lopuksi Maalismaa usein hävittää veistoksensa.
"Ehkä poljen ja poltan nämäkin työt", hän sanoo ja katsoo Symbioosia. "Se on itse asiassa aika vapauttavaa. Säilytän kuitenkin pieniä osia, jotka voivat toimia uuden veistoksen aihiona."

Artikkelin lähde Kaleva